Iso mokako

Onko muuten niin että nykyinen fysiikka on yrittänyt laskea näitä asioita niin että olettaa ns. vetävän voiman välittyvän simsalapim niin etteivät nämä välittyvät voimat vaikuta toisiinsa matkansa varrella?

HEH HEH

Onesimple




Mitä ainakin pitää ottaa huomioon kun useampi pienempi kappale kiertää yhtä isoa kappaletta?

No, millaisia energia-aaltoja kyseiset kappaleet avautuvat ja miten nämä vaikuttavat tätä systeemiä kohti tuleviin energia-aaltoihin.

Ajatellaampa että joka suunasta tätä systeemiä kohti tulisi samanlaisia energia-aaltoja, mikä ei oikeasti missään tapauksessa pidä paikkaansa.

No, kun yksi pienemmistä kappaleista avautuu tietynlaisia energia-aaltoja kohti toista pientä kappaletta, niin silloin tuohon pieneen kappaleeseen osuvat energiakimput vaikuttavat tietyllä tavalla, mutta sen lisäksi tuon pienen kappaleen ohi menevät energiakimput vaikuttavat sieltä päin tuleviin energia-aaltoihin tietyllä tavalla ja näin niiden vaikutus muuttuu, sen mukaan millaisia energia-aaltoja kyseinen pieni kappale avautuu kohti toista pientä kappaletta ja vähän toisen kappaleen ohi.

Saman aikaisesti isosta kappaleesta tulevat energia-aallot vaikuttavat pieniin kappaleisiin, ja niihin energia-aaltoihin jotka ovat tulossa tätä systeemiä kohti ja tietysti ne energia-aallot jotka menevät pienien kappaleiden ohi, vaikuttavat omalla tavallaan vastaan tuleviin energia-aaltoihin jotka ovat tulossa kohti tätä kokonaisuutta, jossa keskellä on iso kolmiulotteisesti laajeneva kappale, josta työntyy poispäin pienempiä kolmiulotteisesti laajenevia kappaleita, jotka kaikki avautuvat energia-aaltoja jne.

Entä miten pienistä kappaleista avautuvat energia-aallot vaikuttavat isoa kappaletta kohti meneviin energia-aaltoihin ja miten, nämä nyt pienistä kappaleista avutuneiden aaltojen vaikutuksen takia muuttuneet energia-aallot, vaikuttavat eri tavalla isosta kappaleesta kohti pieniä kappaleita meneviin energia-aaltoihin, jotka muuttuessaan niiden vaikutuksen takia vaikuttavat eri tavalla pieniin kappaleisiin kuin muuten olisivat vaikuttaneet?

Onesimple

:);):)
1267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Myös fotonit laajenevat kolmiulotteisesti ja avautuvat samalla energia-aaltoja joilla fotonit vuorovaikuttavat toistensa kanssa.

Myös neutriinot laajenevat ja avautuvat energia-aaltoja joilla neutriinot vuorovaikuttavat toistensa kanssa ja joilla neutriinot siirtävät liike-energiaansa maapallon atomeihin atomi atomilta.

ja tietysti voimaa välittävät energia-aallot ja niissä olevat energiakimput vuorovaikuttavat toistensa kanssa ja muuttavat toisiaan ja sitä kautta niiden vaikutusta johonkin kappaleeseen, johon ne siirtävät energiansa/energiaansa.

Onesimple

:);):)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fysiikassa?!? kirjoitti:

Onko muuten niin että nykyinen fysiikka on yrittänyt laskea näitä asioita niin että olettaa ns. vetävän voiman välittyvän simsalapim niin etteivät nämä välittyvät voimat vaikuta toisiinsa matkansa varrella?

HEH HEH

Onesimple




Mitä ainakin pitää ottaa huomioon kun useampi pienempi kappale kiertää yhtä isoa kappaletta?

No, millaisia energia-aaltoja kyseiset kappaleet avautuvat ja miten nämä vaikuttavat tätä systeemiä kohti tuleviin energia-aaltoihin.

Ajatellaampa että joka suunasta tätä systeemiä kohti tulisi samanlaisia energia-aaltoja, mikä ei oikeasti missään tapauksessa pidä paikkaansa.

No, kun yksi pienemmistä kappaleista avautuu tietynlaisia energia-aaltoja kohti toista pientä kappaletta, niin silloin tuohon pieneen kappaleeseen osuvat energiakimput vaikuttavat tietyllä tavalla, mutta sen lisäksi tuon pienen kappaleen ohi menevät energiakimput vaikuttavat sieltä päin tuleviin energia-aaltoihin tietyllä tavalla ja näin niiden vaikutus muuttuu, sen mukaan millaisia energia-aaltoja kyseinen pieni kappale avautuu kohti toista pientä kappaletta ja vähän toisen kappaleen ohi.

Saman aikaisesti isosta kappaleesta tulevat energia-aallot vaikuttavat pieniin kappaleisiin, ja niihin energia-aaltoihin jotka ovat tulossa tätä systeemiä kohti ja tietysti ne energia-aallot jotka menevät pienien kappaleiden ohi, vaikuttavat omalla tavallaan vastaan tuleviin energia-aaltoihin jotka ovat tulossa kohti tätä kokonaisuutta, jossa keskellä on iso kolmiulotteisesti laajeneva kappale, josta työntyy poispäin pienempiä kolmiulotteisesti laajenevia kappaleita, jotka kaikki avautuvat energia-aaltoja jne.

Entä miten pienistä kappaleista avautuvat energia-aallot vaikuttavat isoa kappaletta kohti meneviin energia-aaltoihin ja miten, nämä nyt pienistä kappaleista avutuneiden aaltojen vaikutuksen takia muuttuneet energia-aallot, vaikuttavat eri tavalla isosta kappaleesta kohti pieniä kappaleita meneviin energia-aaltoihin, jotka muuttuessaan niiden vaikutuksen takia vaikuttavat eri tavalla pieniin kappaleisiin kuin muuten olisivat vaikuttaneet?

Onesimple

:);):)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu