Rapujuhlat

Haluaisin järjestää ystäville onnistuneet rapujuhlat, antakaa niihin vinkkejä oikean tunnelman luomiseksi, sekä ruokavinkkejä, mitä tarjota rapujen lisäksi.
1416267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Niin muuten,suomenruotsalaiset laulaa juomalaulut ensin ja sen jälken paukut.Suomalaiset ryyppää ensin ja sitten vasta laulut.Näin on.

Äänestä

puloisia rapuja ja hakatkaa toisianne kepeillä ja tikuilla. sitten huokaa paljo viinaa ja syökää ne rapulassa.

Äänestä

osta rapuveitset ja rapukuvioisia tavaroita ja koristeita esim.pöytäliina,pahvisia hattuja joissa rapujen kuvia,muovisia rapuja...Tiimarista on yleensä meidän juhliin löytynyt tavaraa kuten myös marketeista.Ruokana voisi olla pelkästään ravut tai ihan miten itse haluat.

Äänestä

Me järkkäämme tänä vuonna kolmannen kerran rapukekkerit ystävillemme. Menu on tällainen:

aluksi samppanjat
alkuruoaksi kermainen maa-artisokkakeitto ja lämmin täysjyväpatonki
pääruoaksi ravut, kruunutilliä, voita, paahtoleipiä
jälkkäriksi jotain suklaista (vielä pohdinnassa).

Samppanjaksi kannattaa valita sitä itseään eli aitoa. Valkkariksi kannattaa valita kuiva, hapokas ja sitrusmainen viini. Olut sopii myös rapujen kanssa, valitse tällöin vaalea, keskitäyteläinen ja miedosti humaloitu olut. Snapsi ja snapsilasit kannattaa laittaa jo hyvissä ajoin pakkaseen.

Pöytään kannattaa kattaa jokaiselle pieni vesikulho, jossa on vaikka sitruunaviipale. Kulhossa voi huuhdella sormiaan, jotka taatusti tuhraantuvat syödessä.

Rapuveitset kannattaa olla, sillä ne helpottavat rapujen syöntiä.

Lisäksi kynttilöitä, rapulauluja, punaista väriä kattaukseen, ruokalaput... Kaikenlaista kivaa rapukrääsää löytyy nyt kaupoista.

Helan går!

Äänestä

Minulle valtioneuvoston juhlahuoneiston ( = smolna) entinen keittiömestari kertoi eräillä keittiömestaripäivillä, että hän tarjoaa rajuhuhlien lämpimänä ruokana keltavahvero-pekonipataa

ohje on kahdeksalle hengelle

5 l. keltavahveroita
2 kpl sipuleita
50 g voita
50 g venhäjauhoja
1 l kuohukermaa
300 g pekoniviipaleita
3 porkkanaa

Puhdista ja pilko sienet. Keitä niitä pienessä vesimäärässä. Höylää sipuli säleiksi ja pane ne kattilaan voihin; kuullota, mutta älä ruskista. Lisää sienisilppu ja anna hetki kiehua. Lisää jauhot ja sekoita perusteellisesti. Mausta parilla teelusikallisella suolaa. Lisää kerma sieniseokseen hyvin sekoittaen. Anna hiljalleen porlahdella. Jos muhennos on liian paksua, lisää tilkkanen maitoa. Kuori porkkanat ja leikkaa ne pitkittäin sopiviksi tangoiksi. Kiehauta suolalla maustetussa vedessä parisen minuuttia. Kääri porkkanatankojen ympärille pekoniviipaleet ja aseta ne uunivuokaan. Paista 200 asteen uunilämmössä 15 min. Pane muhennos uunivuokaan ja asettele pekoni-porkkanarullat riveihin muhennoksen päälle. Uunita parisenkymmentä minuuttia 150 asteen lämmössä Tarjoa tomaatti-sipulisalaatin ja keitettyjen perunien kanssa. Tietenkin jokaisella ministerillä on omat erityisvaatimuksensa kertoi keittiömestari.

