olenko sekopää?

siira99

olen ollut tosi kireä ihminen, aina joku huoli päällä. Vasta vanhemmalla iällä (24v) olen alkanut pohtia syitä ja tullut siihen tulokseen että inhoan äitiäni todella paljon.

Olen aina pelännyt omia vihan tunteitani, osittain koska äitilläni oli tapana ylireagoida niihin esim. toteamalla että "hän jo pelkäsi että tappaisin jonkun ym..." vaikka kyseessä on ollut tavallinen raivokohtaus teini-iässä. Opinkin hyvin pian että meillä ei mitään teini-raivoa katsota. Voiko viha olla tästä peräsin? En myöskään koskaan saanut arvostella äitini tekoja, hän loukkaantui ja jätti minut päiviksi huomiotta.

Asiaan, nyt kun on asiat alkaneet jotenkin loksahdella, olen huomannut että raivo on tullut minulle esiin paljon paremmin. Se ei enää ole jokin taustalla oleva mielentila joka saa kireäksi, vaan pystyn elämään mukavasti ja leppoisasti.

Nyt minulle kuitenkin on tullut tarve tehdä noin kerran viikossa niin että otan tyynyn ja hakkaan sitä ja kiroilen. Haukun tyynyä aivan mielettömästi ja mieheni on vieressä ja sanoo ettei ole hätää. Onko tämä aivan normaalia ja miksi olen edelleen vihainen vaikka olen jo näin pitkällä?

8

588

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jari:

      Olet ilmeisesti vakavasti sekopäinen ja erittäin omahyväinen muija! Mene hoitoon!

    • haukimies

      Luultsä oikeesti et joku vois vastata tohon hyvinki. painu psykologille, jos haluut oikeesti selvittää et mikä sus on.

    • takulla normaali!!!

      Mulla on aika samanlaisia kokemuksia kuin sulla, paitsi sain ehkä huomiota kerran vuodessa joku pvä. Eipä vanhempia paljon kiinnostanut eivätkä hoitaneet sairauttani kuntoon joka alkoi jo lapsena ja jatkuu hautaan saakka.
      Ymmärrän kyllä sinua. Purat vain sisäistä vihaasi joka on patoutuneena. Just ne tapaukset kun sanotaan, että aina ollut niin kiltti ja huomaavainen, hyvä työ ja muut ja kuitenkin ampunut koko perheen voisi kuvitella että monesti johtuu patoutuneesta vihasta ja joku kerta kuppi vaan läikähtää yli jostain pienestä(kin). Kun tarpeeksi saat purettua itsesi, niin kyllä se tyynyn hakkaaminen loppuu. Eipä tuo nyt ole mitään vakavaa jos tyynyä hakkaa, toiset hakkaa lapsia tai lemmikkiä...Voisitko hakea itsellesi apua, että saat purettua pahaa oloa vai riittääkö siihen miehesi tuki?! Hyvä mies sulla, kannattaa viha purkaa pois ennenkuin tekee lapsia tai ennenmkuin tilanne pääsee pahaksi muuten jos vihaa ei pura ja sitä patoutuu vaan lisää. Keholle se on myrkkyä ja sairastuttaa sitä. Onnea koitokseen!!!

      • siira99

        On tosiaan helpottanut kun on saanut ajatuksia ja tunteita ojennukseen. En enää tunne olevani yhtä kiukkusta sillisalaattia. Tyynyn hakkaamisen jälkeen tulee huojentunut ja keveä olo, ihan kuin verenpaine laskisi oleellisesti. Olen pahoillani ettei sun vanhemmat ole osanneet hoitaa sua, onneksi et vaikuta kyllä ollenkaan olevan samaa sarjaa =)

      • takulla normaalii
        siira99 kirjoitti:

        On tosiaan helpottanut kun on saanut ajatuksia ja tunteita ojennukseen. En enää tunne olevani yhtä kiukkusta sillisalaattia. Tyynyn hakkaamisen jälkeen tulee huojentunut ja keveä olo, ihan kuin verenpaine laskisi oleellisesti. Olen pahoillani ettei sun vanhemmat ole osanneet hoitaa sua, onneksi et vaikuta kyllä ollenkaan olevan samaa sarjaa =)

