onneksi löysin uuden työpaikan

Yli puolen vuoden rikki olemisen jälkeen päätin että riittää. Ihastuin täysillä työkaveriini ja luulin että meidän välillämme oli käsittämätön vetovoima. Koko ajan tämä oli sanatonta flirttiä. Pääsin retkahtamaan aivan täysin. Kerran otin asian puheeksi ja työkaverini myönsi että hänelläkin on tunteita, mutta hän on varattu eikä pysty. Sanoin että ole sitten onnellinen. Sen jälkeen en mitään yrittänyt. Mutta tyhmistä lapsellisista ihastumisen tunteista en päässyt eroon... Olisin toivonut ehkä että hän olisi voinut joskus ottaa asian puheeksi että asia oltaisiin saatu käsiteltyä loppuun, eikä vain jatkanut flirttiä. No ehkä se oli hänen puoleltaan vain leikkimistä... kumma kyllä koska kyseinen tietää että minuun se sattuu. Nyt vaihdan työpaikkaa, koska tiedän että tilanne vain jatkuisi. Ehkä pikkuhiljaa pääsen siten eteenpäin, kun mikään muu ei ole auttanut.
192521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

käy juuri noin. Tunteesta ei vain pääse eroon ja sitten onkin vaikeuksia, tiedän sen omalta kohdalta. Vaan työtä en aio vaihtaa, en..alkaa vähän kerrassaan helpottaa, minua. Toinen saa sitten tehdä mitä haluaa...

Äänestä
  • kun tiedän että tämä kyseinen on edelleen siinä suhteessa, eikä varmasti lopettaisi minun "kiusaamistani" niin on parempi yrittää edes vähän säästää itseään...

    Äänestä

  • ooooo kirjoitti:

    kun tiedän että tämä kyseinen on edelleen siinä suhteessa, eikä varmasti lopettaisi minun "kiusaamistani" niin on parempi yrittää edes vähän säästää itseään...

    jos toinen kiusaa...se on jo kiusaamista. Silloin pitäisi toisenkin ymmärtää jättää toinen osapuoli rauhaan..
    Vaan se on niin moninaista, mikä toiselle on kiusaamista, toiselle se on normaalia kanssa käymistä. Nää asiat voidaan käsittää moninaisesti...mut olisi hyvä jutella
    nm. itsekin pahasti ihastunut

    Äänestä

Kiva kuulla, että joku on päässyt uuden elämän alkuun. Mistähän se johtuu, että toinen kiusaa, vaikka varsin hyvin tietää, että se sattuu? Onko ihminen kuitenkin niin kehittymätön ettei ajattele toisen parasta?

Äänestä
  • enimmäkseen täällä ajatellaan vain omaa parasta. Tai siltä lähtökohdalta minä lähden, töissä varsinkin...mut silti toiset huomioon ottaen..

    Ja toinen ei aina edes tiedä kiusaavansa...

    Äänestä

  • gfdasf kirjoitti:

    enimmäkseen täällä ajatellaan vain omaa parasta. Tai siltä lähtökohdalta minä lähden, töissä varsinkin...mut silti toiset huomioon ottaen..

    Ja toinen ei aina edes tiedä kiusaavansa...

    ajatella muita ihmisiä välillä. Elämä on välillä niin raadollista ja työelämä kovaa kilpailua, että kolkoksi käy, jos ei mitään inhimillisyyttä ole missään.

    Kiusaaminenkin on kuin veteen piirretty viiva, mutta kyllä välillä tuntuu, että toinenkin voisi vähän miettiä, mitä tekee. Eikö kuitenkin kaikilla ole yhtäläinen oikeus säilyttää työpaikkansa?

    Äänestä

  • kuitenkin hienoa kirjoitti:

    vähän väärin...siis on pakko ollut opetella olemaan kova, mutta sehän on ihan eri asia kuin kiusaaminen, pois se minusta.Muita ajattelen joskus vähän liikaakin, mutta kun toisen sukupuolen kanssa ollaan töissä, siinä on taituroimista, ettei tunteet tuu mukaan "väärin". Täytyy olla kiva, ystävällinen jne., mutta ei mennä ihastumaan. Ja siinä se taito onkin...
    Ihminen kun on luotu ihastumaan toiseen sukupuoleen, ja minut varsinkin...
    Se, kuka kiusaa ja ketä, ei sitä aina selvästi voi sanoa...

    Äänestä

  • No on kummasti helpottanut kun ei ole tarvinnu puoleentoista kuukauteen nähdä. toisaalta ehkä voin syyttää tästä tilanteesta vain itseäni.mitäs lähdin leikkiin. näpit paloi. mutta sitten taas toisaalta, kuka voi päättää itse kehen sitä ihastuu? mutta kun tiedän ettei tilanne miksikään muutu, niin sen voin ainakin tehdä että vaihdan työpaikkaa. se on paha tuossa ihastumisen tilassa kun sitä alkaa kuulla ja nähdä toisen viestit sillä lailla kun toivoisi hänen tarkoittavan. en tiedä olisiko minun pitänyt selvittää asiat hänen kanssaan, mutta en pystynyt. oli pakko säästää itseäni, koska hän olisi vain sanonut ettei mitään tule. ja sen olen jo ymmärtänyt muutenkin. se että asian olisi kuullut häneltä ääneen olisi vaan sattunut todella paljon. näin ehkä pystyin säilyttämään ne viimeiset säälittävät itsetunnon rippeet.

    Äänestä

Onhan se kuitenkin lopulta niin, että ”It Takes two To Tango”
itsekin flirttailin taannoin reippaasti yhden naisen kanssa
kun hänkin näytti nauttivan saamastaan huomiosta.
Meitä alettiinkin pitämään työpaikalla jonkinlaisena pariskuntana.

Mutta juttu ei edennyt meillä rohkeaa flirttiä pidemmälle ja
löysinkin harrastuksen parista mukavan naisen elämääni.

Mutta tämä työpaikan nainen yhä vaan *roikkuu* minussa kiinni,
tekee aina vaan rohkeampia aloitteita, mutta miten sinä haluaisit
naisena kuulla että:

meillä oli aikoinaan alustava romanssintynkä mutta koska mitään
konkreettista ei tapahtunut, löysin uuden naisen elämääni.

Sanonko hänelle suoraan että kuulehan nyt:
show must Go on, jätä minut rauhaan ja etsi uusi
mies itsellesi jostain!

Vai miten ilmaisen hänelle että et kiinnosta enää..

Äänestä
  • elämäsi naisen, ihan ystävällisesti.

    Äänestä

  • rohkeaa flirttiä...mitä se on? Jos teillä oli jo juteltu asiasta ja menty lähelle toista, niin ihmeessä silloin asia puheeksi...että se on ohi.

    Vaan jos kaukokatseita loit häneen, niin luulisi tajuavan, kun et enää silmäile, ettei enää ole kiinnostusta.
    Vaan sepä onkin...moni voi jäädä syvää ikävää polttamaan, kun toinen ei enää välitäkään ja pitää kuitenkin samassa työpaikassa oleskella. Joten pidetään työkaverit työkavereina, eikä leikitä...TUNTEILLA.

    Äänestä

Hei onneton Oulussa. Tarinasi kolahti suoraan nilkkaan. Tarinasi on kuin omasta elämästäni, olen vain tuo varattu nainen (avoliitossa). Luonteeltani olen vaatimaton enkä ole tottunut ihailuihin. Sinä iltana pari vuotta sitten kun työkaverini tunnusti ihastustaan. Häkeillyin täysin. Tunnustin tunteeni ja itkettiin yhdessä tilanteen mahdottomuutta. Seuraavan aamuna olit kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kumpikin jäimme lomille ja sinä olit sinä aikana löytänyt ilmeisesti jonkun toisen. Olin onnellinen puolestasi; silti olisin vielä halunnut puhua tunteistamme. Et koskaan ottanut asiaa tuon illan jälkeen puheeksi ja ajattelinkin että kaduit humalaista vuodatustasi etkä oikeasti tarkoittanut mitä sanoit. Enkä minä kehdannut koskaan enää ottaa asiaa puheeksi, ajattelin että ehkä käsitin jotain väärin.
Kun olisit odottanut jonkin aikaa meistä olisi voinut tulla pari, sillä avoliittoni on onneton. Siitä puuttuu se lämpö minkä tunnen sinun seurassasi. No nyt sinä olet lopettanut työt meillä ja muuttanut toiselle paikkakunnalle kihlattusi kanssa. Ole onnellinen.

