Mitä ainetta on aluna ja mihin sitä käytetään? Akau Ankassa Aku laittoi sitä vainukoiran kuonoon ja koiran kuono meni suppuun eikä se haistanut mitään.
Aluna
suu suppuun
311274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
määritelmä: KaliumAluminiumSulfaatti. Alunoiksi sanotaan myös suoloja, joissa alumiini on korvattu esimerkiksi kromilla.
Alunaa käytetään paperin liimauksessa saostamaan hartsi kuitujen pinnalle. Kromialunaa käytetään parkitsemisessa. Alumiinisulfaattia käytetään vedenpuhdistuksessa.
Kuten edellä kerrottiinkin, aluna on kaksoissuola: kaliumaluminiumsulfaatti.
Se on jumoava aine ja ehkä siitä syystä sitä Akau Ankassa käytettiin niin kuin käytettiin. Apteekista voi ostaa alunapuikon, itsellänikin on sellainen aina pesuhuoneen peilikaapissa. Sillä painamalla voi tyrehdyttää kätevästi pienen verenvuodon.
Alunan vesiliuos on hapan. Jos koiran kuonoon joutuu alunaa, niin voisi kuvitella, että se aiheuttaa limakalvon ärsytystä, elektrolyyttitasapainon häiriytymistä jne, ja ärsytys häiritsee hajuaistia. Vähän niinkuin jos joisi pullon kokista ja sitten röyhtäisee nenän kautta (joo, olen kipee, mutta natiaisena piti kaikkea kokeilla).