Luulisi kaiken olevan hyvin. Minulla on mies joka jatkuvasti kehuu ja sanoo rakastavansa ja tekisi mitä vaan vuokseni. Eli juuri sellainen mistä monet haaveilee.
Minua tämä ihminen ei ole onnistunut sytyttämään kohta vuoteen. Asian tietenkin hänelle olen maininnut jo aikoja sitten, mutta koska rakastaa aina sanoo, että tahtoo vielä yrittää.
Tahdoin tietenkin minäkin, koska yritin.
Olen kyllä omalla tavallani hänestä kiinostunut, mutta en ole oikein koskaan ollut varma, että onko kiinostus sitä mitä seurustelu suhteessa luulisi olevan.
Ajattelin kuitenkin tämän olevan normaalia minulle sillä viiden vuoden takaisen seksuaalisen hyväksi käytön takia rakkaus ja ihastus ovat olleet melko vieraita sanoja minulle.
Asiaa pahensi se, että noin puoli vuotta sitten huomasin osanneeni ihastua voimakkaasti voi olla että jopa rakastua.
En kuitenkaan tähän jonka kanssa seurustelen.
Sain sen sanottua ja ei siitä tullut kun paha mieli. Toisaalta ajattelen, että ihan oikein minulle tämä koko soopa saanpahan tuntea kunnolla, että miltä tuntuu olla torjuttu ja ei välitetty. Juuri sitä mitä itse olen tahtomatta ympärilleni aiheuttanut suhteessa kuin suhteessa tämän viiden vuoden aikana.
Tässä nykyisessä suhteessa asiat ovat vain ehkä voimakkaammin huonosti, siispä oli minulle oikein vaikka tämä kaikki tuntuu niin väärältä kun en osaa rakastaa ja silloin kun rakastun käy siinä näin. Eipähän enää tarvitse pohtia pieniä mahdollisuuksia siitä, että mitä jos hän..
Olen kerta kaikkiaan onnistunut sotkemaan kaikkien asiat.
Voisipa tämä olla vain pahaa unta..

Vastaukset 1
Vanhimmat
En tiedä, minkälaista kommenttia halusit, tai halusitko kommenttia ollenkaan, mutta tuossa se vähä mitä itse sain sanottua. Eli toivottavasti tosiaan kaikki kääntyy paremmaksi, vaikka nyt kaikki näyttäisi menevän pieleen. Voimia sinulle :)