kysymys

Neuroosin primaarinen syy on luultavasti neurologinen, eli hermorakenteellinen, synnynnäinen taipumus.

Toissijainen syy olisi varmasti trauma. Pidän persoonallisuushäiriötä neuroosin vastakohtana. Persoonallisuushäiriössä henkilö paennut traumaa defenssillä ja jättänyt trauman piilotajuntaan vaille käsittelyä.

Neuroosissa ei ole selvitetty tilannetta samaistumisella, vaan tilannetta koitetaan hyvittää jatkuvasti. Eli neuroosissa henkilö pyrkii ikään kuin rankaisemaan itseään kokemastaan traumasta, mihin hän kokee olevansa syyllinen.
Neuroottisuus on mielestäni sellaista, että henkilö ei koe olevansa oikeutettu kokemaan nautintoa.
Tämän vuoksi neuroosi on joskus liitetty vahingossa myös seksuaalisuuteen.

Seksuaaliset oireet ovat siis vasta toissijaisen syyn seuraus.

Itse itselleni tekemän psykoanalyysin mukaan:
Minulla neuroosin laukaissut näkyvä trauma syntyi noin 1-vuotiaana hylkäämiskokemuksen seurauksena. Tällöin syytin asiasta itseäni ja luulin, että olisin voinut jotenkin toimia toisin, että moista ei olisi tapahtunut. Ymmärsin kuitenkin lopulta asian todellisen luonteen, mutta en pystynyt siihen itse vaikuttamaan. Se epätoivoinen pyrkimys hyvittää tapahtumaa ja koittaa itse hoitaa asiat paremmaksi, luo psyykkisen laukaisun neuroosille.

En pystynyt itse vaikuttamaan siis asioihin, mutta silti uskoin pystyväni... Näin en voinut antaa itselleni anteeksi.

Mutta toisaalta olen havainnut, että neuroosilleni on olemassa myös akuutti perusta, mikä johtuu ihmisten yleisestä ymmärtämättömyydestä ja sitä seuraavasta defensiivisyydestä ja sadistisuudesta, sekä siitä, etten ymmärtänyt tätä heti syntyessäni. :)

Neuroottiset oireet ovat seurausta eräänlaisesta itsensä syyllistämisestä. Tähän liittyy siis sellainen, että kokee nautinnon vääräksi ja moraalittomaksi. Eli koska olen syyllinen johonkin ihan älyttömään juttuun, en koe ansaitsevani mitään hyvää.

Tähän liittyy myös itsensä hallinnan menettämisen pelko.
Neuroosi onkin myös varmasti paljolti pyrkimystä oikeuttaa yliminän hallintaa symbolisesti.