Onko vika päässäni,miehessäni vai suhteessamme??

blue angel

Olen täysin sekaisin tunteideni kanssa. "Joka toinen päivä" olen aivan varma että haluan viettää loppuelämäni avomieheni kanssa, ihmettelen miten olen ikinä hetkeäkään saattanutkaan ajatella toisin, näen hänet aivan ihanana, olen umpirakastunut ja todella onnellinen. Olen valmis meneen naimisiin ja perustamaan perheen jne. Mutta jo seuraavana päivänä saatan epäillä tunteitani, miettiä oisko jossain joku muu joka ois mulle tarkotettu, olenko tehnyt väärän valinnan? Ihmetellä että miten olenkaan seurustelen juuri tämän ihmisen kanssa ja mielessäni arvostella häntä. Tunteet ahdistavat todella paljon, koska joudun sillon aina miettimään elämäni uusiksi ja tavallaan luovun jo miehestäni mielessäni. Vaikka ei meillä mitään isoja ongelmia ole eikä tavata riidellä. Kaikki on ihan ok. Vai onko?

Jotenki vaikee edes nähdä itteensä ja parisuhdettaan näin monen vuoden jälkeen. Tuntuu sairaalta kysyä kavereilta "Olenko mä onnellinen"? Mitä jos muut näkevätkin sellasiat mitä en ite näekkään? Mitä jos olenkin vaan seurustellut niin kauan että olen jotenkin kiintynyt niin vahvasti mieheeni että luulen sitä rakkaudeksi? Joka toinen päivä epäilen tällasii, mut sit taas seuraavana päivänä olenkin varma että tietenki tää on se mun elämäni mies!!! Eli teki sitte minkä päätöksen tahansa ni saattaa olla että seuraavana päivänä se tuntuu väärältä.. miten tässä sit uskaltaa erota, mennä naimisiin tm?

Johtuuko tämä jostain mun ailahtelevaisuudesta, olenko tulossa hulluksi vai mitä helv*? Ollaan 7v seurusteltu ja olemme kihloissakin oltu jo monta vuotta. Tietekin kihloihin mennessä olin varma että elän loppuelämäni hänen kanssaan. Suhde on turvallinen ja ollaan aiiina yhdessä. Välillä olen ajatellut että etäisyys auttais mua hahmottaan tilannetta, mut sit jo yhen erossa vietetyn yön jälkeen on hirvee ikävä ja tajuan miten paljon rakastan avomiestäni. Olen mielessäni pahoina päivinäni suunnitellut että vois pitää jonku tauon suhteessa että sais vähän etäisyyttä ajatuksiinsa ja tunteisiinsa, mutta pystyisinkö siihen?

Rakastanhan hirveesti miestäni. Vai voiko olla mahdollista etten rakastakkaan? Hmm.. se nyt vasta kauheeta oiskin tajuta olevansa niin sekaisin ettei tunnista omia tunteitaan. Mitä enemmän mietin, sitä enemmän ahdistaa. Menee nuppi pian täysin sekaisin.

Sen ainakin tiedän, että haluan mennä elämässä eteenpäin. Jotenkin tämä sama elämäntilanne on kestänyt jo niiin pitkään. Joka toinen päivä uskon että haluan naimisiin ja lapsia. Joka toinen päivä epäilen kaikkea ja olen menlkeen valmis särkeen kaiken ja alottaan elämäni alusta.

Tulevaisuudesta ollaan puhuttu ja sillon olen onneni kukkuloilla. Mutta miksi jonain toisena päivänä epäröinkin todella vahvasti. Mutta miten kaikki muut uskaltaa mennä elämässsä eteenpäin..? Vai tekeekö ne sen hetken mielijohteesta sen enempiä ajttelematta? Siis tavallaan oon aatellut että pakko kai mun on se riski ottaa. Ompas romanttinen syy mennä naimisiin? Ja oikea syy hankkkia lapsia? Olen luonteeltani harkitseva ja silleen jotenki liian tarkka..kai, tai vitustako mä tiiän millainen olen. Ajattelen ainakin ihan liikaa. Jos vaan uskaltais ottaa jotain riskejä, tehä valintoja.. hmm.. no kai sitä uskaltais jos vaan ois perillä siitä että tekee oikeen.. tai ylipäätään silleen että on edes ite tyytyväinen.

Mut siis oon kyllä todella vastuuntuntonen ja mielestäni jo niin aikunen että voin tosi hyvin kuvitella saavani lapsia. Ja tiedän että sen jälkeen lapset sitois meidät entistä tiukemmin yhteen. Ehkäpä sillon mulla ei tulis mieleen näitä tyhmiä ajatuksia enään? Tai pohtisinko silloinkin että entäs jos teinkin virheen? Haluaisin niiin kovasti tehdä oikeet valinnat.

