Mielenkiintoinen lauantai-ilta luvassa

timpax

Helluntaiseurakunta järjestää la 4.8 klo 18 konsertin jossa esiintyy itävaltalais-suomalainen pariskunta Outi&Lee Muller.

Outi on tuttu suurelle joukolle suomalaisen gospelin ystäviä jo 80-luvun alkupuolelta saakka.
Outi (os. Terho) kiersi 70/80-luvuilla kymmenisen vuotta Suomea erilaisissa musiikillisissa kokoonpanoissa. Hänen äänensä on tuolta ajalta tuttu 7 eri LP-levyltä (ennen cd-aikaa).
Ennen “ammattilaiseksi” siirtymistään hän työskenteli harjoittelijana sairaaloissa, nuorisokodissa ja vajaamielislaitoksessa. Kansanlähetyksen Nuorisotiimin jäsenenä hän asui Ryttylän Lähetyskeskuksella nelisen vuotta.

Leander (Lee) Mueller opiskeli Itävallassa kielitiedettä ja tiedotusoppia. Opiskelujensa ohella hän toimi kitaristi-lauluntekijänä etelä-itävaltalaisessa Jeesus-rock-bändissä “Leviticus Band”.

1987 Outi ja Lee tapasivat toisensa Hollannissa, Christian Artists’ Festivaaleilla. Kolmen kuukauden kuluttua vietettiin häitä.

Nyt todellakin kannattaa lähteä liikkeelle ja avata helluntaiseurakunnan ovi vaikka ensimmäistä kertaa elämässään. Et tule katumaan.

3

1074

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä...

      ei vois vähempää kiinostaa..on nimittäin paljon parempaakin tekemistä viikonloppuna.

    • pitäis lailla

      kieltää. Ja joka uskon suunnasta.
      Ihmiskunnalle ole kuin haittaa uskonnoista.
      Miettikääpä itse. Huuhaata.

      • timpax

        olipa hyvin perusteltu mielipide joka vielä perustui vääjäämättömään todisteaineistoon.
        olen kuitenkin samaa mieltä että yleensä uskonnot ovat jollain tavalla kysymysmerkkejä. mutta suosittelen heittämään ennakkoluulot kerrankin romukoppaan ja ottamaan itse selvää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      262
      4320
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3524
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      157
      1841
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1726
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1452
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      974
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      879
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      866
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      858
    Aihe