Miten teillä sujuu raha-asiat, jos on selkeä epäsuhta tuloissa? Itse jäin juuri työttömäksi ja puoliso taasen on hyvätuloinen. Haluan kuitenkin "kituuttaa" sillä mitä mulla on ja maksaa suunnilleen yhtä suuren osan yhteisistä menoista kuin töissä ollessani.
Loukkaa vain se, että mies ei oikeasti tajua, että en voi niin vain pistää rahaa esimerkiksi harrasteisiin, baareihin tai esimerkiksi maksullisiin tapahtumiin. Yhteistä taivalta on meillä pari vuotta takana. Mies lupaa välillä tarjota jotain, mutta se ei tapahdu mielestäni niin vilpittömästi kuin pitäisi. Siksi olenkin yleensä aina kieltäytynyt. Tulee mietittyä, että josko hän tarjoaa nykyään siksi, että tietää, että en kuitenkaan huolisi hänen avustuksiaan.
Pahin ongelma on se, että tuntuu kuin en saisi itse päättää, miten rahani käytän ja joudun puolustelemaan sitä, että rahaa ei vaan ole. Ihan kuin se tekisi musta jotenkin huonomman. Itse olen pitkään opiskelleena tottunut köyhäilemään. Miehen kommentitkin on, että tee vaan kaikkea ja huomisesta ei kannata murehtia. Täh, juuri huomisesta huolehdin, kun en tiedä milloin ja mistä kaupungista töitä saan. Surettaa tilanne.
Loukkaa vain se, että mies ei oikeasti tajua, että en voi niin vain pistää rahaa esimerkiksi harrasteisiin, baareihin tai esimerkiksi maksullisiin tapahtumiin. Yhteistä taivalta on meillä pari vuotta takana. Mies lupaa välillä tarjota jotain, mutta se ei tapahdu mielestäni niin vilpittömästi kuin pitäisi. Siksi olenkin yleensä aina kieltäytynyt. Tulee mietittyä, että josko hän tarjoaa nykyään siksi, että tietää, että en kuitenkaan huolisi hänen avustuksiaan.
Pahin ongelma on se, että tuntuu kuin en saisi itse päättää, miten rahani käytän ja joudun puolustelemaan sitä, että rahaa ei vaan ole. Ihan kuin se tekisi musta jotenkin huonomman. Itse olen pitkään opiskelleena tottunut köyhäilemään. Miehen kommentitkin on, että tee vaan kaikkea ja huomisesta ei kannata murehtia. Täh, juuri huomisesta huolehdin, kun en tiedä milloin ja mistä kaupungista töitä saan. Surettaa tilanne.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Meillä ainakin on yhteiset rahat mieheni kanssa - niin silloin, kun minä tienasin enemmän mieheni opiskellessa, ja niin nytkin, kun olen työtön.
Mikä perhe se sellainen on, jossa ei vedetä yhtä köyttä?
Jos ette halua yhteistä taloutta, voisitte ehkä sopia, että molemmilta menee tietty PROSENTTI tuloista vuokraan jne. Silloin se olisi edes joten kuten reilua, ja sinullakin saattaisi riittää rahaa edes johonkin.
Meillä avioliittoa takana jo yli 20 vuotta ja aina on ollut yhteiset rahat. Ei ole ollut ongelmia eikä riitoja raha-asioiden suhteen koskaan.
Joskus toinen on tienannut paljon enemmän kuin toinen ja välillä toisinpäin.
Tällä hetkellä mies hyvätuloisena elättää 0 tulotasoista vaimoa, joka on nyt estynyt olemasta työelämässä.
Tiukassa ne rahat ovat aina välillä, mutta koska avioliitto on yhteinen yritys, niin ei siinä silloin edes tarvitse miettiä sitä, että kumman rahat.
Niin, ajattelen tilannetta nyt siten, että siirryn maksamaan itse omat ruuat ja maksan pakollisista menoista puolet. Näin ehkä jää jotain ylimääräistä, kun en enää pistä yhteiselle taloustilille vakiosummaa. Henkilökohtaiset menoni olen aina tietty kustantanut. Itselle ollut niin tärkeää näyttää etten ole mikään siivellä notkuja. Kumminkin kummallakin kyseessä ensimmäinen avoliitto, vaikka ollaan kolmenkympin seutuvilla. Tuntuu, että naisena sitä tulee automaattisesti ajatelluksi, että koettaa hyötyä toisen menestyksestä.
Mitämitämitä? Tehän olette naimissa! Seurusteluaikana tuon ymmärtäisi!
Olette siis AVOliitossa. Niin olin minäkin parempi tuloisen kanssa ja tein lapset siinä. Nyt kylläkin jätetty osapuoli. Silloin, kun elimme yhdessä hänen käteisellä ostamassa n. 700.000 MK ( markka-aikaa) maksavassa talossa, en maksanut vuokraa. Ihme ei vaatinut. Mutta muissa raha-asioissa hän oli tarkka. Esim. Minulla oli tietyn prostentin huonompi palkka, joten hän suhteutti laskujen maksun sen perusteella. Kaikesta, pienimmästäkin laskusta maksoin siis tietyn osan. Minua helpotti suunnattomasti, että sovimme näin. Minä en kenenkään tilille menisi, ELLEN OLISI naimisissa ( harkitsisin silloinkin, pessimisti minä ). Eipähän rikas suku pääse kettuilemaan, että olen elänyt toisen varoilla. Vesimies kun olen, niin olen oikeudenmukainen. Ja kyllä huonompiosainen ihminen on tottunut oikeanlaiseen nöyryyteen. Suuremmat asiat, kuten talon ilmastoiminen, tontti vuokra, auton verot, uudet sohvat ym. hän maksoi. Siinä hän ymmärsi, että minulla ei ole mistä antaa. Ennen kuin tapasimme, olin elänyt jo yksin ja hankkinut huonekalut ym. yksiön kaluston. Nämä huonekalut myytiin kun muutettiin hänen asuntoon, rahat laitettiin yhteisiin asioihin. Kun tuli ero ( hän halusi sitä, olinhan ollut väärä valinta ), minä läksin tyhjin käsin, vain omistamani astiat ym. jäljellä olevat hankkimani pikkutavarat otin mukaan. Joten otin sen mikä on minun. Ja hän ei tuossa tilanteessa ollut kiinnostunut, missä yhteiset kaksi lastamme nukkuu minun kaupungin vuokra-asunnossa, hänen luonaanhan oli sängyt lapsille ja peräti omat huoneet. Olin siis erotilanteessa nollilla. Aloitin 4,5 v sitten kaiken elämän alusta, huonekaluineen. Siis se mitä haluan sanoa, toisen kanssa eläessä avoliitossa, kannattaa laittaa ylös mitä kukin on hankkinut ja mihin on laittanut rahaa. Elämässä ei koskaan tiedä mitä tapahtuu, joten järki päässä.
Alicen viesti on tärkeä.
Jo alunperin Alicen'in kertoman mukaan avoliitossa oli hälyttäviä merkkejä. Miksi solmia avoliitto melkein heti, kun on tutustuttu?
Vaikka ei näytä nykyisin mitään takaavan sekään, että avoliitossa roikutaan 10 vuotta ja sitten mennään avioliittoon, josta erotaan melkein saman tien.
Yksi jäi riipomaan. Mikä pakko on tehdä lapsia ilman, että tulevaisuus on sovittu selväksi. Minä suosittelen suhteen virallistamista LASTEN TAKIA ja muutenkin. Avioliitto takaa tietyn turvallisuuden ja on erotilanteessakin oikeudenmukaisempi. Myös lapsille.
Ja vaikka täällä niin usein moititaan sukua, pitää muistaa, että sukulaisten kannalta (taas ne lapset!) on eri asia, eroatteko avoliitosta (joka on kahdenkauppa) vai avioliitosta (joka on aina myös suvun asia).
Avoliitossa nimenomaan ollaan. Ja vesimies minäkin, vaikka tiedä sitten noiden horoskooppimerkkien vaikutuksesta mihinkään.
Omalla alallani on tosiaan vaikea saada töitä ja vakituisia paikkoja ei taida juurikaan olla. Niinpä veikkaan, että lopun elämäni tyydyn elämään niukemmalla budjetilla. Jos joskus naimisiin menen avioehdon haluan, mutta koti jääköön sellaisen ulkopuolelle mikäli lapsihaaveita joskus on. On tullut luettua useammista tapauksista, joissa nainen on ollut kotiäiti kodinhoitaja ja eron satttuessa jäänyt puille paljaille. Siitähän kun ei palkaa makseta.
Yritetty keskustella raha-asioista taasen, mutta ei konkreettista edistymistä asian suhteen. Pitäisi muutenkin olla jo jotain oikeita suunnitelmia tulevan varalle, mutta miehellä ei mikään kiire.
Miten avioliitto on suvun asia??? Eiköhän se ole kahden aikuisen ihmisen oma asia eikä kuulu muille, ei suvulle eikä ystäville miten avioliitossa eletään.
Minä olin 20-vuotta avioliitossa, yhteiset rahat ym, minä olin kotona monta vuotta hoitamassa lapsia, kun ero tuli kaikki pantiin puoliksi, ei väliä kenen rahoilla oli hankittu, molemmat olivat antaneet panoksensa.
Nyt asun avoliitossa, onnellisessa sellaisessa. Ostimme oman, minä maksoin 20 prossaa hän loput, paperilla tietysti kaikki. Ruokatili yhteinen, mutta hän laittaa ne rahat sinne. Minä maksan puolen yht.vastikkeesta, mutta en muuta. Olen myös töissä mutta avomieheni on huomattavasti rikkaampi. Saan hemmottelua sopivasti, matkoja, vaateita ym.
Minä tienaan 2300e/kk netto, mies ei mitään. Hyvin menee. Joskus sekin vielä....