Minua risoo suunnattomasti nykyisin yleistynyt tapa kutsua ruokaa, varsinkin lounaspaikoista puheen ollen, mätöksi. Minusta se on ruoan arvon alentamista. Ihan kuin kyseessä olisi jotain rehua.
Ketä risoo mättö?
sivistynyt ruokailija
13637
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei rehua mätetä suuhun se livotaan/raastetaan kielellä. Sen sijaan ihminen mättää ruokaa suuhun ruokailuvälineillä, joten mättöä se on.
Ja kieli muuttuu pikkuhiljaa, eikä nykyisin ruokaa enää arvosteta yhtäpaljon kuin ennen, syy siihen on että ihmisillä on rahaa enemmän sekä kaupasta saa aina ruokaa.
ärsyttää kielen turmio, mm. "mättö"-sana suurestikin.
Ja kerrankin oli "ketä" -sana oikeassa käytössä...
Eikös tuohon ketä sanan tilalle olisi kuulunut keitä?
"Ketä risoo--"
"Kuka haluaa nakkeja?"
Eli ei tartte olla että keitä, samoin kun ei yleensä kysyttäisi niinkään, että "ketkä haluavat nakkeja".
Tällä hetkellä kyllä oma äidinkieli jäi niin jumiin, etten mene sanomaan onko tuo kieliopillisesti noinkaan.
Mättöruoasta olen kuullut puhuttavan kiusauksista ym. joita pystyy helposti "mättämään" lautaselle eli helppo annostella...
suomen kieli on rumaa.. Kun puhutaan mätöstä tulee mielikuva likaisesta jo parhaat päivänsä nähneestä lounaspaikasta jonka kokki/keittäjä on epäsiisti haisee omille eritteileen ja ruoka on kaikki saman näköistä mössöä.Ei tiedä syökö lihaa vai kalaa. Mutta kokki/keittäjä on ollakseen ja kirjoittelee esim: suomi 24 sivuille kommenttejaan aterioiden valmistuksesta ja mikä pahinta neuoo vielä tyhmempiään tekemään väärin ja pilaamaan hyvät ja kauniit/kalliit raaka-aineet...
Ei tässä mun mielestä ole kyllä kyse koko suomen kielen rumuudesta vain siksi, että jotkut juntit käyttävät ruuasta (jonka pitäisi olla ihan muuta kuin harmaata moskaa jolla vatsa vain täyttyy) tuollaista karmeaa sanaa. Johan ne ulkomaalaisetkin aina kehuvat, että suomi kuulostaa niiden korvaan soljuvalta ja laulavalta eikä edes sanojen välejä tietämätön erota. :D
Oletko koskaan käynyt Raxissa syömässä? Porukka vetää pizzaa naamaansa ja heitää reunat roskiin ja hakevat lisää. Se on sitä mättöä ja ruoan arvon alentamista pahimmillaan.
Joo, Raxissa näkee ravintolakulttuurin pohjasakan, myös asiakkaiden osalta. Pizzoissa reunojen syömättä jättäminen, ja uuden slaissin hakeminen on kyllä niin raivostuttavaa touhua ettei mitään rajaa. Sellaisille ihmisille pitäisi saarnata sitä vanhaa virttä: "ajattele niitä afrikan nälkäänäkeviä"!
Kaikissa lounaspaikoissa on vain kehnoista raaka-aineista tai puolivalmisteista tehtyä roskaa. Sitä voi sanoa aivan hyvin mätöksi. Ei sillä ole tarkoituskaan herkutella vaan saada ravinto-aineita.
Jos se on kehnoista raaka-aineista tehty ja lisäksi vielä puolivalmisteistakin, niin ei siinä varmaan paljon ravintoaineilla herkutella. Vai meinasitko sitä mitä minäkin ajattelin, että saa mahaansa täytettä...
kuvaamaan sitä roskaruokaa, mitä ihmiset mättävät suuhunsa. Kaikki sellainen turha hiilihydraattipitoinen vatsantäyte, missä ei ole ravinteita eikä hivenaineita voisi olla hyvin mättöä kuvaamaan sitä eroa siihen, mitä luonnollinen, terveellinen ja ravinteikas oikea ruoka on. Kulinaristille tällainen jaottelu sopii oikein hyvin. Samoin kaikki keinotekoisesti ja teollisesti muokattu synteettinen ruoka on myös mättöä, mitä kaupan hyllyssä nämä valmisruoat keinorasvoineen ovat.
mättö-sanaa voisi käyttää kahdessa merkityksessä:
1. Roskaruoan syöminen sivistymättömällä tavalla ahmien ja vailla pöytätapoja.
2. "Herkullisen" ruoan syöminen ahmien, kun on "niin hyvää" ja "helppo syödä".
Itse kelpuutan sanan käytön ykkösmerkityksessä. Valitettavasti vain useimmat (nuoret) käyttävät sanaa kakkosmerkityksessä ihan myönteisesti tai vähintään neutraalisti. Todellisuudessa nämä nuoret kuitenkin syyllistyvät myös tuohon ykköskohdassa selostettuun syöntitapaan...