Äänestä
  • Jokainen kuvittelee, että on juuri se oikea jollekin. Jos vielä on sormuksia yms. niin lähdetään edes ajattelemaan mitään sen kummempaa? No tottakai se sattuu! Mutta jos toinen on varattu ja aletaan vehtaamaan, niin siinä sattuu aina jotakin, paitsi ei sitä vehtaajaa, joka on varattu. Ihan tosi, täältä saa koko ajan lukea, että pelkkä katse saa naiset ihan vauhkoiksi, se katsoi mua niin jne...miehille tuo flirtaaminen on niin paljon eri asia kuin naisille. Mies voi flirtata ihan muuten vaan, nainen ilmeisesti aina ihastuu?
    Hieno homma, että kaveri kuitenkin piti sitä omaa liittoansa tärkeämpänä, niinhän me miehet usein...emme me teitä halua satuttaa! Oisko parempi, kun tokaissi heti alkuun, et: sä oot hyvännäköinen ja mukava, mut painu...kun kato, mä olen varattu (heiluttaa tosi vahvasti sitä sormus-sormea edessä) ja siks mä ees uskalla sun kanssa leikkiälaskea, sä kun otat sen tosissas, haaveilet kohta meistä ja sit mä oon lopulta joku vidun kurja ja kylä?

    Äänestä

  • Mika the aviomies kirjoitti:

    Jokainen kuvittelee, että on juuri se oikea jollekin. Jos vielä on sormuksia yms. niin lähdetään edes ajattelemaan mitään sen kummempaa? No tottakai se sattuu! Mutta jos toinen on varattu ja aletaan vehtaamaan, niin siinä sattuu aina jotakin, paitsi ei sitä vehtaajaa, joka on varattu. Ihan tosi, täältä saa koko ajan lukea, että pelkkä katse saa naiset ihan vauhkoiksi, se katsoi mua niin jne...miehille tuo flirtaaminen on niin paljon eri asia kuin naisille. Mies voi flirtata ihan muuten vaan, nainen ilmeisesti aina ihastuu?

    Selvennykseksi: Ei ollu kummallakaan tunteiden tunnustus iltana sormuksia. Mitään ei vehdattu vaan juteltiin ja jätettiin fiksusti asia siihen.
    Olisin halunnut kuitenkin vielä puhua asiasta selvinpäinkin, mutta siihen ei vissiin miehinen pokka riitä. Minä en katseista kavahda ja siksi miehen tunnustus tulikin kuin salama kirkkaalta taivaalta. Vasta myöhemmin palaisi mieleen tietyt hetket jolloin minun oisi jo aiemmin pitänyt tajuta miehen tunteet.
    En salli pettämistä, enkä mene kenenkään liiton väliin. Tunteista puhuminen ei ole vielä pettämistä! ja kahta miestä en pitäs kerralla kun yhdenkin kanssa on tarpeeksi rankkaa! Osaan minäkin flirtata ja minulle flirttaillaan, mutta en minä kuvittele että joka flirtin takana ois tosi tarkoitus.
    En ole mikään eilisen teeren tyttö enkä hyppää miehestä mieheen. Takana on 2 pitkää ihmissuhdetta. Aika pahasti yleistät meitä naisia Mika!

    Äänestä

  • Mika the aviomies kirjoitti:

    Jokainen kuvittelee, että on juuri se oikea jollekin. Jos vielä on sormuksia yms. niin lähdetään edes ajattelemaan mitään sen kummempaa? No tottakai se sattuu! Mutta jos toinen on varattu ja aletaan vehtaamaan, niin siinä sattuu aina jotakin, paitsi ei sitä vehtaajaa, joka on varattu. Ihan tosi, täältä saa koko ajan lukea, että pelkkä katse saa naiset ihan vauhkoiksi, se katsoi mua niin jne...miehille tuo flirtaaminen on niin paljon eri asia kuin naisille. Mies voi flirtata ihan muuten vaan, nainen ilmeisesti aina ihastuu?
    Hieno homma, että kaveri kuitenkin piti sitä omaa liittoansa tärkeämpänä, niinhän me miehet usein...emme me teitä halua satuttaa! Oisko parempi, kun tokaissi heti alkuun, et: sä oot hyvännäköinen ja mukava, mut painu...kun kato, mä olen varattu (heiluttaa tosi vahvasti sitä sormus-sormea edessä) ja siks mä ees uskalla sun kanssa leikkiälaskea, sä kun otat sen tosissas, haaveilet kohta meistä ja sit mä oon lopulta joku vidun kurja ja kylä?

    vähän outoja sikäli, että jos heidän kanssaan ei yhtään flirttaile, niin he alkavat käyttäytymään huonosti ja siitä saa kärsiä kahta kauheammin. Miehet haluavat naisilta huomiota ja ihailua. Tämä on se ongelma. Ja mahdollisimman monelta naiselta huomiota on saatava ja oma nainenhan ei missään tapauksessa riitä tyydyttämään tätä tarvetta.

    Kaikista parasta olisi se, kun leikkaisi hiukset lyhyiksi, värjäisi ne kirkaanvihreiksi, pistäisi nenärenkaan, jalkoihin maastohousut ja päälle lököttävä T-paita. Ja jotain hirveetä hajuvettä korvan taakse ennen töihin lähtöä niin saisi olla koko päivän ihan rauhassa. Ei kukaan äijä tulisi selittämään mitään. Sitten kun kaikki naiset pukeutuisivat noin, niin äijät alkaisivat valittamaan, että miksi naiset ovat niin kamalan näköisiä....

    Äänestä

  • Miehetkin ovat kirjoitti:

    Mika. Sinulla tuntuu olevan hyvä liitto. Onneksi olkoon. Kaikilla näin ei ole, enkä ole huomaannut elämän olevan noin musta valkoista. Tuskin kaikki naiset heti ihastuu kun joku mies kohdalle katsoo. Nimittäin jos näin olisi olisin sinuna huolissasi kaikista sinulle läheisistä naisista. Itse ainakin töissä olen törmännyt useaankin mieheen jotka ovat flirtanneet, mutta vain yhteen ihastunut...

    Äänestä

  • onneton oulusta kirjoitti:

    Mika. Olen nainen, mutta ei se mitään. Ei ole eka kerta, kun joku luulee minua mieheksi.

    Äänestä

Kuten nimettömänä juuri vastasin toisaalle, minulle kävi aikalailla samoin.

Työpaikkarakastumisessa on se paha puoli, että sieltä ei pääse karkuun! Viisi päivää viikossa palat tulessa, eikä siinä auta kuin karata paikalta.

Itse jäin jumiin yksipuoliseen loimuuni, ja kärvennyin. Puolivuotinen kiirastuli oli viedä henkeni.

Lähde jos voit. Kun muuta et enää voi.

Jaksa :)

Äänestä

minulla. Kohta vuoden olen tässä ihmetellyt mitä teen ja alkaa tuntumaan että työpaikan vaihto on ainoa vaihtoehto. Viihdyn työssäni ja pidän kaikista ihanista työkavereistani enkä haluaisi lähteä pois, mutta jos tämä tyhmä molemminpuolinen ihastus pilaa elämäni niin ei kai tässä ole vaihtoehtoa. Enää on vain yksi kysymys jäljellä, mistä sen uuden (vakituisen) työpaikan löytää???

Onnea sinulle uudessa työpaikassa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

onneton oulusta kirjoitti:

Yli puolen vuoden rikki olemisen jälkeen päätin että riittää. Ihastuin täysillä työkaveriini ja luulin että meidän välillämme oli käsittämätön vetovoima. Koko ajan tämä oli sanatonta flirttiä. Pääsin retkahtamaan aivan täysin. Kerran otin asian puheeksi ja työkaverini myönsi että hänelläkin on tunteita, mutta hän on varattu eikä pysty. Sanoin että ole sitten onnellinen. Sen jälkeen en mitään yrittänyt. Mutta tyhmistä lapsellisista ihastumisen tunteista en päässyt eroon... Olisin toivonut ehkä että hän olisi voinut joskus ottaa asian puheeksi että asia oltaisiin saatu käsiteltyä loppuun, eikä vain jatkanut flirttiä. No ehkä se oli hänen puoleltaan vain leikkimistä... kumma kyllä koska kyseinen tietää että minuun se sattuu. Nyt vaihdan työpaikkaa, koska tiedän että tilanne vain jatkuisi. Ehkä pikkuhiljaa pääsen siten eteenpäin, kun mikään muu ei ole auttanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu