Descartesin cogito - ajattelen, siis olen - itse asiassa jo sisältää ulkomaailman olemassaolon todistuksen. Bertrand Russell sanoi, että tämän todistuksen puuttuminen filosofiassa on filosofian häpeätahra.
Siis on varmaa, että olen kun ajattelen, muttei kuitenkaan voida todistaa, että muuta olisi, kaikki muu voi olla vain havainnoissani eikä muuten olemassa.
Mutta jos jokin ajattelee, sen täytyy ajatella jollakin elimellä ja sen ajattelun täytyy tapahtua jossakin ympäristössä. Tämä elin ja se ympäristö ovat jo ulkomaailmaa, niin että Descartesin cogito sisältää jo ulkomaailman olemassaolon todistuksen myös.
Onko nyt häpeätahra poistettu, onko päättely oikea?
Siis on varmaa, että olen kun ajattelen, muttei kuitenkaan voida todistaa, että muuta olisi, kaikki muu voi olla vain havainnoissani eikä muuten olemassa.
Mutta jos jokin ajattelee, sen täytyy ajatella jollakin elimellä ja sen ajattelun täytyy tapahtua jossakin ympäristössä. Tämä elin ja se ympäristö ovat jo ulkomaailmaa, niin että Descartesin cogito sisältää jo ulkomaailman olemassaolon todistuksen myös.
Onko nyt häpeätahra poistettu, onko päättely oikea?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Asiaa sen syvällisemmin pohtimatta jatkan aihetta: Vaikka kaikki olisi pelkkää illuusiota, tarvitaan illuusionkin tuottamiseen jokin aine/media, joka on fysikaalinen. Ts. jos elämmekin virtuaalitodellisuudessa, tarvitaan jokin, mikä tekee mahdolliseksi itse virtuaalitodellisuuden.
Aivan, vaikka virtuaalitodellisuus viittaisi siihen, että koko todellisuutemme voisi olla virtuaalista, niin jossakin tietokoneessa virtuaalitodellisuus kuitenkin tapahtuu, todella olemassaolevassa ulkomaailmassa.
Kaikki on pohjimmillaan tyhjyyttä.
Tämän puolesta tiedän ainakin kaksi teoriaa.
1. Mikään ei ole yksinkertaisesti pysyvää. Se mikä ei ole pysyvää on katoavaista, ja olemassaolevan täytyy olla pysyvä. Kaikki virtaa ja virtaus on tyhjyyttä.( Itse kannatan tätä buddhalaisen filosofian väittämää. )
2. Mikään asia/alkeishiukkanen maailmankaikkeudessa ei ole itsessään olemassa, vaan vaatii olemassaolokseen toisia alkeishiukkasia. Nämä hiukkaset ovat vuorovaikutuksessa keskenään, ja ilman sitä ei olisi maailmankaikkeuttamme. Maailmankaikkeutemme ei siis ola itsessään olemassa.
Taisi olla Nagarjuna jälkimmäisellä kannalla...
Ennen ajateltiin, että maailma koostuu atomeista ja tyhjästä. Nykyään ei voida ajatella että mitään tyhjää olisi olemassa, joka paikassa on säteilyä ja voimavaikutusta. Ja atomit eivät ole jakamattomia, täysikin on muuta kuin pelkkiä partikkeleita.
Tyhjää on paljon kaikessa aineessakin, muttei siitä kyllä tuollaista seuraa.
pystyt todistamaan aukottomasti ettei ajatuksia voi vain olla.
Eihän sitä pysty todistamaan, mutta loogista se on, muulla tavoin ei voi olla.
Hengilläkin on henkiruumis ja henkiaivot, joilla he ajattelevat. Se aine vain on toisenlaista kuin meidän aivojemme aine.
Terveen järjen ja nykyfysiikan mukaan on olemassa tapahtumia, joita joku kokee ja tapahtumia, joita kukaan ei koe. Jos puhumme tapahtumista, joita kukaan ei koe, niiden olemassaolon todistuksen voimme hakea epäsuorasti, tieteellisellä metodilla, emme siis ajattelemalla! Empiiriset tieteet ja kokeet yhdistettynä loogisiin periaatteisiin johtavat meidät lähemmäksi lopullista tietoa. Kun minä ajattelen, se kertoo olemassaolostani, kun minä ajattelen jotakin asiaa tai oliota, se kertoo, mitä minä tiedän kyseisistä asioista ja olioista. Tiedän etten mitään tiedä on siis on siis verraton tieto-opillinen ohjenuora.
Tässä on kysymys samasta realismista. Onko ulkomaailma olemassa havaitsijasta riippumatta. Näinhän tietysti on, se on vain vaikea todistaa. Asian epäilemisen mielekkyys on siinä, että koko havaintomaailmamme rakentuu aistiemme ja havaintokategorioidemme pohjalle ja naivia on olettaa että maailma on juuri sellainen kuin havaitsemme.
Maailma voi olla erilainen kuin luulemme, mutta yhtä naivia on epäillä vakavasti itse sen olemassaoloa.