yhteishuoltajuudesta yksinhuoltajaksiko?

eronnut jo monta vuotta sitten jonka seurauksena päädyimme yhteishuoltajuuteen jossa tytär meni äidin luo asumaan ja poika jäi minulle. eron myötä jäin töissä vuorotöistä pois ja sain päivävuoro hommia sekä lopetin toiminimi työt joita tein vakituisen työn lisäksi. poika harrastaa jääkiekkoa ja olen maksanut pojan jääkiekot yksinäni ja ex on hoitanut kesällä jalkapallo,sekä olen hoitanut molempien lasten vakuutusmaksut.eron myötä jouduin maksamaan ex lle sievoisen summan rahaa koska jäin pojan kanssa asumaan omakotitaloomme jonka olimme hankkineet silloin kun lapset olivat aivan pieniä joten velat lankesivat minulle ja aika tiukkaa on ollut vuodesta toiseen. ja sivusta olen vain katsonut kuinka ex matkustelee ja asuu äitinsä ja isänsä kämpässä.nyt kun ex muuttaa yhteen uuden miehen kanssa niin hän haluaa pojan huoltajuuden itselleen koska ei saa muuten linja-auto lippua koulu kyytejä varten. pitäisikö minun antaa huoltajuus hänelle jolloin poika saa matka lipun? ja pahoin pelkään että jos niin käy joudun kohta maksamaan elatus maksua molemmista. nyt varsinkin kun olen jälleen vuorotöissä ja lapset on ex 2vk ja minulla 1vk ja lomat puoliksi yms. entä jos niin käy joudunko maksamaan elatusmaksut ja edeleen pojan jääkiekon joka on sille elämässä täkein asia. pienen pojan pää menee sekaisin naisesta josta ei koskaan pääse lopullisesti eroon..
7805
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä naiset osaa olla ilkeitä!Otan osaa.

Äänestä

koulun lukukausien aikana?

Parhaiten saisit asiasta selkoa soittamalla esim. kunnan koulutoimeen ja kysymällä sieltä mitä matkalippuja varten oikein vaaditaan? Edellytetäänkö yksinhuoltosopimusta ihan oikeasti? Kuulostaa omituiselta. Kuntakohtaiset käytännöt voivat olla erilaisia.

Kun asunnon lunastaa itselleen, siinä joutuu yleensä aika koville. Näin käy lähes joka erossa sille joka jää asumaan yhteiseen kotiin. Kuten minulle...

Äänestä

"pienen pojan pää menee sekaisin naisesta josta ei koskaan pääse lopullisesti eroon.."

Miksi pienen pojan pitäisi äidistään lopullisesti päästä eroon??
Isästä varmaan oli kyse?

Tuskin kukaan huoltajuuksia lippujen vuoksi hakee ;D
Liput voit ostaa varmasti sinäkin ,vai?
Onko päälimmäinen huoli sinulle se ,että exsäsi muuttaa yhteen uuden miehen kanssa vaiko se, että joutuisit maksamaan exstraa huoltajuuden vaihtuessa..No joo.
Lapsihan tässä on tärkein, vai?
Tietenkin pidät kiinni huoltajuudestasi, jos sinulla on siihen oikea motivii, eli poikasi.

Äänestä
  • mulla ei onneksi ole huolta siitä että ex muuttaa uuden miehensä kanssa yhteen koska tunnen nuoruudesta asti hänen uuden kaverinsa joka on mielestäni hyvä tyyppi.
    en vain aina jaksa ymmärtää ex aivoituksia tälläisissä asioissa. ja ilmoitin kyllä ex et voin kyllä ostaa pojalle bussi kortin... sepä se tässä onkin et en luota ex yhtään kaikkien asioiden jälkeen mitä se on toilaillut.. kuten avioliiton aikana suhde hyvään tuttuun josta sit aiheutui ero... ja siihen miten hän välillä kohtelee lapsia ja yrittää sit esittää hyvää äitiä ulos päin... odotan vain kun se aika koittaa että tytärkin joskus ymmärtää asioiden oikeiden kulun.. poika kun on erilainen luonteeltaan ja on ymmärtänyt asiat jo erosta asti..jolloin poika oli äitillään joka toinen vkon loppu ja todella usein jouduin hakemaan pojan pois kesken vkon lopun koska ex soitti et tuu hakeen poika pois kun ei tulla toimeen.. elämä heittelee mut toivottavasti se joskus myös avartaa joidenkin silmät todellisuuteen..

    Äänestä

missään nimessä luovu yhteishuoltajuudesta!! Ja tuskin edes missään oikeudessa siihen suostutaan kun olette kauan mennyt noilla eväillä eteenpäin.

Äänestä

YHTEISHUOLTAJUUS. Minusta entisen vaimosi motiivi on omituinen.

Äänestä
  • Älä luovu! Olet pärjännyt tähän asti ja varmasti pärjäät tästä eteen päin. Lapsesi varmasti osaavat arvostaa vielä panostasi. Tsemppiä sinulle!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä tekisin?? kirjoitti:

eronnut jo monta vuotta sitten jonka seurauksena päädyimme yhteishuoltajuuteen jossa tytär meni äidin luo asumaan ja poika jäi minulle. eron myötä jäin töissä vuorotöistä pois ja sain päivävuoro hommia sekä lopetin toiminimi työt joita tein vakituisen työn lisäksi. poika harrastaa jääkiekkoa ja olen maksanut pojan jääkiekot yksinäni ja ex on hoitanut kesällä jalkapallo,sekä olen hoitanut molempien lasten vakuutusmaksut.eron myötä jouduin maksamaan ex lle sievoisen summan rahaa koska jäin pojan kanssa asumaan omakotitaloomme jonka olimme hankkineet silloin kun lapset olivat aivan pieniä joten velat lankesivat minulle ja aika tiukkaa on ollut vuodesta toiseen. ja sivusta olen vain katsonut kuinka ex matkustelee ja asuu äitinsä ja isänsä kämpässä.nyt kun ex muuttaa yhteen uuden miehen kanssa niin hän haluaa pojan huoltajuuden itselleen koska ei saa muuten linja-auto lippua koulu kyytejä varten. pitäisikö minun antaa huoltajuus hänelle jolloin poika saa matka lipun? ja pahoin pelkään että jos niin käy joudun kohta maksamaan elatus maksua molemmista. nyt varsinkin kun olen jälleen vuorotöissä ja lapset on ex 2vk ja minulla 1vk ja lomat puoliksi yms. entä jos niin käy joudunko maksamaan elatusmaksut ja edeleen pojan jääkiekon joka on sille elämässä täkein asia. pienen pojan pää menee sekaisin naisesta josta ei koskaan pääse lopullisesti eroon..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu