En enää jaksa.

Olen tullut siihen pisteeseen elämässäni, etten enää jaksa. Se tuli oikeastaan aika äkkiäkin, vaikka tämä tuntemus on tunkenut tietoisuuteeni aina välillä.

Minulla on kotona nuori, jolla on mielenterveysongelmia. On masennusta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa jotain identitettiongelmaa.
Se on ollut hyvin raskasta minulle, joka olen hänen vanhempansa.

Minua ei ole kukaan auttanut - ei edes kysynyt, miten sinä kestät ja jaksat. Olenkin nyt havainnut, etten minä enää jaksakaan. Olen loppuun kaluttu ja kulutettu. Minusta on imetty kaikki eikä enempää irtoa.

Nyt mietin, miten tästä eteenpäin?
Miten käy nuoreni ja miten käy minun?
Mistä löydän elämäni takaisin ja pääsenkö koskaan vapaaksi mielenterveysongelmaisesta nuoresta?

Olen kaikkeni hänen eteensä yrittänyt, mutta hän ei halua tehdä, kuten normaalit ihmiset tekevät ja elävät, vaan jotenkin minusta näyttää, että hän olisi tällä tavoin jopa itsetuhoinen, tietämättään ehkä.
Hän tekee juuri niin kuin on sanottu olevan huonosti ja hänen tilaansa ajatellen jopa haitallista.

Enhän minä voi hänelle mitään! En saa häntä ottamaan lääkeitä, joten ne lopetettiin. En saa häntä nukkumaan, kun hän ei halua. En saa häntä syömään, kun hän ei halua.

Pieni asuntoni on sinisenään tupakansavua, vaikka voin huonosti siitä, koska hän haluaa polttaa, enkä minä voi sille mitään...

En tiedä mitä tehdä. En tiedä onko tämä oikea palstalkaan, mutta jonnekin minun on nyt saatava puhua ennen kuin sekoan lopullisesti!