        aika huolestuttavalta sun tilanne kuulostaa jos verenpaineet on kovin koholla ja raivon myötä laskee. No ei kai se auta kuin raivota ja se on sulle hyvä, että se helpottaa ja verenpaineet laskee!!
        Meillähän on kuitenkin kaikki mahdollisuudet "heitteillejätöstä" huolimatta vaikka lapsuus olisi mikä, niin itse en halua olla samanlainen kuin vanhempani enkä heidän heikkouksien ja paskamaisuuksien takia pilaa kyllä loppu elämääni vaan rakennan sellaisen ympäristön ja elämän kun haluan. Itsellä on ollut paljon painimista asioiden kanssa liittyen väkivaltaan ja välinpitämättömyyteen ja paska räjähti käsiin, kun aloin esikoista odottaa. Kyllä mielessä pyöri ajatukset, että jos olen yhtä paska kuin omat vanhemmat, niin toivottavasti joku hakee lapset pois. Koskaan ei ole tullut mieleen hakata lapsia tai pahoinpidellä henkisesti.
        Korvissa ei itselläkään enää soi huudot siitä mikä paska olen joka ei ymmärrä yhtään mitään ja on niin vitun tyhmä että kukaan ei huoli vaimoksi. Vanhempani ei saa mitään asiaa sovittua ilman riitaa ja elämä on yhtä kiukkua ja mökötystä, kun aloimme seurustelemaan miehen kanssa oli kummallista kun ei ollut mitään väkivaltaa tai kamalia riitoja ja huutoa joka helvetin asiasta. Silloin ajattelin, että nuin kilttiä miestä en halua pilata omalla taakalla ja sillä että elämä muuttuu kaaottiseksi tappeluksi. Meillä on kuitenkin alusta asti mennyt ok vieläkään 10 vuoden jälkeen me emme tappele asioista vaan istutaan pöydän ääreen ja sovitaan. äiti soitti taas tänään, että monennenko kerran on ollut kamala riita ja ukko aikoo jakaa kamat. Ei tommosta jaksais hullukaan. Meitä sitten miehen kanssa kai yhdistää väkivalta ja välinpitämättömyys sillä erotuksella että mun vanhemmat ei ole alkoholisteja.
        Mutta kaikkein tärkein sanoma on, että elämästä saa hyvän vielä vanhempana, kun käy läpi ongelmansa eikä tyydy siihen mantraan mitä monesti kuulee, että jos on paska lapsuus, niin sitä toistetaan. Alkoholistin lapsesta ei tule alkoholisti eikä hakkaajan lapsista hakkaajia. Siihen voi itse vaikuttaa omilla valinnoillaan.
        Ihmiset yleensä pelkää vaikeuksia(esim. väkivallan läpi käymistä jne), mutta mielestäni ne pitäisi ottaa kokemuksena ja opetuksena. Kyllä siitä paskasta joku päivä selviää vielä voittajana. Ja olempa kuullut miehen äidin myöntäneen, että sitä vituttaa kun lapsilla menee niin hyvin!? Uskomatonta!! Luulisi, että lapsille toivoo parasta.

      • siira99
        takulla normaalii kirjoitti:

        minulla ei ole verenpaineongelmia, se oli vertaus että tuntuu että pääsisi höyryt ulos. Minusta se kuitenkin on loogista että "paineet laskee" kun "höyryt pääsee ulos"

        Mukavaa että olet saanut muokattua elämästäsi sellaisen jota itse osaat arvostaa. Ei niitä vanhempia tarvi koko elämää perässä raahata, ainakaan huonoja sellaisia. Itse en välitä olla tekemisissä kovin tiiviisti vaikka väleissä ollaankin. Näin on parempi.

      • purkautuva tulivuori

        tämän vastauksen kanssa.Itse tunnistin omat patoutuneet vihani vasta joskus yli 30v..Meillä ei kans saanut vanhempia arvostella, äiti etenkin alkoi esittää marttyyria jos alkoi kritisoida tms.
        Eli, mun mielestä jatka vaan sitä tyynyyn hakkaamista.Saat purettua kiukkusi pois.Nyrkkeilysäkki kannattais ehkä hankkia?Tai lenkkeillä,juosta, saat purettua vihaenergian näinkin?Jos tuntuu että kaipaat lisäapua,käy jutteleen esim.psykologilla.

    • olisiko

      nyrkkeilysäkistä enemmän vastusta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      146
      2444
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      175
      1681
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1578
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      69
      1533
    5. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      79
      914
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      6
      865
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      68
      851
    8. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      59
      815
    9. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      61
      798
    10. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      152
      745
    Aihe