Muistan että kun mulla oli vuosia sitten masennuksia ja niin niin vaikeaa, niin eräs psykiatri diagnosoi minulle "hauraan persoonallisuuden".
Mitä tuo oikeastaan tarkoittaa ja kuinka vakava tila on kyseessä? Elän päällisin puolin ainakin nykyään normaalia elämää. Olen herkkä ja masennustaipuvainen, mutta innostuva ja nyt elämässä ihan kohtalaisesti pärjäävä.
Elän parisuhteessa mukavan miehen kanssa, mutta meillä on molemmilla lieviä narsistisia piirteitä. Minulla on kova tarve stimuloida itseäni monin eri tavoin kun olen yksin, mutta muiden seurassa olen normaali, iloinen ja sosiaalisesti taitava.
Minua pidetään todella lahjakkaana, mutta olen käytännössä alisuoriutuja. Yritän kehittää itseäni sillä saralla. Olen entinen alkoholisti ja seksiaddikti.
hauras persoonallisuus
5
1659
Vastaukset
- Psykopatologia
.
"Hauras persoonallisuus" ei ole mikään varsinainen diagnostonen luokka vaan kansanomainen kuvaus, deskriptio, joka antaa jonkinlaisen, joskin epämääräisen kuvan asioista. Näin ollen sen alle voidaan sijoittaa melkein mitä vain. Samalla tavalla esim. valurauta on kovaa mutta haurasta; paju taas taipuu vaikka koinka mutta ei murru!
Ehkä voitaisiin sanoa, että hauras persoonallisuus kestää keskimäärää vähemmän psyykkisiä rasitustekijöitä tai että jos häneltä puuttuu tukea tai jos hän ei saa "toteuttaa" itseään, hän alkaa oireilla.
Mutta tarkenna jos haluat, niin koetetaan tarkentaa!
.- nuorehkonainen
Ahaa. Olen kuvitellut että "hauras persoonallisuus" olisi jotain mikä selittää asoita sellaisenaan. Mutta olisihan pitänyt arvata etteivät asiat ole koskaan niin yksinkertaisia.
Jos mä ihan itse mietin omaa persoonallisuuttani niin voin tarkentaa sen verran, että mulla on sellainen tunne ollut suurimman osan elämääni, ettei mulla ole oikeastaan persoonallisuutta ollenkaan. Että olen vain ollut sellainen aave tai kuori joka seilaa ihmisten keskuudessa ja sopeutuu kulloiseenkin seuraan seuran tarpeiden mukaan. Teininä tämä oli minusta suorastaan vakavaa sillä kuljin maailmalla ja esiinnyin eri nimillä ja keksin menneisyyteni. Oikeasta elämästäni en niin piitannut, ja lisäksi minulla oli turhautumista ja tylsistymistä, eikä virikkeitä ollut tarpeeksi.
Mutta sanoisin että persoonallisuuteni on kehittynyt ja kypsynyt hitaasti. Tuntuu että hitaammin kuin muiden, vaikken tiedä onko se mahdoollista. Uskon tehneeni vasta myöhemmin joitan kehitystehtäviä.
Olen ollut hyvin altis riippuvuuksille, mutta aina vähemmän ja vähemmän. Itsestimulointi tulee kuitenkin usein kyseeseen, esimerkiksi syöden tai urheillen tai itseäni hyväillen tai satuttaen.
Suhteeni miehiin on ollut kompleksinen, ja olen vaihtanut miehiä kuin sukkia. Vasta turvallisessa mutta kyllin stimuloivassa ja jännittävässä suhteessa tunnen oloni ehjemmäksi.
Koen itseni kuitenkin tasapainoisemmaksi kuin koskaan, olen todella hyvinvoipa ja löytämässä paikkaani tässä maailmassa. Siksi halusin tietää onko hauras persoonallisuus jotain mitä ei voi koskaan korjata. - Psykopatologia
nuorehkonainen kirjoitti:
Ahaa. Olen kuvitellut että "hauras persoonallisuus" olisi jotain mikä selittää asoita sellaisenaan. Mutta olisihan pitänyt arvata etteivät asiat ole koskaan niin yksinkertaisia.
Jos mä ihan itse mietin omaa persoonallisuuttani niin voin tarkentaa sen verran, että mulla on sellainen tunne ollut suurimman osan elämääni, ettei mulla ole oikeastaan persoonallisuutta ollenkaan. Että olen vain ollut sellainen aave tai kuori joka seilaa ihmisten keskuudessa ja sopeutuu kulloiseenkin seuraan seuran tarpeiden mukaan. Teininä tämä oli minusta suorastaan vakavaa sillä kuljin maailmalla ja esiinnyin eri nimillä ja keksin menneisyyteni. Oikeasta elämästäni en niin piitannut, ja lisäksi minulla oli turhautumista ja tylsistymistä, eikä virikkeitä ollut tarpeeksi.
Mutta sanoisin että persoonallisuuteni on kehittynyt ja kypsynyt hitaasti. Tuntuu että hitaammin kuin muiden, vaikken tiedä onko se mahdoollista. Uskon tehneeni vasta myöhemmin joitan kehitystehtäviä.
Olen ollut hyvin altis riippuvuuksille, mutta aina vähemmän ja vähemmän. Itsestimulointi tulee kuitenkin usein kyseeseen, esimerkiksi syöden tai urheillen tai itseäni hyväillen tai satuttaen.
Suhteeni miehiin on ollut kompleksinen, ja olen vaihtanut miehiä kuin sukkia. Vasta turvallisessa mutta kyllin stimuloivassa ja jännittävässä suhteessa tunnen oloni ehjemmäksi.
Koen itseni kuitenkin tasapainoisemmaksi kuin koskaan, olen todella hyvinvoipa ja löytämässä paikkaani tässä maailmassa. Siksi halusin tietää onko hauras persoonallisuus jotain mitä ei voi koskaan korjata..
Puol.-itäv.-yhdysv. (1935–) psykiatrin ja psykoanalyytikon Helene Deutsch'in (1884–1982) kuvaamat (1933) als ob (tutummin as if) -*persoonallisuudet ovat "kameleontteja".
. - ei ole yksilö-hoitoa
nuorehkonainen kirjoitti:
Ahaa. Olen kuvitellut että "hauras persoonallisuus" olisi jotain mikä selittää asoita sellaisenaan. Mutta olisihan pitänyt arvata etteivät asiat ole koskaan niin yksinkertaisia.
Jos mä ihan itse mietin omaa persoonallisuuttani niin voin tarkentaa sen verran, että mulla on sellainen tunne ollut suurimman osan elämääni, ettei mulla ole oikeastaan persoonallisuutta ollenkaan. Että olen vain ollut sellainen aave tai kuori joka seilaa ihmisten keskuudessa ja sopeutuu kulloiseenkin seuraan seuran tarpeiden mukaan. Teininä tämä oli minusta suorastaan vakavaa sillä kuljin maailmalla ja esiinnyin eri nimillä ja keksin menneisyyteni. Oikeasta elämästäni en niin piitannut, ja lisäksi minulla oli turhautumista ja tylsistymistä, eikä virikkeitä ollut tarpeeksi.
Mutta sanoisin että persoonallisuuteni on kehittynyt ja kypsynyt hitaasti. Tuntuu että hitaammin kuin muiden, vaikken tiedä onko se mahdoollista. Uskon tehneeni vasta myöhemmin joitan kehitystehtäviä.
Olen ollut hyvin altis riippuvuuksille, mutta aina vähemmän ja vähemmän. Itsestimulointi tulee kuitenkin usein kyseeseen, esimerkiksi syöden tai urheillen tai itseäni hyväillen tai satuttaen.
Suhteeni miehiin on ollut kompleksinen, ja olen vaihtanut miehiä kuin sukkia. Vasta turvallisessa mutta kyllin stimuloivassa ja jännittävässä suhteessa tunnen oloni ehjemmäksi.
Koen itseni kuitenkin tasapainoisemmaksi kuin koskaan, olen todella hyvinvoipa ja löytämässä paikkaani tässä maailmassa. Siksi halusin tietää onko hauras persoonallisuus jotain mitä ei voi koskaan korjata.Ihminen on luonnosta kotoisin ja saa voimansa yhä sieltä.Pillereistä ja piikeistä,ei usein pääse enään eroon,ja voivat vaurioittaa näinnollen myös muita elimiä.Lääketiede pyrkii myös kehittymään.Siksi ovat osin laitokset myös koekaniineita,eli potilaita täynnä.Heistä paranee vain 1/1000:sta.Suomi pyrkii korkeassa elintasossaan,pääsemään minimiin lääkekuluissaan.USA:ssa tämä ei toteutuisi.Joskus on asiantuntijan tarve ollut ottaa itse jotain rauhottavaa,mutta tarkasteltuaan vaihtoehtoja,jätti kaikki vaihtoehdot ottamatta.
- ei hoida yksilöä

Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17313321
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585483Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454890Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493699Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402833Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282022Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1191773Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3711683Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371505