Miten Auringon koko määritellään?
Me voimme havannoida Aurinkoa, koska Auringosta tulee energiaa meitä kohti.
Mutta mutta. Tuo energia joka tulee Auringosta meitä kohti on Auringon omaa energiaa. Siis sitä yhtä ja samaa energiaa josta Aurinko koostuu.
Se nyt vaan on vähemmän tiheästi täällä meidän kohdallamme kuin se oli silloin kun se oli Auringon "sisäpuolella".
Laitoin sisäpuolella heittomerkeillä, koska nythän voimme kysyä miten iso Aurinko oikeasti on?
Kun Aurinko aikoinaan syttyi palamaan, siinä oleva energia oli kylläkin jo avautunut energiaa poispäin tuolta alueelta.
Mutta ajatellaan nyt tässä tapauksessa että silloin kun Aurinko alkoi säteillä valoa, Aurinko täytti tilasta tietyn verran.
Nyt tuo Auringon energia täyttää tilasta paljon paljon isomman alueen ja näin Aurinko on muuttunut paljon vähemmän tiheäksi energiaksi tilassa joka ei laajene tai kaareudu.
Jos Aurinko on 10 miljardia vuotta vanha, on Auringon energiasta muodostuvan pallon halkaisija 20 miljardia valovuotta.
Aika iso Aurinko.
Paljon isompi kuin kymmenen miljardia vuotta sitten.
Eli Auringon energia on yksiselitteisesti laajentunut eli räjähtänyt eli avautunut tilassa joka ei laajene tai kaareudu paljon vähemmän tiheäksi energiaksi kuin se aikoinaan oli.
Onesimple
:);):)
Mite iso Aurinko on?
8
809
Vastaukset
- Tau Bootis
Aurinko on noin 4,7 miljardia vanha (ei 10 miljardia mutta säteilee kyllä meille vielä noin 5 miljardia vuotta ja saavuttaa noin 10 miljardin vuoden iän)
Noin parin miljardin vuoden päästä Aurinko alkaa laajeta, muuttuen punaiseksi jättiläistähdeksi. Se nielaisee sisäänsä Merkuriuksen, Venuksen; Maan ja Marsin. Jupiter ehkä viilettää lähellä Auringon pintaa.
Toisen laskelman mukaan Auringon laajeneminen pysähtyy Maan radan
tuntumaan. Maa kuitenkin kärventyy, valtameret höyrystyvät pois ja kalliot
sulavat. Mutta paljon ennen tätä, noin miljardin vuoden päästä, Aurinko on nykyistä jyrkästi kuumempi ja koko maapallon keskilämpötila 70 astetta.
Elämä sammuu hienolta Tellukselta.
Aurinko, päivätähtemme kuuluu pääsarjaan spektriin G2. Sen pinnan lämpötila on 5800 C ja sen ytimessä vallitsee 15 miljoonan asteen kuumuus. Auringon ytimessä tapahtuu jatkuva ydinfuusio protoni-protoni reaktio, jossa vety muuttuu heliumiksi. Kun vety loppuu ytimestä, se alkaa polttaa pintakerrosten vetyä ja laajenee. Alussa se kuumenee, mutta laajenemisvaiheen edistyessä,
kaasukerros harvenee ja se jähtyy, pintalämpötilan ollessa noin 3200 C.
Jossakin vaiheessa Aurinko pölläyttää ulkoiset kaasukerrokset päältään ja
leimahtaa novana. Viimeistään tässä vaiheessa kaikki aurinkokuntamme elämän
muodot (mahdollisesti Saturnuksen ja Jupiterin kuilla, tuhoutuu.) Aurinko itse
romahtaa pieneksi valkoiseksi kääpiöksi. Sen massa ei riitä neutronitähdeksi, eikä mustaksi aukoksi.
Aurinko on tavallinen tähti, jollaisia on (Linnunradassa n.20%) Sen läpimitta
1.392 000 km ja tilavuus 1.303 800 m3 Maan tilavuutta ja Massa 332958 Maan
massaa. Tämä on mitattua totuutta.
Auringon kokoa ei voi määritellä ikä 10 miljard./H=20 miljard.V.
Aurinko näkyy 10 parsekin eli 32,2 valovuoden päästä 5 kirkkausluokan tähtenä. Auringonvalo kattaa koko sähkömagneettisen spektrin. Jos Auringon koko määriteltäisiin eri aallonpituusaluilla mitatuksi sen mukaan miten voimakkaasti säteily havaitaan eri aallonpituuksilla, jollakin vakioetisyydellä,
saadaan Auringolle erilainen läpimitta lähes kaikilla aallonpituusalueilla.
Auringonvalo heikkenee etäisyyden neliön kasvaessa. Kun Aurinko viedään 10
parsekin päähän, sen valo heikkenee 4 miljoonaa kertaa ja näkyisi vaivoin
paljain silmin. Jossakin tulee raja, ettei Aurinko näy edes suurimmilla tunnetuilla
instrumenteillä, Sama koskee kaikkia muitakin tähtiä mutta niiden kirkkauden'
suhteessa. Aurinko säteilee myös infrapuna- ja röntgenalueella ja kaikilla säteilyn
alueilla Auringolle tulisi erilainen läpimitta. Auringon käytännöllinen koko kuitenkin määritellaan massarajapinnan mukaan, johon sen tiheysarvo lasketaan
ja fotosfäärin jälkeen alkaa lähiavaruus, sitten planeettavyöhyke ja uloinpna Ortin
pilvet, joissa kääpiöplaneetat ja komeetat majailevat. Aurinko ei paljon lämmitä
tällä alueella. Se energiavakio, joka Auringosta purkautuu, ei ole Auringon tiheysmassaa, vaikka on massan muuttumista energiaksi. Rajapinta, jonka sisäpuolella ydinprosessit tapahtuvat on samalla koko aurinkokunnan gravitaatiokeskus, siihen on keskittynyt yli 90% koko aurinkokunnan massasta.
10 miljardin valovuoden päästä ei voitaisi havaita Aurinkoa minkaanlaisella instrumentilla. Havaitseminen eri säteilyn alueilla rajoittuisi muutamaan kymmeneen tuhanteen valovuoteen
Lisäksi 10 miljardin vuoden iässä Aurinko on jo heikkovaloinen
valkoinen kääpiötähti. - Kysyn vain
Taidat olla jo iso poika, ihan aikuinen?
Missä vaiheessa sinulla rupesi menemään lujaa? - Onesimple
Ajatellaampa olento joka muodostuu fotonin energian omaavista "atomeista".
Ajatellaampa miten tämä olento työntyy poispäin Auringosta Auringosta avautuvien fotonien mukana.
Vaikka tämäolento olisi työntynyt joitakin miljardeja vuosia poispäin Auringosta, ei tämä olento havaitsisi loitonneensa Auringosta.
Eikä se huomaisi miten hänen oma energiansa olisi muuttunut vähemmän tiheäksi.
Itseasiassa hän ei olisi koskaan voinut edes havannoida sitä Aurinkoa jota me havannoimme.
Hän havannoisi ympäristöään, koska fotonit laajenevat ja avautuvat energia-aaltoja, jotka hänen maailmankaikkeudessaan omaavat hänen atomiensa elektronien ja hänen maailmansa fotonien luonteen.
Jos ajatellaan että on olemassa etummainen fotonieturintama, jonka etupuolella tämä olento työntyy poispäin Auringosta, tämä olento voisi kävellä tämän eturintaman pinnalla ja kaivaa tähän pintaan kuoppia jne.
Eikä hän näin ollen olisi loittonnut tämän auringon energiasta muodostuvan energiapallon pinnasta yhtään ja hänelle tämä Auringon energiasta koostuva energiapallo olisi edelleen saman kokoinen kuin miljardeja vuosia sitten.
Vaan ettehän te osaa tätä sisäistää!?!
Onesimple
:);):)"Vaan ettehän te osaa tätä sisäistää!?! "
Nyt huutamaan kaikki kuorossa, että EI OSATAKAAN!
Koska olemme näin tyhmiä, niin meidän sisäistäminen onkin täysin turhaa aikaa ja energiaa hukkaan heitettynä, eikö niin?
Eikö olisikin fiksumpaa lähteä valistamaan ihmisiä jollekin viisaammalle keskustelupalstalle, jota kansoittaa meitä poloisia paljon viisaammat, eikö vain?
No, sitähän minäkin.
Hei, hei!
- että...
Kun ruuvaan uuden hehkulampun keittiöön ja napsautan sen päälle niin se on yhdessä sekunnissa kasvanut semmoiseksi vajaat 700 000 km kokoiseksi?
Päänahastani on irronnut jo naperona hilsettä. En tiedä missä nuo hilsehituset nyt ovat mutta pääni ulottunee sinne asti... Miksi aivoni eivät ole kasvaneet samassa suhteessa?- Onesimple
Atomien ytimet laajenevat kolmiulotteisesti ja avautuvat energia-aaltoja joilla on kolmiulotteisesti laajenevien elektronien ja kolmiulotteisesti laajenevien fotonien luonne.
Kyllä se taskulamppu laajenee sinun kanssa samassa suhteessa, samalla kun työntyy kiihtyvällä vauhdilla poispäin kolmiulotteisesti laajenevan Maapallon keskustasta.
Avaudut energia-aaltoja lomittain kaikkien muiden kappaleiden kanssa ja sikäli laajeneminen on lomittaista.
http://www.onesimpleprinciple.com
Onesimple
:);):) - on mollikka
Onesimple kirjoitti:
Atomien ytimet laajenevat kolmiulotteisesti ja avautuvat energia-aaltoja joilla on kolmiulotteisesti laajenevien elektronien ja kolmiulotteisesti laajenevien fotonien luonne.
Kyllä se taskulamppu laajenee sinun kanssa samassa suhteessa, samalla kun työntyy kiihtyvällä vauhdilla poispäin kolmiulotteisesti laajenevan Maapallon keskustasta.
Avaudut energia-aaltoja lomittain kaikkien muiden kappaleiden kanssa ja sikäli laajeneminen on lomittaista.
http://www.onesimpleprinciple.com
Onesimple
:);):)Se on siis ihan hirveen iso!!!
*levittää käsiään niin paljon kuin jaksaa*
D: D; D: D:
- sanottiin
että jos aurinko on kolikon kokoinen, ni maapallo on silloin hiekanjyvän kokoinen ja 1,5m etäisyydellä. Eikö tuosta nyt aika helposti selviä, että aurinko on jotain 2€ iso...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614245Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653468Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541806Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251683Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981435Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132939Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115846Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18827