Minkä hirveen virheen saattaisinkaan tehdä, kun heittäisin ihanan, rakastavan, kunnollisen miehen ulos elämästäni.. vai oisko se virhe vai oisko se sittenkin uus mahdollisuus? Mitä jos jossain on mies joka onkin paljon ihanampi ja meidät on tarkoitettu yhteen ja hän onkin kohtaloni, mutten koskaan häntä tapaa koska elän tässä suhteessa? En ole aiemmin seurustellut, joten enhän voi tietää millaista rakkaus ja parisuhde jonkun muun kanssa olisi(?) Onko olemassa suurempaa onnellisuutta kuin tämä mitä elän?? Onko olemassa ihminen jonka kanssa tulisin vielä paremmin juttuun??

Jos olisinkin nyt seurustellut vain hetken mieheni kanssa eikä minulla olisi mitään menetettävää, niin voisinhan irrottautua ja lähtee ettiin "sitä oikeaa" (Haloo, enkös jo ole löytänyt sen?) Mutta mistä sen löytäisin vai tulisinko häntä koipien välissä takasin mieheni luo? Tuskin sellasen jälkeen mikään enään toimis? Hyväksyiskö mieheni mut takas? En kyllä ole koskaan tavannut ketään tän ihanampaa. Mutta jos tapaisinkin, niin varmaan kävisin nää samat tunteet taas läpi vai siiiis onko tää ongelma mun päässä VAI meidän parisuhteessa VAI mun avomiehessä?

Rakkaat ihmiset auttakaa mua!! Kommentoikaa tilannettani jne. Kertokaa omista vastaavista tunteistanne tai suihteistanne jne.

9

912

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onkz

      Oot kyllä sekasin, sulla on se mies joka haluut, näkee kyllä aika selvästi tekstistä, aika turha ajatella että jossain muualla ois se oikea. Ei todellakaan ole helppoa löytyä oikea, ja jos edes löydy joku sinnepäin niin sinulla on ollut tuuria! Ota se, ja jätä pois nuo muut turhat ajatukset. Tyypillistä tämä, kun naisella on se mitä ne haluu ja tarvii niin ei kuitenkin näyttää riittävän koskaan!

    • vai taaksepäin?

      Mihin olet menossa, eikö elämä ole tässä ja nyt?

      Odotatko jotain parempaa, enemmän, vai mitä?

      • blue angel

        No elämässä yleensä mennään eteenpäin eikä poljeta paikallaan. Pitäs vaan päättä minne päin lähtis.


      • cpasdas
        blue angel kirjoitti:

        No elämässä yleensä mennään eteenpäin eikä poljeta paikallaan. Pitäs vaan päättä minne päin lähtis.

        jatkaa sen miehen kanssa, haluut olla sen kanssa ja oisit tyhmä jos teet jotain muuta


      • elämästä.....
        blue angel kirjoitti:

        No elämässä yleensä mennään eteenpäin eikä poljeta paikallaan. Pitäs vaan päättä minne päin lähtis.

        Kun ei mikään riitä...


      • blue angel
        elämästä..... kirjoitti:

        Kun ei mikään riitä...

        Ai ei sais mennä elämässä eteenpäin.. ei sais esim. hankkia lapsia, mennä naimisiin, kehittää parisuhdetta, erota jos siltä tuntuu jne.. Juu on sulla outo käsitys elämästä, olen samaa mieltä =)


      • koko juttu........
        blue angel kirjoitti:

        Ai ei sais mennä elämässä eteenpäin.. ei sais esim. hankkia lapsia, mennä naimisiin, kehittää parisuhdetta, erota jos siltä tuntuu jne.. Juu on sulla outo käsitys elämästä, olen samaa mieltä =)

        Ilmeisesti puhuimme aivan eri asioista...


    • miimii

      mikähän sun elämässä mättää kun haluat vielä jootain? tuntuis kuitenkin et rakastat kuitenkin miestäsi...

    • sissi

      Miksi ihmiset sekoilee?

      Itse olen seurustellut 6,5 vuotta miehen kanssa, joka kertoi uskoneensa siihen asti minun olevan hänelle se oikea. Olimme puhuneet lapsen hankkimisesta ja lopetinkin pillerit toukokuussa. Samoihin aikoihin mieheni tapasi baarissa minua 6-vuotta nuoremman tytön, jolla olikin erilaisia ajatuksia kuin minulla. Tilanne eténi pettämiseen. Muutan juuri pois yhteisestä kodistamme antaakseni miehelleni aikaa "selvittää päänsä".

      Olen kuullut, että ihmisen elämä kulkee 5-7 vuoden sykleissä, samoin parisuhde. Syklien välillä ihminen alkaa miettiä mitä elämältään haluaa. Kriisit kuulemma vahvistavat parisuhdetta, mutta on tylsä odottaa, milloin toinen saa ajatuksiinsa jotain järkeä.

      Toivottavasti sinä puhut miehesi kanssa päässäsi pyörivistä asioista ennenkuin kokeilet "onko ruoho vihreämpää aiadan toisella puolen". Sellainen sotkee asioita entisestään, kun mukaan tulee syyllisyys ja petetylle luottamuksen menetys. Siltä pohjalta on paljon vaikeampaa yrittää uudelleen, jos alkaa kaduttaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4225
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3455
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1803
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1673
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1433
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      933
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      861
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      842
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      809
    Aihe