Viisi tiibetiläistä riittiä

P.K

Kertokaa kaikenlaisia kokemuksia viidestä tiibetiläisestä riitistä. Luin juuri Peter Kelderin kirjan aiheesta ja olen ainakin nyt oikein innostunut. Viikon verran olen tehnyt liikkeitä. Innostus pitäisi säilyttää ainakin 3 kk ja läpi elämän, jos kirja pitää paikkansa.

6

3539

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ad-Astra

      Eivät varsinaisesti liity esimerkiksi Tiibetin buddhalaisuuteen, mutta ovat ihan hyviä ja tehokkaita. Jatka ihmeessä.

    • vasta alkaja

      Itse olen kokeillut Tiibetiläistä meditaatiota ja aivan muutamia erilaisia vasta tunnen. Esim. tuo aisteja vahvista sarja on erittäin hyvä, tulee hyvä ja energinen olo. Täytyykin tutustua tuohon viiden riitin sarjaan. Voitko jotain kertoa siittä kun en vielä tiedä siitä mitään.

    • tiibeti

      Luin samaisen kirjan noin kuukausi sitten ja minuun myös jollain tavalla kolahti. Teen liikkeet yleensä aamuisin (herään sen vuoksi vähän aiemmin kuin ennen) ja olo tuntuu sen jälkeen rauhalliselta, mutta energiseltä. Olen laihtunut kilon- pari ja unen tarve tuntuu olevan pikkuisen vähäisempi. Iho on sileämpi ja kuulaampi.
      Aluksi sain lihakset kipeytymään, mutta nyttemmin kai on kroppa jo tottunut. Olen vielä kokeiluvaiheessa, en jaksa ihan joka aamu nousta aikaisemmin, mutta silloin kun teen aamujumppani olen yleensä koko päivän tyytyväisempi. Ei pöljempää!

    • Kisuliini

      Luepa myös Tapio Sipposen kirja Sippoin - elävöittävä liikesarja ja viisi tiibetiläistä liikettä ja tutki asiaa internetistä. Saat lisäohjeistusta liikkeiden tekemiseen. Uskon, että riitit ovat tehokas harjoitussarja nykyihmiselle. Olen tehnyt niitä yli puoli vuotta ja aion jatkaa niin kauan kuin pystyn. Minulla on pelkästään positiivisia kokemuksia asiasta.

      Riittien väliin voi ottaa joitakin oogan lepo- ja rentoutusasentoja ja kevyitä vastaliikkeitä.

    • Hobelf
    • kokija

      5 tiibettiläistä riittiä / liikettä kuuluvat edistyneempään joogaan. Joissain riittien ohjeissa neuvotaan pranayamoja, jotka on suoritettava mielestäni aina pätevän opettajan valvonnassa. Täsmälleen samanlaisen kokonaisuuden joogan jatkokurssille voi rakentaa tarvittaessa hatha-joogan liikesarjoista. Muuten hatha-jooga ja tiibettiläiset soveltunevatkin monille, mutta paranajamojen kanssa on oltava ehdottoman tarkkana. Päteviä opettajia voimakkaisiin pranayama-hengitysharjoituksiin Suomessa ei kenties julkisuudessa ole.

      Liikkeet voimistavat kokemuksen mukaan vartaloa, erityisesti selkää, sekä luovat pohjaa tehokkaalle rentoutumiselle ja keskittymiselle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2341
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      30
      1157
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      953
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      611
      912
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      790
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      666
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe