Järki vs. tunteet

Tein päätöksen ja lähdin. Lähtö kadutti jälkeenpäin mutta varmasti jääminenkin olisi kaduttanut. Elämä on valintoja.. Edellisessä suhteessa myös ihastuin lähes päivittäin tuttuihin ja tuntemattomiin. Ihmisiin, joita näin ostoskeskuksissa, baareissa, ihan joka paikassa. Nyt sinkkuna en ole ihastunut pitkään aikaan kehenkään, enkä oikeastaan haluakaan. Tästä nyt ei varmaan ole paljon apua mutta etpä ole ainakaan yksin ongelmiesi kanssa.=)

Mielestäni sinun pitää uskaltaa laittaa stoppi poikaystävän vauvakuumeelle !!! Tunnen monta naista jotka ovat tehneet lapsia vasta 35-v just sen vuoksi ettei sit tule näit iltalehden otsikoita joissa 3-v seisoo räntäsateessa pelkässä t-paidassa kun äiti on juomassa nuoruutta takaisin kapakassa.
Sano miehllesi että hän joutuu odottamaan vielä 6 vuotta. Että haluat nyt mennä ja elää nuoruutta.. kerro toi 3-v juttu, ei se muuten ymmärrä mitä tarkoitat !!!!
Jos se ei hänelle käy niin sit, sori, ero tuli. Mutta ei ainakaan pieni lapsi silloin kärsi siitä jos miehesi huomaakin kuin on kiva mennä ulos pitkästä aikaa.....ja lapsi on yksin kotona. Näit on jokapäivä sossun huostaanotto kokouksissa

M-40

Te voitte hyvinkin olla "oikeat" toisillenne, vaikka tulee tuollaisia tuntemuksia. Ainakin sinusta saa sellaisen kuvan, että rakastaisit miestäsi. Oletko koskaan kuullut siitä, että monille tulee 7 vuoden kohdalla kriisi, kun elämä käy arkiseksi? Ei se välttämättä vaihtamalla parane vaan voi olla sama homma edessä uudenkin kanssa 7 v. päästä. Kannatta pysähtyä miettimään, olisiko ongelma ratkaistavissa jollakin muulla konstilla kuin erolla.

Sinä haluaisit elää nuoruutta, mennä ja kokeilla uusia asioita. Se on ihan normaalia. Miksi et mene? Aloita jokin uusi opiskeluprojekti tai harrastus. Siellä näet uusia ihmisiä ja saat virikkeitä. Tai keksi jotain muuta uutta elämääsi yksin tai miehesi kanssa. Kun toinen puolisoista virkistyy ja saa uutta energiaa, saattaa jopa tapahtua uusi rakastuminen. Vauvan hankitaa kannattaa tosissa lykätä vielä jokunen vuosi, kunnes kumpikin haluaa sitä ja näkee miten suhde tuosta kehittyy.

Yhdellä nuorena avioituneella ystävättärelläni oli vasta aviokriisi ja olin varma että heidän suhteensa on lopussa. Mies kyllästytti ja ärsytti ja elämä oli pelkkää arkea. Ratkaisu löytyikin siitä, että mimmi osti harrikan. Alkoi löytyä uusia (naispuolisia)ystäviä, joita tapailee viikonloppuisin ja nyt rouva puhkuu intoa maanantaisin kun tulee töihin. Mieskin on taas yhtäkkiä ihan ok;)

yhdessä poikaystäväsi kanssa nuoruutta yhdessä. Teidän kuuluukin periaatteessa olla nuoria vielä. Ei kannata mummoutua, vaikka parisuhteessa onkin :) Tee sellaista, mitä haluat tehdä, ja anna poikaystäväsi tehdä asioita joista hän haaveilee (ei pettämistä, tai lapsien tekoa ilman todellista haluasi siihen :) Parisuhde ei estä elämää, vaan on osa sitä. Luulen että poikaystävällesi iskee sama nuoruuden kaipuu jossain vaiheessa, jos ette vietä nuoruusaikaa. Sopikaa, että nyt on aika tehdä asioita, joita haluttaa tehdä, ja tehkää niitä suhteenne sisällä. Se voisi oikeastaa olla jopa palvelus kumpaakin kohtaan teistä.

samat fiilikset ku sulla.Mä oon aika todellisessa umpikujassa,enkä tiedä ollenkaan mitä tehdä.Lähinnä odotan,että poikaystäväni ottaisi tämän meidän suhteen puheenaiheeksi.Mutta sitä saan luultavasti odottaa aika pitkään...Tuntuu että hän esittää ettei muka huomaa,miten huonosti meillä menee.Tuntuu että se ei huomaa että miten oudosti minä käyttäydyn.Ja tosiaankin mietin vaan sitä,että mikä vittu mua vaivaa.Mulla olis mies,joka olis luotettava ja tosi hyvä isä lapsille(sit joskus),mutta musta tuntuu että kaikki on vaa nii tylsää...Mutta mietitääs tosinpäin;mitä ihmeen järkeä on sit siinäkää ettei oo ketää jonka kaa nukkua ja lähtee jonneki(paitsi kaverit tietty),mutta ei kukaan asu sun kaa yms. ja mitä järkee on siinä että tyyliin meet baariin ja kattot josko siellä kehittyis jostai jotain jne.?
Elämä on tavallaa paljo helpompaa kaksin,mut toisaalta yksin sun ei tartte kertoo missä oot minne meet mitä aiot...Eikä tartte ajatella että ei saa tehdä sitä eikä tätä ja se ja tuo ja tämä on väärin sitä poikaystävää kohtaan...
Mulla on ennenkin tullu tällanen olo,et olis parempi olla yksin.Me ollaan pariinkin otteeseen erottu aiemmin,mut sit aina palattu yhteen.Viime ero tapahtui melkein 2v sitten ja silloin poikaystävä muutti pois ja minä asuin muutaman kuukauden yksin.Sitten kun taas palattiin yhteen,oli jonkun ajan päästä edessä muutto toiselle paikkakunnalle,täysin tuntemattomaan.Kummallakaan ei ollut täällä yhtään tuttua,vain toisemme.Se ehkä jopa lähensi meitä.Hankimme myös toisen koiran ja olemme ostaneet yhteisiä huonekaluja yms. Yhdessä ollaan siis oltu noin 6 vuotta. Siinä ajassa ehtii ns.kasvaa toiseen kiinni,siksi irtipäästäminen tuntuu niin vaikealta.Mä vaan mietin,että entäs jos tää ei oo oikea ratkaisu,entäs jos sama homma on edessä jonkun muun kans sitten vuosien kuluttua??Pitäiskö mun vaan työntää noi sinkkuajatukset romukoppaan ja ykinkertaisesti pakottaa itteni sopeutumaan tähän parisuhde-elämään??Mä tiedän,että menetän paljon jos me erotaan.Ehkä senkin ymmärtää täysin vasta joskus...Mutta minkäs teet kun välillä ahdistaa nii helvetisti ja tuntuu etten rakasta sitä ihmistä pätkääkään(vai tuleeko noi fiilikset vaan siitä että ku kaikki on nii arkista ni vaan luulen etten rakasta/välitä??) enkä välitä missä se on tai mitä se tekee...Tuntuu kamalalta,miten mä edes voin tehä niin mun poikaystävälle.Sille ihmiselle jonka oon tuntenu koko elämäni.Siltä ainakin tuntuu.Ja se ei ees ymmärtäis jos sanon haluavani erota.Se ei ymmärtäis jos sanon etten ehkä olekaan vielä valmis sitoutumaan loppuiäkseni.Me ei olla menty kihloihin,vieläkään.Mä täytin just 2o vuotta,poikaystävä täyttää 23v. Mun nuoruus on menny tässä suhteessa eläessä. Kaiken lisäksi mä olen mokannut niin monta kertaa,poikaystvä ei edes tiedä niistä ja oikeastaan vaan pelkään millon mokaan taas.Se on kun lähtee jonneki kavereiden kans ni aivot jää narikkaan.Hävettääki nii vitusti.Nyt kai pitäis vaan saada selville mitä haluan.Mut ku en tiedä!
Ja ongelmia tettää tää asunto(esim.takuuvuokra),koirat,huonekalut..kaikki!
Huh,huh...