Onko maailmanlopun touhuajat huomioineet mitkä valtavat säästöt saadaan ilmaston lämpenemisestä.
Kesäisin avautuu aivan uusia, lyhyempiä merireittejä, erityisesti pohjoiseen. Saadaan Pohjoisen Jäämeren suunnattomat öljyvarannot (jopa 2 kertaa Saudi-Arabian varannot) käyttöön.
Vähenee lämmityskulut, rakennukset ja teitten rakentaminen halpenee, kasvava lämpösumma lisää satoja ja metsien kasvua, lisääntyvä haihtuminen lisää sateita => aavikot alkaa viheriöimään.
Suunnattomasti kaikkea hyötyä, lämpö on siunaus ei kirous. Uskokaa se jo, te säikähtyneet.
Kesäisin avautuu aivan uusia, lyhyempiä merireittejä, erityisesti pohjoiseen. Saadaan Pohjoisen Jäämeren suunnattomat öljyvarannot (jopa 2 kertaa Saudi-Arabian varannot) käyttöön.
Vähenee lämmityskulut, rakennukset ja teitten rakentaminen halpenee, kasvava lämpösumma lisää satoja ja metsien kasvua, lisääntyvä haihtuminen lisää sateita => aavikot alkaa viheriöimään.
Suunnattomasti kaikkea hyötyä, lämpö on siunaus ei kirous. Uskokaa se jo, te säikähtyneet.
Vastaukset 26
Vanhimmat
http://en.wikipedia.org/wiki/Economics_of_global_warming
Tutkimukset näyttävät rahallisesti aika negatiivista.
Ja tämän myös yleensä pastetan samaan kohtaan:
http://en.wikipedia.org/wiki/Climate_refugee
150 miljoonaa pakolaista meidän elinaikanamme? Ei kuulosta hyvältä.
Täällä selitetty myös vaikutuksia:
http://environment.newscientist.com/channel/earth/climate-change/dn11647
ja täällä:
http://gristmill.grist.org/story/2007/1/9/131657/6469
Jos Suomi ei olisi riippuvainen globaalista taloudesta, saattaisi se olla nettovoittaja ilmastonmuutoksessa. Mutta kun on.
Pelkkää mutuahan nuo kaikki on. Ei edes tiedemiehet pysty ennustamaan tulevaisuutta. He voivat tehdä korkeintaan erilaisia arvioita, ei sen enempää. Käytäntö on osoittanut, että tiedemiestenkin ennustukset voivat mennä pahasti metsään.
kaikenmaailman wikipedioista ja muista huuhaista, ihmiset ne niitäkin kirjottelee. Ala ajatella omalla päälläsi kun sinulla kerran sellainen on.
On päivänselvää, että avauksen asiat tapahtuu. Mikä mukamas voisi estää lämmityskustannusten alentumisen ilmastojen lämmetessä?? Kerro edes yksi syy jos sellaisia on.
Samaten kun Koillis- ja Luoteisväyläin purjehduskaudet pitenevät niin säästöt laivaliikenteessä ovat valtavat. Jne....
Kasvukausi pitenee jolloin satotaso nousee. Routa ei enää ole kiusanamme, ainakaan Varsinais-Suomessa ja miksei yleensä eteläisessä Suomessa.
Varsinaissuomessa ilmastomuutosta syleillään ilolla. Lisää tukiaisia ja oma öljykenttä Saloon.
ja nastarenkaat eivät syö teitä urille kuin parina talvikuukautena. Säästöä sekin.
Mutta ennenkaikkea, kun lämpenemisen ansiosta voidaa energian käyttöä vähentää vähenee myöskin
ilmakehään tulevan CO2:n määrä ja lämpeneminen pysähtyy. Saavutetaan vain nykyistä miellyttävämpi tasapainotila.
***
Mutta ennenkaikkea, kun lämpenemisen ansiosta voidaa energian käyttöä vähentää vähenee myöskin
ilmakehään tulevan CO2:n määrä ja lämpeneminen pysähtyy. Saavutetaan vain nykyistä miellyttävämpi tasapainotila.
***
Mitään lämpenemistä ei ole vuoden 98 jälkeen ollut. Kaikki on ollut ja tulee olemaan vain luonnollista vaihtelua ja kohta alkaa viilenemään. Näin sanoo mm. Ahlbeck.
Mutta totuus sanoo muuta.
http://www.cru.uea.ac.uk/cru/data/temperature/nhshgl.gif
Älä katso yksittäistä vuotta, vaan katso 5 vuoden keskiarvoa.
5 vuoden keskiarvo on ollut huomattavasti korkeampi joka vuosi vuoden 1998 jälkeen. Miten edes kehtaat väittää, että lämpeneminen pysähtyi vuoteen 1998, jos käytännössä jokainen vuosi tällä vuosikymmenellä on ollut lämpimpämpi kuin edellisen vuosikymmenen 5 vuoden keskiarvo?
tilastoja, jotka on jo aikaa sitten kumottu. Älä niitä täällä levittele.
Viimeisimmät mittaukset tosiaan osoittaa, että maapallo ei lämpene. Vertaa esim. nykyistä Etelä-Amerikan ja Australian kylmyyttä. Ja vaikka tätä meidän heinäkuutamme. Kylmää on yhtä aikaa etelässä ja pohjoisessa.
HadCRUT3v on luotettavin mahdollinen satelliittimittaus, jota ei TODELLAKAAN ole kumottu yhtään missään. Tuohon dataan ei ole tehty vuosikausiin korjauksia. Voit väitellä asiasta vaikka tiede.fi-foorumilla.
Sieltä poimittua HadCRUT3v-käyristä puhuttaessa:
"Vuoden 41 jälkeen ei mitään korjausta, korjausten tarkkuus luokkaa 0.05 C. Tarkkaa hommaa."
Jos sinulla on noita "viimeisimpiä mittauksia", niin esittelepä niitä täällä ihmeessä.
Löytyy viisauksia. Kiitos taas.
Lämpeneminen aiheuttaa myös sen, että kesäisin jäähdytyskulut kasvavat. Myös suomessa otetaan käyttöön ilmastointilaitteita enenevissä määrin. Tosin lämpöpumpulla voidaan kesällä jäähdyttää ja talvella lämmittää (jolloin säästyy lämpöenergiaa.)
Nämä nollaisivat toisensa noin suurinpiirtein. Mutta jos nyt unohdetaan tuo energiankulutus, niin sitten on vielä se suurin ongelma:
-Meret lämpenevät.
Tornadot syntyvät merellä jos pintalämpötila on väh. 26 c ja niiden voimakkuuteen vaikuttaa erittäin ratkaisevasti meriveden lämpö. Niin kauan kuin pyörremyrsky pysyttelee lämpimän meren yläpuolella se vain voimistuu ja kasvaa.
Merien lämmetessä, pohjan hapeton pohja-alue kohoaa ylöspäin. Meret ovatkin imeneet yli 80 % ilmastojärjestelmässä lisääntyneestä lämmöstä. Valtamerien happamuus on lisääntynyt veden hiilidioksidipitoisuuksien kasvaessa.
Hapenpuute eli hypoksia (happea hyvin niukasti) ja happikato (ei happea) johtavat muutoksiin pohjanläheisessä vedessä ja sedimentin pintakerroksessa. Lopulta bakteerit alkavat tuottaa myrkyllistä rikkivetyä ja lähes kaikki elämä katoaa alueelta.
Lähteet:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Py%C3%B6rremyrsky
https://jolly.fimr.fi/boing/FINencyclopaedia.nsf/5b9ed09afae798a6c22569720047fa29/67c6d922fa13db4ec2256b78003bcfeb?OpenDocument
http://www.ilmasto.org/ilmastonmuutos/politiikka/ipccn_neljas_raportti/tieteellinen_perusta.html
huhujen levittäjiä. Ilmakehän CO2-pitoisuus on ollut joskus pitkiä, pitkiä aikoja yli 8-kertainen nykyiseen verrattuna eikä elämä silloinkaan minnekään hävinnyt. Joten ne tuhoskenaariot eivät yksinkertaisesti pidä paikkaansa.
Lämpenemisen haitat ovat hypoteettisia ja niillä pelotellaan mutta edut ovat selvät ja varmat. Ei niistä ole mitään epäselvyyttä että toteutuuko vaiko ei.
Toisaalta, jäähdytys kesäisin voitaisiin yksinkertaisesti kieltää. Se on turhaa länsimaista ylellisyyttä, josta nytkin nauttii pieni osa ihmiskuntaa. Ei lämmin luita riko.
Ilmakehän hiilidioksidi CO2 on ollut toki useimmiten korkeamalla tasolla kuin nyt. Tämä ei tarkoita sitä, ettei olisi nykyiseen elämäntapaan mitään hätää.
Ihmisellä, kuten muulla luonnolla kestää kymmeniä tuhansia vuosia sopeutua. Kun katsotaan 800 miljoonaa vuotta historiaa, niin siinä on hiilidioksidi ollut monesti hyvinkin voimakas.