Schnapsiksi sopii Aalborgin akvaviitti; siinä kun on tilliä mausteena ja muodostaa hyvän liiton rapujen kanssa. Muuta kuin vichy-vettä ei sitten tarvitakaan.

Nyt on Tiimarissa myynnissä rapukaulureita ja muita rapuaiheisia pöydänkoristeita.

Rapuja syödessä voi pöytään pistää tillihakkelusta, josaa voi varsinkin ravunpyrstön pyöräyttää. Leipää pitää myös olla runsaasti.

Kokeile muuten jälkkäriksi tarjottavan kahvin lisukkeen konjakin asemesta porter-olutta, siihen kehottaa hyvä ystäväni, eläkkeellä oleva panimomestari Boris Orlo.

Jälkiruoaksi sopii vadelmat tuoreina vaniljakastikkeen kanssa.

Äänestä
  • Ja sinä suosittelet Lasolia juomaksi??

    Äänestä

  • T.epi kirjoitti:

    Ja sinä suosittelet Lasolia juomaksi??

    Lasol on kylläkin vain Tammerkosken puiston pultsarijuoma, enkä sitä suosittele edes sinullekaan. Näköjään sinä jatkuvasti kännänneenä olet sekoittanut aivosi kokonaan. Pysyisit asiassa, tuskin valtioneuvoston edustustilat ottavat vaarin ehdotuksestasi tarjota Lasolia ulkomaalaisten hallitusten edustajille. Olet suurin ääliö, jonka olen elämässäni tavannut, eikä sinulla tunnu olevan mitään taitoja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Lopeta toi vittuilusi.

    Äänestä

  • kirjoituksessani suosittelen Aalborgin akvaviittiä ja sinun on turhaa yrittää viisastella Lasolillasi, se ei mene perille.

    Äänestä

Ekoina vuosina meillä oli (vain) paljon rapuja, voita, tilliä, valkoviiniä ja jotakin jälkiruokaa. Viime vuosina ravut ovat olleet ns. alkupala, ja pääruokana on ollut esim. nauhapastaa ja ravunpyrstökastiketta, jotta pysytään teemassa. Värissä voi myös pysyä, jälkiruokana jäätelöä ja tuorekastike mustaherukasta (sauvasekoittimella soseeksi ja sokeria joukkoon, on sopivan virkistävän makuista).
Kynttilälyhtyinä suuret hillopurkit, joihin on tehty etukäteen rapukuviot kalvotusseilla.

Äänestä

Vaikuttaa olevan hyvinkin yleinen käsitys, että ravut kaipaavat kyytipojakseen viinaa, votkaa, akvaviittia tai muunlaisia ruokaryyppyjä.

Minä en tätä allekirjoita, päinvastoin! Minun isännöimässäni rapupöydässä ei valkoviiniä väkevämpää juomaa tavata. Rapujen hienonhienoa makua ei ole mitään syytä tuhota millään äykeänterävällä alkoholijuomalla rapujen nauttimisen aikana!

Väkevien aika on vasta sitten joskus rapujen syönnin jälkeen.

Äänestä
  • Jos Italiassa menuuhun kuuluu snapsi, se tarjotaan vasta aterioinnin päätyttyä jotta ruoan makua ei pilattaisi väkevällä alkoholilla

    Äänestä

  • rotissööri kirjoitti:

    Jos Italiassa menuuhun kuuluu snapsi, se tarjotaan vasta aterioinnin päätyttyä jotta ruoan makua ei pilattaisi väkevällä alkoholilla

    uuttamalla kirkkaseen tillinsiemeniä ja sekös kelpas - lopuksi palanpainikkeeksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vinkkejä kirjoitti:

Haluaisin järjestää ystäville onnistuneet rapujuhlat, antakaa niihin vinkkejä oikean tunnelman luomiseksi, sekä ruokavinkkejä, mitä tarjota rapujen lisäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu