Missä olisi hyvä ruoka ja rauhallinen tunnelma?
Ruokaravintola Iisalmessa
1
481
Vastaukset
- eräs vaan
Muutin Iisalmesta pois pari vuotta sitten, joten tietoni ei ole aivan tuoretta, mutta kerron kuitenkin sen hetken tilanteesta.
Siihen aikaan Kuopiossa oli kaksi alacartelistan tarjoavaa ruokaravintolaa: Sokoshotel Koljonvirran yhteydessä toimiva Rosso ja Iisalmen seurahuone.
Rossossa ruoka on tyypillistä Rosson ruokaa. Eli ihan hyvää, mutta ei miteenkään erikoista tai loisteliasta. Ravintola on tilava ja varsinkin ravintolan taaemmaa siivessä (ikkunat sisäpihalle päin) ei ruuhkia tunneta ja muutenkin tunnelma on mukava.
Iisalmen seurahuone on ulkoasusltaan parempi paikka, mutta valitettavan usein ruoka oli pettymys. Selkeästi puolivalmiista hätäisesti koottuja annoksia, liha usein sitkeää, kastikeet mauttomia tai liian suolaisia.
Päiväsaikaa mukava ruokapaikka oli lounasravintola Jasmin. Siellä ruoka oli hyvää ja palvelu kohdallaan. Tosin lounasravintola on lounasravintola. Isommille seurueille paikasta sai myös tilauksesta eri ruokailun tai ruokaa myös illalla.
Näiden lisäksi Iisalmessa oli ainakin siihen aikaan useampi pitseria ja pieni kiinalainen ravintola. Kiinalaisessa ruoka oli hyvää, mutta aukioloajat miten sattuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974399Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293273No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10999
- 32996
- 25990
- 153985
- 6914
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862