Mutta täytyy muistaa että sinä aikana on lähes täydellisesti tuhoutunut elämä 5 kertaa. Viimeisin elämäntuhoutuminen tapahtui 65 milj. vuotta sitten. Vielä ei ole kiistattomia todisteita johtuiko tämä asteroidi-iskusta vaiko kasvihuoneilmiöstä.
256 milj. vuotta sitten tapahtunut ekokatastrofi on jokseenkin kiistattomasti pystytty yhdistämään ilmastonmuutokseen.
Tällöin olivat tulivuoret siperiassa erittäin aktiivisia. Ne syöksivät ilmakehään rikkidioksidia sekä hiilidioksidia suunnattomia määriä tuhansia vuosia.
Aluksi rikkidioksidi piti kurissa lämmön nousun. Mutta koska rikkidioksidi hajoaa ilmakehässä nopeammin kuin hiilidioksdi, alkoi kasvihuoneilmiö voimistua.
Lopulta meret lämpenivät ja hapeton pohja alkoi kohota. Tällöin bakteerit jotka elävät hapettomassa tilassa tuottivat rikkivetyä. Kun pohjan hapeton pinta nousi, niin samalla kuoli merieläimiä. Lopulta merestä ryhtyi purkautumaan rikkivetyä. Se tappoi 90% maalla elävistä eliöistä ja 30% hyönteisistä.
sitä rikkiä riittää niin paljon että koko maapallon ilmakehä myrkyttyy. Ja minne se rikkivety on mukamas sittemmin ilmakehästä mennyt.
"Ja minne se rikkivety on mukamas sittemmin ilmakehästä mennyt."
Ja minne se 8x CO2 on mukamas sittemmin ilmakehästä mennyt?
että et tiedä vaikka viisastelet hirveillä rikkimäärillä?
Missä ne rikit siis nyt on??
Mahdollisen ilmastonmuutoksen hyödyt:
Säästöt ja hyödyt ovat mm. seuraavanlaiset:
Lämmityskulut vähenee ja sen myötä öljynkulutus vähenee, koska ei tarvitse käyttää kaukolämpöä kuin murto-osa nykyisestä määrästä
Sähkönkulutus vähenee
Vaatekulut vähenevät, vaatemukavuus paranee, ei tarvi kulkea raskaissa talvikamppeissa
Huoneilmanlaatu paranee kun se ei ole enää niin kuivaa, koska patterit eivät huuda täysillä, tästä seuraa että allergia, kuivailmäisyys, atopia jne vähenee, josta seuraa että lääkekulut vähenee ja lääkkeiden sivuvaikutukset ja samalla ihmisten elämänlatu paranee.
Huoneilman laatu myös paranee, koska ei tarvitse niin tuhteja eristeitä eli kosteusvaurio ongelmat vähenee
Satokausi pitenee ja viljan määrä runsastuu ja omavaraisuutemme ruoasta paranee, viljelykasvien määrä runsastuu
Ihmisten mieliala paranee kun ei tarvi täristä kylmästä 9 kk/vuosi
Jääkauden jälkeen oli paljon lämpimämpää kuin nykyisin ja ihmiset voivat hyvin
Viime jääkauden jälkeen lämpimänä aikana ihmisiä taisi olla joitakin tuhansia, ei 6,5 miljardia kuten nyt.
Viime jääkauden jälkeen ei ollut miljardeja ihmisiä kiinteissä meren rannalle rakennetuissa rakennuksissa.
Jos haluat paremman mielialan etkä halua täristä kylmässä, niin miksi ihmeessä asut napapiirin tuntumassa?
Ja vaikka Suomessa huoneilma saattaisi parantua kosteuden lisääntymisen takia, niin sadat miljoonat ihmiset etelämmässä saavat kuivemman huoneilman. Kuinka itsekkäästi pohjoisen ihmiset voivat ajatella?
***ihmisiä taisi olla joitakin tuhansia, ei 6,5 miljardia kuten nyt.***
Mitä ihmettä ihmisten lukumäärä asiaan vaikuttaa. Mukavampaa ja parempaa elämä oli 8000 - 6000 v sitten eikä mitään katastrofeja riehunut. Eikä maapallo muuttunut Venuksen kaltaiseksi pätsiksi niinkuin nokkelimmat hihhulit väittää tapahtuvaksi.
On aika outo oppi kun kylmyys nähdään jonain onnen tilana ja tavoiteltavan asiana. Geologien mukaan on joskus koko maapallo ollut trooppinen, napoja myöten ja meret pohjia myöten lämpimiä.
Sanotaan elämän kukoistaneen niissä olosuhteissa sellaisin määrin, että nykyään ei osata edes uneksia moisesta.
kylmyyttä. Onko joku joka tykkää kylmästä. Eikö sellaiset voisi muuttaa alukasi Lappiin ja sitten myöhemmin vaikka Grönlantiin.
Minä kun olen aina kuvitellut, että kaikki tykkäävät lämpimästä ja pitkistä kesistä. Siis lämpeneminen on ihan tervetullutta. Sanokaa nyt jos joku on erimieltä. Vai miksi te niitä lämpötilatilastoja koko ajan esittelette?
On kyse siitä, että ilmastonmuutos aiheuttaa massasukupuuttoja tulevina vuosisatoina sekä globaalin laman ja jopa 150 miljoonaa pakolaista kuivuvilta seuduilta Afrikasta ja Aasiasta meidän elinaikanamme. Aiheesta on todella paljon tutkimuksia.
Suomessa asuvat tykkäävät kylmästä, ei ne muuten napapiiriä halkovassa Suomessa asuisi kun suurin osa maapallosta on paljon lämpimämpää.
Yhtä hyvin voisi kysyä, tykkääkö ihmiset siitä, kun sataa. Ilmastonmuutoksen on laskettu tuovan Suomeen aika paljon lisää sateita. No, jos sateesta tykkää, niin esim. Englannissa ripsottaa paljon enemmän kuin täällä. Sinne siis, jos ilmastonmuutoksesta tykkää? ;)
palturia.
***jopa 150 miljoonaa pakolaista kuivuvilta seuduilta***
Tuollaisia lukuja voi heitellä ihan miten vain. Jos sanon, että pakolaisia on välillä 0 - 1500 miljoonaa on se ihan yhtä oikea ja perusteltu väittämä kuin sinunkin esittämäsi. Joten lakkaa heittelemästä noita mitään merkitsemättömiä lukujasi ja muuntaudu asialliseksi.
http://en.wikipedia.org/wiki/Climate_refugee
"Norman Myers of Oxford University has estimated climate change will increase the number of environmental refugees six-fold over the next fifty years to 150 million. Australian climate scientist Dr Graeme Pearman has predicted that a 2°C rise in temperature would place 100 million people 'directly at risk from coastal flooding' by 2100. The Intergovernmental Panel on Climate Change (IPCC), has suggested 150 million environmental refugees would exist by 2050."
Siinä heti kolmesta eri lähteestä arviot, 100-150 miljoonaa pakolaista tällä vuosisadalla.
Oliko jotain muuta sanottavaa?
Ja ilmeisesti löydät tutkimuksia, jotka osoittavat nuo luvut vääriksi.
etteikö ns. tutkijat olisi lukua 150 miljoonaa esittäneet mutta kyseessä on niin kaukaiset asiat ja niin monen muuttujan funktiot, että kenenkään on turha mennä tänä päivänä esittämään mitään lukumääräisiä arvioita.
Jos merenpinta nousisi, mitä se ei tietenkään tee, niin kukaan ei tiedä sen seuraamuksia eikä omaa riittävää tietopohjaa luotettavan pakolaisennusteen tekemiseen.
Voidaanhan rakentaa patoja kuten Hollannissa on tehty jo vuosisatojen ajan jne.... Ja tehdä asuntoja veden päälle. Erilaisia paalu- ja venekyliä on tämänkin päivän maailmassa vaikka kuinka paljon. Unohdat, että tekniikka ja yhteiskunnat kehittyvät ja keksitään ratkaisuja, joista ei vielä edes osata untakaan nähdä.
Tuossa aikaväli oli reippaasti alle 100 vuotta, siis MEIDÄN elinaikanamme!
Ei puhuta mistään kaukaisesta tulevaisuudesta.
Ei ole kyse niinkään merenpinnan noususta vaan viljelykelpoisen maan kuivumisesta ja sietämättömistä helleaalloista (esim. vuonna 2003 Euroopassa kuoli kymmeniä tuhansia ihmisiä poikkeuksellisen kovan helleaallon takia).
Afrikan kehitysmaissa ei kovin kehittyneitä teknisiä ratkaisuja yhtäkkiä ruveta tekemään, kun siellä vielä opetetaan ihmisiä lukemaan ja taistellaan nälänhätää vastaan.
Loistava Linkola ajatus siunattu kuumuus tuhoaa ihmiset ja Tellus pelastuu. No joo hei.