Outo sakka kurkkupurkissa

thurinus

PAINAJAINEN
Monena vuonna olen tehnyt etikkakurkkuja, mutta nyt jouduin oudon ongelman eteen. Tein kurkkuja Hilloxilla aivan normaaliin tapaan: harjasin kurkut kuuman veden alla, pesin herukanlehdet, huuhtoin tillinvarret. Lisäsin Helsingin vesijohtoveteen etikan, sokerin ja Hilloxin. Upotin kurkut hetkeksi kuumaan liemeen, sitten ladoin kurkut, herukanlehdet ja tillinvarret kuumalla pesuohjelmalla pestyyn purkkiin ja lisäsin liemen. Jäähdytin ja pistin jääkaappiin.
Pari päivää myöhemmin kurkkupurkin pohjalle oli syntynyt 2-3 sentin kerros ikäänkuin sumupilveä, vaaleanharmaata saostumaa.
Heitin liemen sokereineen, etkoineen, herukanlehtineen ja tillinvarsineen pois. Pesin purkin 70-asteisella ohjelmalla. Tein uuden liemen, keitin uusia herukanlehtiä muutaman minuutin liemessä, upotin kurkut pariksi minuutiksi kiehuvan kuumaan liemeen ja jatkoin sitten kuten edellä.
Nyt saostuma on jälleen saapunut purkin pohjalle!
Tunteeko kukaan ilmiötä??? Onko se mekaanista saostumaa vai jonkinlainen kemiallinen reaktio? MIKSI SE TULEE NYT, KUN SITÄ EI AIEMMIN OLE NÄKYNYT!
Kertokaa jos tunnette ilmiön.

5

832

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gfiy5687tnhg8u

      kokeile lähdevedellä..

    • rotissööri

      kyseisestä saostumasta ei ole mitään haittaa. Älä kuitenkaan juo kyseistä lientä, käytä siitä vain kurkut. Liiallinen kurkkujen lämpökäsittely vain saattaa tehdä niistä mössömäistä.

      Arkkiviholliselleni T.epille ilmoitan tiedoksi, että en ole humalassa, enkä ole koskaan elämässäni saanut mistään potkuja, enkä ole nyt työttömänä, joten sitä koskevaa viisastelua on hyödytöntä yrittää tunkea tänne.

      • thurinus

        Kiitos tiedosta, viesti oli huojentava. Vielä minua kovasti kiinnostaisi tietää, mistä - noin elintarvikekemiallisesti - tällainen johtuu? Ja mikä on vuodessa mahtanut muuttua.


      • JEjeje.
        thurinus kirjoitti:

        Kiitos tiedosta, viesti oli huojentava. Vielä minua kovasti kiinnostaisi tietää, mistä - noin elintarvikekemiallisesti - tällainen johtuu? Ja mikä on vuodessa mahtanut muuttua.

        Tässä muutamia mistä tuo voi johtua. Juu ei tuo mitään vaarallista ole.

        Pidit kurkkuja hieman liian kauan kuumassa liemessä jolloin pinta pehmeni ja sitä liukeni vähäsen liemeen, samaten tillit jne... voivat olla pehmeempiä kuin edellisvuonna jolloin niistäkin liukenee hieman joka sitten aikaa myöten laskeutuu pohjalle sakaksi.

        Tai sitten joku kurkku ollut halki jolloin sisusta on päässyt liemeen, sekin laskeutuu sakaksi pohjalle.

        Tuota sakkaa ei silmällä oikein erota ennenkuin se on laskeutunu pohjalle.

        Tai sitten Hilloxin koostumus on hieman muuttunut, kai katsoit ettei pakkauskoko/ohje ole muuttunut?


      • T.epi

        Eli se juttu, että olit kesän jollakokkina, oli valetta? Ei päivääkään töissä, onnittelut!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe