Olen koko ikäni käyttänyt vahingollisia puolustusmekanismeja jotka ovat kehittyneet itsekseen kaiken tuskan ja traumojen takia mitä olen elämässäni kärsinyt lapsesta asti.
Jossain väitettiin että ihmisen toiminta perustuu 80% alitajunnan kautta.
Olen tunkenut kaiken pahan piiloon alitajuntaani
15 vuoden ajan ja ajatellut että siellä ne unohtuu ja ei ole tarvinnut käydä vaikeita asioita läpi.Helppo tie,luulin niin.
Nyt olen huomannut että kaikki paha alitajunnassani hallitsee käyttäytymismallejani jotka ovat juurtuneet syvään ja haluan kasvaa henkisesti eikä enään minulla ole tarvetta käyttää niitä puolustusmekanismeja joita olen joutunut käyttämään vuosien ajan.
Eli tämän kaiken oivaltaessa ensin olin helpottunut ja iloinen että tästä se paranemis prosessi lähtee sitten tajusin että voi tana,
miten pääsen alitajuntaani käsittelemään niitä "unohdettuja" asioita.
Unien näkeminen,hypnoosi...
Eihän sinne voi valveilla ollessa päästä.
Olen niin tukahduttavassa tilassa että en tiedä miten menetellä.
Itsensä psyykkaminen transsitilaan,ei onnistu multa ainakaan vielä.
Olen jopa ajatellut Albert Hofmannin maailmalle tarjoamaa keinoa päästä tekemisiin alitajunnan kanssa.
Kuinka pystyn muuttamaan vahingollisia asenteitani,ennakkoluulojani,hyökkäävää käytöstäni,ahdistavien asioiden käsittelemättä jättämistä,jos en pääse käsiksi alitajuntaani sillä se hallitsee elämässäni tilanteita.
Kaikki mitä on sinne rekisteröitynyt vaikuttaa
siihen miten suhtaudun uusiin hyviinkin asioihin jotka koen kaikki negatiivisena tiedostomattani,paitsi nyt olen sen oivaltanut.
Pitäisikö lukea aiheesta kirjoja??
Ja pääseekö kukaan ihminen valveilla ollessaan tekemisiin alitajuntansa kanssa?
Jossain väitettiin että ihmisen toiminta perustuu 80% alitajunnan kautta.
Olen tunkenut kaiken pahan piiloon alitajuntaani
15 vuoden ajan ja ajatellut että siellä ne unohtuu ja ei ole tarvinnut käydä vaikeita asioita läpi.Helppo tie,luulin niin.
Nyt olen huomannut että kaikki paha alitajunnassani hallitsee käyttäytymismallejani jotka ovat juurtuneet syvään ja haluan kasvaa henkisesti eikä enään minulla ole tarvetta käyttää niitä puolustusmekanismeja joita olen joutunut käyttämään vuosien ajan.
Eli tämän kaiken oivaltaessa ensin olin helpottunut ja iloinen että tästä se paranemis prosessi lähtee sitten tajusin että voi tana,
miten pääsen alitajuntaani käsittelemään niitä "unohdettuja" asioita.
Unien näkeminen,hypnoosi...
Eihän sinne voi valveilla ollessa päästä.
Olen niin tukahduttavassa tilassa että en tiedä miten menetellä.
Itsensä psyykkaminen transsitilaan,ei onnistu multa ainakaan vielä.
Olen jopa ajatellut Albert Hofmannin maailmalle tarjoamaa keinoa päästä tekemisiin alitajunnan kanssa.
Kuinka pystyn muuttamaan vahingollisia asenteitani,ennakkoluulojani,hyökkäävää käytöstäni,ahdistavien asioiden käsittelemättä jättämistä,jos en pääse käsiksi alitajuntaani sillä se hallitsee elämässäni tilanteita.
Kaikki mitä on sinne rekisteröitynyt vaikuttaa
siihen miten suhtaudun uusiin hyviinkin asioihin jotka koen kaikki negatiivisena tiedostomattani,paitsi nyt olen sen oivaltanut.
Pitäisikö lukea aiheesta kirjoja??
Ja pääseekö kukaan ihminen valveilla ollessaan tekemisiin alitajuntansa kanssa?
Vastaukset 35
Vanhimmat
Sanonta kuuluu:
Asioilla on tapana järjestyä.
Tämä ehkä pätee alitajuntaankin. Mieli ja tietoisuus mahdollisuuksiensa mukaan suojelevat elämää. Tiedostamattomaksi jäävät automaattisesti asiat, jotka olisivat sillä hetkellä liian hankalia tietoisuuden käsiteltäviksi.
Muistaakseni asiantuntija Hannu Lauerma kertoi jossain radio-ohjelmassa, miten sujuvasti tietoisuus toimii tässä asiassa.
Alitajunnan penkomisen voisi ehkä jättää vähemmälle ja harrastaa sen sijaan itselleen mieluisia ja rentouttavia asioita. Asiat kyllä nousevat tietoisuuteen oikealla ajallaan.
Itse rentoudun esim. musiikkia kuuntelemalla ja luontoa katselemalla. Ylenmääräistä vakavamielisyyttäni kevennän esim. osallistumalla S24 Huuhaa-keskusteluihin.
Olen saanut kans sellaisen käsityksen, että niitä menneisyyden traumoja ei niin kauheesti nykyisin edes suositella vatvottavan. Niin olisin kans hyvin paljon samaa mieltä tuota noin kanssa, siis hyväksy itsesi sellaisena kuin olet.
Siis kun olet tiedostanut että käyttäytymismalleja kannattaa muuttaa, niin eiköhän ne asiat pikkuhiljaa selkiinny.
Kenelläkään ihmisellä ei ole helppoa tämä elämä, ja vaikka sanoisi ammattilaiset mitä tahansa, sellainen onnen ja autuuden lillumisolotilaa ei olekkaaan. Ihmisen hyvä olo ja onni on hetkissä, ihan kuin ne pahatkin asiat. Mennyt on mennyttä, se oli se hetki. Ja Pumpuliin emme kääriydy kukaan, vaan ne hyvätkin olot ovat vain kohtauksia.
Minulla on tapana ajatella noin. Siis saan rakkauskohtauksia ja taas toisaalta taas ahdistuskohtauksiakin, suurimmaksi osaksi kuitenkin se on vaan epämääräistä ajelehdintaa. Ja silloin kun se ahdistus tulee, tiedän tietoisesti, että se on taas kohtausta ja ohi menee aina. Aivan sama mistä ne pahat olot tulevat, ulkoapäin vai sisältäpäin, hetkellistä se kuitenkin on.
Puolustusmekanismeja käyttävät kaikki, toiset toisia ja toiset taas toisia. Kuka missäkin määrin ja tarvittaessa. Onnihan se on jos elämä olisi helpompaa, ja siksi suosittelen samaa kuin tota noin, anna ajatustesi tulla jossain muodossa. Kaikki liike on hyväksi ja kirjoittaminen on yksi kaikken paras muoto purkaa ajatuksiaaan.
Ja tämä netti hyvä apuväline siihen.Huuhaa palsa on OK.
voivat olla kuitenkin sellaisia,että ne on pakko vatvoa jos ne vaikuttavat haitallisesti normaali elämään ja arkeen, mutta apuna vatvomisessa pitäisi ehdottomasti olla todella ammattitaitoinen terapeutti.
Ihminen. Näissä on vissi ero. Meillä syrjäytyneillä ihmisilläei ole mahdollisuuksia
ammattiterapeuttien hoitoihin.
Jos tyytyy pieniin askeleisiin traumojensa purkamisessa, ne pitävät mielen jotenkin kasassa.
Tällainen pitkän linjan omahoito-ohjelma on esim.
meditoiminen.
Google kertoo miten sitä voi tehdä, miten se vaikuttaa.
Ihminen vailla varhaislapsuudessa saatuja traumoja tuskin käsittää mitä on elää niiden kanssa.
totta.Ei voi ottaa kolmatta askelta,ellei ensin ole ottanut ensimmäistä ja toista;)
Olen kuitenkin sitä mieltä ja tietoakin on;syrjäytynyt tai ei,saa varmasti apua ammatti-ihmiseltä kunnalliselta puolelta kun osaa vain hakea.
Terveyspoli auttaa ja näyttää minne päin kannattaa mennä.
Monet syvät traumat ja arvet tarvitsevat mahdollisesti purkautumistien,tai sitten ei.
Psykologin kanssa voi keskustella siitä minkälaista apua tarvitsee.Terapiaa on monenlaista,ei kaikissa kaivella menneitä.
Kun MÖRKÖ tulee näkyväksi ja saatetaan tiettäväksi sen voima haipuu.
Saavutettuaan jonkinlaisen "rauhan"kipujensa kanssa voi meditoida ja tutkia jos on tarve.
Voimaa ja tsemppiä aloittajalle ja muille.
"Olen saanut kans sellaisen käsityksen, että niitä menneisyyden traumoja ei niin kauheesti nykyisin edes suositella vatvottavan. Niin olisin kans hyvin paljon samaa mieltä tuota noin kanssa, siis hyväksy itsesi sellaisena kuin olet."
Kappale sisälsi kehotuksen todellisuuden ja oman itsen kieltämiseen psykoosin tieltä. Se, että traumoja ei käsitellä, tarkoittaa juuri sitä, että itseä ei myöskään pystytä hyväksymään.
Traumojen käsittelemättömyyshän juuri tarkoittaa sitä, että osa itsestä kielletään ja rakennetaan vaurioituneen minuuden suojaksi psykoosi.
Ihmisillä on olemassa niin vaikeita traumoja, joita ei voida edes käsitellä. Ainoa mahdollinen hoito on hoidotta jättäminen. Tämä siksi, koska terapeutit eivät osaa, eivät halua ja eivät kykene sitä traumaa hoitamaan.
Traumoja on monenlaisia, joitain osataan hoitaa ja kaikkia ei voida hoitaa. Kunnallisella puolen hoitavat mielellään masennuksia ja työssäkäyviä ihmisiä. Jos on työtön, ruma tai muuten epämiellyttävä ja jos asiakkaalla ei ole rahaa silloin on täysin mahdotonta saada mitään apua. Terapeutit valitsevat millaisia asiakkaita he haluavat hoitaa kunnallisella puolen varsinkin. Rahasta hoitavat yksityiset terapeutit vaikeampiakin traumoja joten varakkaammilla on edes jotain mahdollisuuksia käsitellä VAIKEITA traumojaan. Köyhien VAIKEAT traumat jätetään hoitamatta.
Se on totta, että voi olla niin vaikeita traumoja, että niiden käsittely on mahdoton tehtävä ja sekin, että voi olla todella vaikeaa löytää sellaisessa tapauksessa terapeuttia, joka uskaltaa lähteä sellaista hoitamaan, jonka tietotaito ja koulutus ja kokemus piisaa sellaiseen, mutta ihan lööperiä, etteikö hoidettaisi, tai edes yritettäisi hoitaa potilaan varallisuuden tai naamataulun perusteella.
Oma motivaatio paranemiseen ja sitoutuminen hoitoon takaavat kyllä kunnallisellakin puolella hoidon, jos sinne kerran on passituksen saanut eikä yksityiseen ole varaa.
nimim. työkyvytön ja köyhä kuin kirkonrotta, mutta hyvää traumaterapiaa kunnalliselta puolelta saava.
Passitus? Voimakkaan trauman kokenut hakee hoito, ei siis saa passitusta, ja häntä ei pystytä hoitamaan. Sinun pikku traumasi jos se on pystytty kunnallisella puolen hoitamaan on sitten ollut varmaankin passitus.
ei, vaan minun "pikku traumani" on oikeastaan niin iso, ettei sitä kukaan ole uskaltanut vielä alkaa edes käsittelemään.Siksi tähän ketjuun alunperin kirjoitinkin, kun aihe koskettaa minuakin.
Mutta yrittänyt auttaa on kovasti. Odottelen aikaa minunlaisiini tapauksiin erikoistuneelle traumaterapeutille.
Kyllä minut "passitettiin" onneksi oikeakaan osoitteeseen, kun apua hain enkä tiennyt kuka voisi auttaa. Joten sain aikoinaan lähetteen mtk:lle ja hyvä niin.
Vaikka trauma on vielä ja pysyy ja pysyy lopun ikääni fyysisenä vammanakin, niin helpottaa oloa mielettömästä jo pelkkä tieto siitä, että nyt joku ihan oikeasti edes yrittää auttaa.
Kunnallisella puolella muuten moni terapeutti pitää yksityistä vastaanottoa myös, ei ole todellakaan mikään tae ammattitaidosta se, onko töissä julkisella vai yksityisellä.
Sen verran kuitenkin terapeutin homman on oltava kutsumustyö, ei kait sitä muuten jaksaisi päivät pitkät murheita ja raskaitakin asioita kuunnella.
Ja sinun katsantokantasi on naivi. Jos ap. kertoo ongelmastaan nimimerkillä multirersonality, käsittääkseni hän ei voi silloin olla yksi persoona, ja niinollen hän ei voi päättä kenet hän niistä tuhansista hyväksyisi. Senvuoksi kehoitus hyväksy itsesi multipersonaalle tarkoittaa juuri sen, että hyväksy olevasi ne kaikki.
Se sinun ns. om itsensä, ei ollut edes kehittynyt, vaan multipersonality, kehittyi. Siis ei hän voi itseänsä kieltää, kun häntä ei ole koskaan ollutkaan. Mutta hän on hyväksynyt itsensä, multipersoonan ja kehoitan häntä edelleen sen hyväksymään, koska se on se hänen itsensä.
Ja tiedoksi, tuollaisia multipersoonia on olemassa muitakin, ja ei ole edes sairaus. Ja se ei ole sairaus, koska se ei täytä sairauden kriteereitä.
Niin kuka sitten nyt oletkin, olet naivi. Miten voit kehua niitä psyk.. jotain, jos ne eivät osaa auttaa.Ai, sitäkö ihastelet miten myötätuntoinen ja herttainen auttamishaluinen terapeutti sinulla oli. Siis sinä kehuskelet ja ihannoit hänen persoonaansa, et ammattitaitoa. Mitä hyötyä on herttaisena ja empaattisena istua vierellä, kun pitäisi töitäkin tehdä. En minä ainakaan työpaikallani saa istuskella vain omaa kaunista ja herttaista persoonaani esittelemässä. Työpaikalla ja ammattiaan harjottamassa ihminen tekee töitä, ei esittele itseään. No, ehkä valokuvamalli lienee poikkeus.
Miksi aina kaikkien viestien pitää sisältää vain niitä negatiivisia puolia? Miksi ei koskaan voisi kertoa niitä positiivisia kokemuksia?
En minä tunne terapeuttejani heidän työhuoneensa ulkopuolella, eivät he voikovin voimakkaasti tuoda omaa persoonaansa esille minulle, ja ulkonäöllä ei ole minulle mitään merkitystä.
Minä olen nyt vain sattunut saamaan hoitohenkilöikseni omasta mielestäni AMMATTITAITOISIA ihmisiä, ja minun kohdallani terapiasta on ollut uskomattoman paljon apua verrattuna elämään ennen terapiaa.
Jos sinun mielestäsi psykologit sun muut ovat ammattitaidottomia tolloja, se on sinun mielipiteesi ja sallittakoon se sinulle.
Minä olen eri mieltä ja sallittakoon se minulle, eikö niin?
Ja mitä työntekoon tulee, yhtäkään laiskaa terapeuttia en ole ainakaan vielä tavannut, päin vastoin, se on uskomaton määrä potilaita ja töitä joita he joutuvat tekemään julkisella puolella, ja silti kaikki on ainakin omalla kohdallani hoitunut niin kuin pitääkin.
Kirjoituksestasi päätellen sinua ei ole lainkaa pystyttyt että on. Hoh hoijaa. Minä ainakin pyytäisin jo rahojani takaisin potilaskorvuksen kautta.
Ainoa mitä sinun terapeuttisi on osannut tehdä, sai sinut kiintymään itseensä ja ihastelemaan itseään.
"Ja sinun katsantokantasi on naivi. Jos ap. kertoo ongelmastaan nimimerkillä multirersonality, käsittääkseni hän ei voi silloin olla yksi persoona, ja niinollen hän ei voi päättä kenet hän niistä tuhansista hyväksyisi."
Minunko katsontakantani on naiivi? :D Eiköhän tuo multipersoona kuitenkin ole sellainen asia, mikä tekee myös naiiviksi?
Multipersoona on samankaltainen defenssi, kuin jäniksellä sellainen suojautumiskeino, että pistää päänsä piiloon, kun kettu tulee.
"Senvuoksi kehoitus hyväksy itsesi multipersonaalle tarkoittaa juuri sen, että hyväksy olevasi ne kaikki."
Ei multipersoona ole persoona ollenkaan, se on defensiivisen käyttäytymisen heijastumaa, mikä johtuu heikosta minuudesta. Sitä heikompi minuus, sitä enemmän defenssejä.
Defenssit taas ovat osoitus siitä, että oman persoonan ehdoilla ei ole kuljettu ja sitä on ikään kuin laiminlyöty.
"Mutta hän on hyväksynyt itsensä, multipersoonan ja kehoitan häntä edelleen sen hyväksymään, koska se on se hänen itsensä."
Eli kehoitat edelleen hyväksymään häntä itsensä sellaisena, joka ei hyväksy itseään. Mikään ei estä sinua niin tekemästä. Mutta, kuten jo tuli todettua, defensiivisyys, kuten multipersoona on seurausta siitä, kun oikeaa persoonaa ei kunnioiteta, eikä kestetä/hyväksytä.
"Ja tiedoksi, tuollaisia multipersoonia on olemassa muitakin, ja ei ole edes sairaus."
Ja mitä naiiveinta on se, että luulee, että asia tulee sitä todemmaksi, mitä useampi siihen uskoo.
Narsistihan näin kuvittelee, että asia tulee sitä todemmaksi, sitä useampi siihen uskoo, tai sitä useampi näyttäisi sen mukaan toimivan, sillä hän saa tästä harhakuvasta olemassaolontunteen.
Eikö hän tällöin siis eläkin harhan mukaan?
Mielenterveys määritellään yhteiskunnassa juuri siten kuin kuvailit.
Siis sellainen käyttäytymistapa, ajattelutapa ja toimintatapa mitä suurin osa ihmisistä, siis mitä useampi ihminen, katsoo yleiseksi, oikeaksi ja sopivaksi, luokitellan normaaliksi.
Ennen esim homous oli sairau nyt ei enää, koska mitä useampi luokittelee sen normaaliksi, se on normaali.
Kuka ei oikeaa persoonaa hyväksy, kestä tai kunnioita. Sinä et tässätapauksessa hyväksy multipersoonaa etkä defenssejä käyttäviä.
"Siis sellainen käyttäytymistapa, ajattelutapa ja toimintatapa mitä suurin osa ihmisistä, siis mitä useampi ihminen, katsoo yleiseksi, oikeaksi ja sopivaksi, luokitellan normaaliksi."
Noniin. Eikö olekin hienoa, että nykyään yhteiskunta määrittelee oman toimintatapansa poikkeuksetta häiriintyneeksi?
Nyt ilmeisesti tulimme siihen kohtaan, jossa sinäkin alat myöntää, että defensiivisyys kuvaa ymmärtämättömyyttä?
"Kuka ei oikeaa persoonaa hyväksy, kestä tai kunnioita. Sinä et tässätapauksessa hyväksy multipersoonaa etkä defenssejä käyttäviä."
Ei tässä ole kyse siitä, mitä minä hyväksyn, tai en hyväksy. Kyse on siitä, ettei defensiivisesti käyttäytyvä pysty hyväksymään todellisuutta, koska hän ei hyväksy itseään ja minä hyväksyn täysin tämän tosiseikan, että näin asia on.
Sinähän et hyväksynyt seikkaa?
Minä en antanut mielipiteitä, koska hyväksyn, tai en hyväksy, vaan halusin vain sanoa, kuinka asiat ovat.
Toisinaan sellaisetkin asiat, joita ei hyväksy, ovat tosia, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö voisi myöntää näin olevan.
Luulet itsesi paremmaksi muita ja luulet olevasi ilman defenssejä, olet erehtynyt. Sinä olet tavallinen kuolevainen ihminen.
"Luulet itsesi paremmaksi muita ja luulet olevasi ilman defenssejä, olet erehtynyt."
Miksi minä sellaisia luulisin. Olenhan kirjoittanut tännekin defensseistäni.
Niin, ei niillä ole mitään merkitystä, se että mitä ne on ja paljonko niitä on minua ei kiinnosta. En kilpailla.
Minä olen "tutustunut" alitajuntani syövereihin, ihan pieneen osaan ehkä vaan, mutta vaikeimpiin muistoihin ehkä. Luin aika paljon aiheesta, minua vaivasi eräs uni, jota olin joskus nähnyt. Jännä, miten asiat vaan kehittyvät. Kerran luin siitä, kuin sisäistä lastaan voi etsiä, vaikkapa sulkemalla silmät ja antamalla ajatusten mennä sinne lapsuuteen, siihen pieneen lapseen. Tein niin ja yhtäkkiä edessäni oli näky, joka vavahdutti. Siitä se alkoi, sitä kesti pari vuotta. Hoin itselleni, että olen valmis käsittelemään näitä. Näin unia, mietin niitä, aamuyöt ja sen vanhan unen käsittely vaihe vaiheelta vapauttivat. Aamuyön tunteina niitä tuli, valveunia, joita ohjasi kyllä se alitajunta, sieltä ne tunnelmat, ilot ja surut löytyivät ja vihat. Olin eräällä kurssilla, jossa toteutettiin itseä, maalattiin mitä mieleen tuli. Sen unen jälkeen tapahtui paljon, pitkä itku ja vapautus. Niinä aamuyön tunteina syntyivät myös runot.. pitkät, sana sanalta muistin ne vielä myöhemmin kirjoittaessani. Ja sitten eräänä päivän se pieni lapseni, mielikuvissani sai hymyilevät kasvot. Niitä olin etsinyt, miettinyt lapsuuttani ja etsinyt. Nimittäin silloin prosessin alussa lapsellani ei ollut kasvoja, vain tumma aukko.
Tämä saattaa kuulostaa vähän hassulta, mutta mielikuvilla on valtava merkitys. Niiden kautta käsittelin näitä asioita.Silloin opin myös sen, kuinka tärkeitä minulle ovat unet. Mietin paljon niitä ja niistä on tullut minulle ilo. Painajaiset ovat poissa. Suhteeni vanhempiini on normalisoitunut, vihat ovat poissa ja minulla on hyvä olla. Jotenkin olen elämäni ohjaaja, siten kuin vain elämässä on mahdollista. On vapaa ja hyvä olo.
Se lähti siitä, kun annoin alitajunnalleni luvan ohjata.. Se toimii. ja olen ihan varma, että se oli paras tie. Ei kaikkea voi vain piilottaa, jos se ihan selvästi pyrkii tietoisuuteen.
Suosittelen lämpimästi tutustumaan itseen ja omaan alitajuntaan. Sieltä löytyy aarteita, hyviä ja kauniita muistoja, voimaa.. eivätkä ne asiat loppujen lopuksi ole pahoja, jotka löytää, siis ne negatiiviset. Niiden takana on tukahdutetut tunteet, jotka päästetään valloilleen.. hallitusti. Alitajunta päästää läpi niitä vain sen verran kuin kestää.. porttia ei voi eikä pidä avata kerralla.
Harhasi yrittävät taas pulpahtaa pintaan, Ei sun päässäsi mitään portteja ole. Ota ne aamulääkkeesi ja mene vielä vähäksiaikaa maate. Kyllä ne sitten ne portit sieltä päästäsi katoaa hetkenkuluttua.
Minä olen kuule ihan normaalin terve ihminen, kiinnostunut vain tällaisista asioista. Aamulääkkeenä käytän kaurapuuroa ja mustikkasoppaa sekä karpalouutetabletteja luontaiskaupasta, kun meinaa tulla virtsatulehduksia. Että on sitä sairauttakin aina välillä. Tosin tuo on vähän eri päässä kuin sinä meinaat :)
Ei ole kyse harhoista vaikka kieltämättä tuollaiset asiat voivat kuulostaa ulkopuolisesta vähän hassuilta. Yritinkin vain vastata aloittajalle, koska hän ihan selvästi on asiasta kiinnostunut.
Olen viimeistä päivää lomalla, olisihan tuota voinut jatkaa pitempäänkin. Mutta työkin on ihan mielenkiintoista. Suosittelen edelleenkin lämpimästi tutustumaan omaan "sisimpään".'
Mukavia oloja !
Mistä kautta sinä oikein sinne sisällesi menet? Suusta, korvista vai sieltä alakautta. Ainakin se alapää tuntuu tulehtuvan niistä useista menokerroistasi. Vähennä niitä sieltä portista sisälle meno tutustumiskäyntejäsi, se voi sitten parantua heh heh...Olit tainnut käydä siellä liian usein.
No niin, asiatonhan sinä olet ..
Minä olin tosissani eikä ole tähän mennessä vielä kukaan mitenkään tyhmänä tai sairaana pitänyt.
Jos kommentoit, kannattaisi ehkä syventyä toisten kirjoituksiin. No ehkä sinulla on syysi siihen.
ota iisisti :)
Siis syventyminen on sinun mielestäsi sitä että on mennyt jostain portista sisään, vai? Valitan ajattelen omilla aivoillani ja istun tietokoneen ääressä, en voi syventyä sinun kirjoituksiisi sen enenpää. Syvenny itse kirjoituksiisi ja itseesi saat multa luvan. Heps.
Mielenkiintoinen ja haastava aihe. Saipa ainakin nämä vakkari arkihullut repimään taas itsensä ja toisensa verille, suorastaan.
Mutta asiaan:
Meditointi ja mietiskely ovat varmaan niitä keinoja joita haet. Yksin, ilman ohjausta niiden aloittaminen saattaa olla hankalaa ja johtaa jopa vain syvemmällä syövereille ongelmien allikossa.
Alasta on kuitenkin saatavilla paljon kirjallisuutta hyvää ja huonoa ja jotain siltä väliltä. Oma kriittisyytesi kasvaa tietojesi myötä luulen ma. Että opiskelemaan vaan.
Miten sitten käsitellä näitä pintaan nousevia mörköjä ja pahanoloja? No siinäpä sitä onkin asia aivan erikseen, paras tapa olisi tietysti puhua niistä jonkun asiansa tuntevan ja ammattinsa osaavan henkilön kanssa. Näiden kaukaisten, mutta liiankin liki (kauan sitten tapahtuneiden mutta kuin iholla kiinni olevia muistoja) olevien mörköjen kanssa kun on niin, että ajanmyötä ne vääristyvät ja saattavat muuttua joksikin muuksi mitä ne ovat olleet tai mitä ihan oikeesti on tapahtunut.
Joskus näitä mörköjä synnyttää yksinkertaisesti tietämättömyys. Esimerkkinä, pelkäsin pienenä erästä naapuriani aivan julmetusti, en kuitenkaan kehdannut kertoa asiasta joten yritin vain olla kohtaamatta tuota henkilöä. Kun myöhemmin juttelin asiasta tutulleni, kysy tuo että sitä kuuro-mattiako? Jaa oliko se kuuro kysyin? No, ei varsinaisesti mutta huonokuuloinen ja varsin tunnettu kovaäänisestä puheestaan.
Minä oli pelänyt siis tuota henkilöä, koska hän huusi puhuessaan, pienenä en tietenkään ymmärtänyt asiaa ja kuvittelin henkilön jotenkin uhkaavaksi. No tulipahan tuokin asia selvitettyä, mutta tarkoitan sitä, että on ihan hyvä selvittää asioita joita voi selvittää.
Hyviä tapoja käsitellä omia mörköjään on tietenkin kirjoittaa niistä tai jos sattuu oleen kuvapuolen kiinnostusta niin tehdä niistä kuvia. Tapoja on varmaan miljoonia. Pää asia on että etsit itsellesi sopivan ilmaisutavan ja kehittelet sitä.
Meditoi ihan rauhassa, mutta selvennykseksi voin kertoa, kun äskenkin kirjoitit peloistasi lapsuudessa, ne eivät ketään muuta kiinnosta kuin sinua itseäsi. Tämä siksi kun se oli harha. Kukaan muu ei niitä ääniä kuullut. Täällä ei ole ääniefektejä vaan äänet ovat taas niitä sinun harhojasi.
Voimia sulle, ja ota lääkkeesi ohjeiden mukaan, niin ne pelottavat äänet lakkaavat häiritsemästä sinua ja sinun mielipiteitäsi nettikirjoittelussa.
Kiitti vaan haasteesta, mitähän nyt alunperin tarkoititkaan tuolla vastauksellasi?
Eipä se tietenkään muita kiinnosta mitä minä olen pelännyt, mutta minulle selvisi yksi aiheeton pelko kun siitä tuli puhe ja vain aivan sattumalta! Huomioi se!
Että älä nyt puppuus tukehdu ja vaikka onkin perjantai niin muista että viina ja ne pillerit ei sovi yhteen, mutta sun ei kannata myöskään keskeyttää lääkitystäs!
Jos sulla on ollut aiheettomia pelkoja, niin mitä se tänne psykologiaan kuuluu. Mene hoidattamaan itsesi simme pöpilään takas, et ole vielä läheskään kunnossa, kun kuulet pelottavia ääniä ja todistelet niitä itsellesi, että ne ovat aiheettomia ja luulet minunkin kurkussani jotain olevan.
Tämä on netti missä sinulla ei ole näköyhteyksiä kuten ei kuuloyhteyksiäkään, joten et voi tietää mitä minun kurkussani on.
Esim meditaation avulla voi selvittää itselleen onko soveltuuko se itselle vai ei.
Meditointi, hiljentyminen avaa oikein harjoitettuna takuuvarmasti alitajuisia linkkejä.
Omassa tapauksessani pidän välttämättömänä prosessina muistikuvien takautumista
jopa vuosikymmenien ikäisiin tapahtumiin.
Kaikkihan ovat yksilöitä. Joku medoti toimii jollekin; joku taas ei.
Meiltä traumaattisilta ihmisiltä takuuvarmasti nousee ahdistavia pahanolontuntemuksia tietoisuuteen.
Olet oikeassa siinä asiassa, että ne ahdistukset eivät ole olleet turhia pelkoja, vaan ne ovat normaaleja muistoja, joita ei voi muistella eikä opetella tekemään olemattomaksi. Eivätkä sijaitse alitajunnassa, vaan ovat tietoisessa, missä ne pidetään tietoisesti muistelematta.
Ja hänen turhat pelkonasa ovat luuloja ja joista hän on päässyt eroon, eivät ole kehumisen arvoisia vaan mielisairautta. Siinä ero.
siis kai että jotkut metodit toimii jotkut ei?
Nimenomaan meitä on monenlaisia ja siksi olisikin parasta että jos ihminen on riittävän kypsä ja aikuinen etsii itse mieleisensä ja sopivan tavan ja vielä parempi jos kehittelee sen aivan omakseen.
'
Meditointia on monet sellaiset asiat joita me emme tiedä olevan.
Yleensä meditointiin liitetään jooga ja jooga-asennot erityisesti ns. lootus asento. Mutta meditointi ei erityistä voimistelua vaadi.
Oma suosikkini on istua kivellä metsässä veden äärellä leppeässä tuulessa.
C.G. Jungin eräänlainen omaelämäkerta, "Unia, ajatuksia, muistikuvia" kannattaa kaikkien ihmismielestä kiinnostuneiden lukea.
LSD:n tai jonkun muun psykoaktiivisen substanssin avulla voi todellakin saada ratkottua alitajunnan syövereihin syöpyneitä mörköjä erittäin tehokkaasti.
Itse sain parannettua melko pahan masennuksen psilobysiiniä sisältävillä sienillä.
Mutta mikään ihmelääke mihinkään ne eivät kuitenkaan ole ja niihin liittyy omat riskinsä.
Trippailu on nimen omaan tutustumista omaan alitajuntaan ja psyykkeeseen, myös maailmankuva voi muuttua melko rajustikkin.
Mitään ei kannata mennä suinpäin tekemään mutta jos asia kiinnostaa kannattaa etsiä aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja ottaa asioista mahdollisimman paljon etukäteen selvää.
Ja mitään en suosittele kenellekkään.