Tämä on nyt eri näkökulmasta. Viime yönä kuulin kummallista ääntä noin kolmen aikoihin rapusta, mutta se olikin vain sanomalehdenjakaja. Joskus olen kuitenkin pelästynyt pahanpäiväisesti, kun olen herännyt siihen, että joku juoksee keskellä yötä rappuset ylös kohti ja sitten juoksee rappuset alas. Kuinka teillä on tapana jakaa lehtiä, YÖLLÄ, kun ihmiset nukkuvat?
Vastaukset 9
- nniweie
No millon ne sitten pitäis jakaa?
- postman-tulevaisuuden sanan...
Tällä alalla saa välillä tosiaan juosta kun viimeistä päivää kun yö aikana ei paljon tuuraajia ole tarjolla, että sairasloma tapaukset yms. muut sellaiset joudutaan aika usein urakoimaan ja kun kuitenkin lehdet pitää olla jaettuna tiettyyn aikaan mennessä niin ei auta muuta kun juosta jos aikoo saada parhaillaan 2-3 ihmisen työt tehtyä yhden hengen työaikana. Sitten välillä vaatimalla vaaditaan, että jossain lehdet pitää pudottaa luukusta lattialle asti ja jossain jättää roikkumaan luukusta ei se aina välttämättä kiireessä muistu mieleen miten se oli ja esim. sunnuntai hesari on sen verran painava lehti, että varmaan kuuluu naapuriin asti kun se pudotetaan lattialle, että sillee ainakin täällä sawossa yli 10 vuoden kokemuksella.
- raksa67
noin klo 12 päivällä . ettei kyllä siihen herää...ja vielä kun postilaatikko on 400m päässä. mutta on jo kyllä valmiiksi vanha lehti....
- lehtiä
jakaneena: kiire oli kova, joten hissillä ylös (jos sellanen talossa oli) ja juosten alas..
- "hiki virtaa"
Ehdotapas, että laitatte laatikkorivistön pihalle aamulehtiä varten. Ei tarvitse herätä juoksenteluihin ja lehden kolahduksiin. Jakajakin kiittää ihan varmasti ;)
- Katoan
Täälläpäin ainakin pitää asiakkailla olla viimestään kello 6.00 lehti kotona ja kö ne lehdet tulee siinä 2.00 aikaan ja mullakin on jaettavana niistä 400, joillaki enemmän, joillakin paljon enemmän niin ei siinä ujostella, ku siinä juostaan!
- - yön zombie-
Itse jaan lehtiä ja kun klo 2 aamuyöstä menen töihin ja jaan sen reilut 700 lehteä vaadittavaan klo 6.30 mennessä ei auta muuta kuin juosta vaikka se tavallaan on kiellettyä turvallisuuden vuoksi. Kerran jaoin lehdet kävelyvauhdilla kun selkää pakotti ja tuuraajia ei meinannut löytyä ja siihen meni 1,5 h kauemmin ja lehdet myöhässä...heti alkaa konttorilla puhelimet soida jos lehdet eivät ole klo 6.30 viimeistään jaettuna. teit niin tai näin niin aina jollain nokankoputtamista. Ja välillä tulee vielä lehdetkin myöhässä ja silloin pitäisi omistaa siivet....
- Katoan
- yön zombie- kirjoitti:

Jeps, täällä myös jos lehti tulee vähänkin myöhässä niin se on lähes poikkeuksetta huomautus. Meillä sentään näin, että ilmotetaan toimistolle jos lehdet myöhästyy, niin ei niitä reklamaatioita tule turhaan sitten. Ongelmana kuitenkin se että silloin pitäisi olla joku pätevä syy. Itsellä myöhästynyt tähän mennessä lähinnä vaan uusia piirejä opetellessa niin se vielä menee läpi, mutta mitähän sitten kun on talvi eikä voi juosta jään takia, en tiedä.
- AAMUHESARIN
Katoan kirjoitti:

Kiitos että saan aamuhesarin klo 5 aamukahville ja siitä töihin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132341Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???311192- 106963
- 71942
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha614916- 48855
- 85790
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 70676
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31666