Onko kenelläkään hyviä reseptejä, joihin kuuluu ankanrasvaa? Siis muita kuin varsinaisia ankkareseptejä; ankka on nimittäin syöty, rasvaa jäi läjäpäin... Kiitos jo etukäteen, jos tietoa löytyy:)
Ankanrasva
qwertyuix
58808
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kanan( ei siis broilerin) kypsentämistä ko:rasvassa miedossa lämmössä (max.120c)
Mausteena pippuri ,suola ja yrttejä (timjami rosmariini)
Tai TUOREEN TONNIKALAN kypsentämistä samoissa lämpötiloissa
Käytä rasvaa paistamiseen. Esimerkiksi paistetuista perunoista tulee ankanrasvassa paistettuna huippuhyviä.
Ostan itse ankanrasvaa pienissä purkeissa mm. Saksasta. Siihen on joskus lisätty valmiiksi jo joitain yrttejä mm, mutta ihan naturelkin on parasta mahdollista paistinrasvaa. Paistetut vihannekset, perunat sekä mikä vaan, jonka omaa makua ei kannata hävittää vaan korostaa, tulevat ankanrasvassa aivan ihaniksi. Samoin otan talteen ja puhdistan sianrasvan myöhempää käyttöä varten - saksalaisista rostkartoffeleista ei tule ilman sitä minkään makuista.
ja se sian ihra on sitä toiseksi parasta,eli laardia. Mutta senkin valmistus on meillä lopetettu ja meidät on opetettu,tai ainakin yritetty opettaa käyttämään kunnollisten rasvojen tilalla kasvisrasvoja ja margariinejä. Aina kun teollisuus iskee kyntensä johonkin, niin kansanterveyslaitos myötäilee hyväksyvästi hymisten. Aidot aineet ovat aina olleet ihmisen ravintoa, tehdastuotteet ovat nykyajan keksintöjä.
Juuri näin.