Olen ollut mielenterveys potilas jo vuodesta 1999 ja silloin sain tietää sairastavani psykoosia ja nyt tänä vuonna sain tietää vielä persoonallisuushäiriöstä ja tämän diagnoosin sain lääkäriltä ilman mitään tarkempia tutkimuksia. Pitäisikö teidän mielestä lääkärin ensin tutkia asiaa paremmin ennen kuin antaa minkäänlaista lausuntoa? Minun mielestäni pitäisi ja varsinkin jos on terveyskeskus lääkäristä kyse. Kiittäisin paljon jos saisin tästä asiasta muitakin mielipiteitä, koska monia muitakin tämä aihe askarruttaa.
Psykoosi ja persoonallisuushäiriöt
Morningsunlight
7640
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Toisten ihmisten määrittely tai persoonan määrittely lienee aika kyseenalainen asia. Sanat ovat pelkkiä sanoja. Se miten voit, on tärkeää. Lääkäri ei ole sen kummenpi ihminen kuin sinäkään. Ehkä auttaisi jos osaisi, mutta aika vaikeaa se on. Määrittely sen sijaan on helppoa.
Lääkäri tarvitsee dignoosin tavallisissa sairauksissa. Mieli (ajatukset, arvot, suhteelisuudentaju, vuorovaikutuskyky, todellisuuden käsitys, opitut asiat, sanojen merkitykset, myötätuntoisuus, tunteiden kokeminen jne.) on kuitenkin niin epämääräinen juttu että diagnoosilla eli lyhyellä ja hetkellisellä määrittelyllä ei ole samaa merkitystä. On tietysti tavallista että henkilö kadottaa tasapainonsa, ahdistuu tai masentuu, mutta se että tarvitaanko jonkun diagnoosia on eri asia.
Sitä paisti...anteeksi paitsi, ihminen joka kysyy tavallasi on säilyttänyt kyvyn arvioida itseään ja muita. Se kertoo kyllä että homma on niin sanotusti hanskassa. Ja mitä sitten vaikka ei aina olisikaan.
Minun mielestäni sinun pitäisi saada muut asiat kuntoon ja omaa rauhaa. Sen jälkeen jos löytyy henkilö jonka kanssa pystyy keskustelemaan niin voi tehdä senkin. Minusta kyse on siitä miltä tuntuu.
Mutta mm. terveyskeskuslääkärin mainitsema leima jää papereihin, ja vaikuttaa sitä kautta tosi pitkään.
Aikoinaan kun olin todella fyysisesti sairas, silloin kun diagnostiikka ei vielä fyysisten sairauksien osalta ollut likipitäenkään tätä luokka kuin nyt, niin terveyskeskuslääkäri kirjoitti diagnoosiksi DEBRESSIO.
Tuopa aiheuttikin niin suuria ongelmia jatkossa, että kukaan osaa sitä kuvitellakkaan. Näytin monille tuttavilleni tuota paperia, niin niin minut aidosti tuntevien mielestä jokainen on tuon määritelmän mukaan DEPRESSIOSSA, jos tuota sovitetaan minuun, niin sitten ei ole ainuttakaan ihmistä joka siitä ei kärsis.
Olen itsekkin sitä pitkään miettinyt, että millainen on aidosti debressiivinen ihminen jos noin kevein perustein voidaan korvata muoden sairauksien olemassa olo?
Tuo on todellakin totta, myös itsellä kokemusta asiasta ja todellakin se on vaikeuttanut elämää huomattavasti kun kaikki ihmissuhteetkin kärsii siitä ettei sairaudesta kärsivä voi tehdä ihan kaikkea mitä haluaisi vaikka olisi kuinka toiminta kykyinen tahansa. Mulla ainakin on käynyt niin että mun suhde omaan äitiini ja siskooni jopa myös lapsiini on kärsinyt siitä hyvin paljon ja tällaista sairautta kuin mitä itse sairastan on perheen jäsenten todella vaikea hyväksyä vaikka tietoakin löytyisi vaikka kuinka paljon. Onko itselläsi tällaisesta kokemusta?
Hei Sari!
Sanoit sairastuneesi vuonna 1999, siitä on jo kahdeksan vuotta aikaa. Tuon kahdeksan vuoden aikana on varmasti kertynyt myös melkoinen määrä epikriisiä.
Lääkäri tehdessään diagnoosia käyttää näitä aikaisempia epikriisejä tiedon keruuseen.
Aika helposti syntyy mielikuva, että lääkäri tokaisee vaan, että sulla on se ja se tauti, ilman että lääkäri vaivautuu selvittämään potilaalleen, että perehtyneensä tapaukseen ja sillä perusteella päätynyt seuraavan diagnoosin....
Tähän tökeröön käytökseen ei ole muuta selitystä kuin se että jotkut lääkärit vaan ovat käsittämättömän avuttomia ns. sosiaalisissa taidoissa ja vaikka niitä nykyään lääkärikoulutuksessa kai opetetaankin on ne yleensä niitä kursseja jotka jätetään väliin, ja ne jättää väliin juuri ne sosiaalisesti taitamattomimmat lääkärinalut.
Toisen lääkärin mielipidettähän voi aina kysyä, jos tuntuu että ensimmäisen lääkärin mielipiteeseen ja diagnoosiin ei ole luottamista.
Itseasiassa tässä pari vuotta taaksepäin eräs lääkäri sanoi että minulla olisi synnynnäinen psykosomaattinenmasennus ja otin silloin useammaltakin asiantuntijalta selvää ja kaikki he sanoivat että tuo ei voi olla mitenkään mahdollista koska lapsi ei syntyessään voi mitenkään olla masentunut kun pienellä vauvalla ei vielä kuitenkaan niin paljoa ole tietoisuutta maailmasta ja sen menosta ja yksi lääkäri oli sitä mieltä että olisin sairastanut tätä sairautta jo päiväkoti ikäisestä asti ja hän sai johtopäätöksen siitä kun kerroin että minua on kiusattu hyvin paljon päiväkodissa ja koulussa aina ammattioppilaitokseen asti. Se mikä on vielä lisännyt tätä minun sairastumisen riskiä entisestään oli se kun menetin isäni ollessani 14 vuotias ja se aika ei todellakaan ollut mitään helppoa kun silloin yritin ensimmäisen kerran itsemurhaa, mutta nyt kaikki alkaa näyttää muuten paljon valoisammalta kunhan vain pääsisin töihin tai opiskelemaan, mutta siinä on vain vielä toistaiseksi esteenä se että olen vielä tämän vuoden loppuun sairaslomalla. Mutta periksi en missään nimessä anna.
. Miksi olet käynyt psykiatrissa ongelmissa terv.keskuksessa, eihän siellä mitään alan erikoislääkäreitä, psykiatreja ole?!
Psykosomaattista depressiota ei tunneta kylläkään esim. ICD-luokituksessa, ettet nyt vain sekoittaisi sitä psykoottispiirteiseen depressioon?
Ja mitä tulee läheisten suhtautumiseen, kovin on kapeakatsantoisia läheisiä sinulla, valitettavasti..
Terveyskeskuksesta oli psykiatrianpoliklinikalla sijaisena lääkäri kun ei ollut silloin alaa tuntevaa lääkäriä siellä paikalla ja sattumoisin vuonna 1999 olin psykiatrisessa sairaalassa hoidossa ja siellä minulle diagnosoitiin psykoosi eli ei ollut minun valintani se terveyskeskuslääkäri vaan psykiatrianpoliklinikan. Oliko nyt tarpeeksi selventävästi kerrottu?