TILAISIN YHDEN LAPSEN, KIITOS!

Oma kantani:

Tuollainen hedelmöityshoitolaki tekee ihmisistä kauppatavaraa, mikä on rinnastettavissa orjuuteen. Orjat ( eli tässä tapauksessa lapset ) antavat tyydytystä omistajalleen antamalla hänelle materiaalista hyötyä, mutta omistaja vähät välittää orjan parhaasta. Jos omistaja välittäisi hän vapauttaisi orjan ja palkkaisi itsellensä hänet tai jonkun toisen reilun pelin hengessä.

On myös historiassa huomattu miten on kyävä sen itsensä kululle, kun ihmisestä tulee kauppatavaraa.

Karl Marx käsitti proletaarien työvoiman olevan kapitalistisille porvareille kauppatavaraa. Porvari määrää työn määrän, tavan, nopeuden ym. mutta vähät välittää vaikka työläisestä tulisi rautaisen koneen lihallinen lisäke. Mitä sitten tällaisesta ajattelutavasta on seurannut? Kärsimystä ja vallankumouksia.

Rinnastan saman pieneen keinohedelmöityshoidossa saatuun lapseen. Lapsen tehtävä on tyydyttää omistajansa halun olemalla hänelle tavaraa. Samoin hän on käsittelevä lasta kuin kännykkää. Kun ihminen taas toimii oman yksityisomistuksen turvaamiseksi ja kasvattamiseksi hän on valmis turvaamaan sen, vaikka hän joutuisi sen puolesta tuottamaan kärsimystä toisille.

Ja kun lapsi kasvaa isommaksi hän alkaa käsittämään omaa identiteettiään. Hän lopulta käsittää olevansa vaihtokaupan tuote ja alkaa kokea olevansa esine, eikä kukaan tietenkään salli toisen omistavan itsensä. Seuraus---> lapsi alkaa kapinoimaan vanhempansa vaatimuksia vastaan, kuten lopulta köyhät taistelevat rikkaita vastaan. "Luokkataistelun" seurauksesta molemmat ärsyyntyvät ja on jälleen noussut uusi tulevaisuuden lasten riistäjä kunhan se on aivan ensiksi saanut ikää tarpeeksi.

Joku tietenkin saattaa kyseenalaistaa väitteeni siten, että aikuinen vo silti rakastaa lastaan, vaikka tämä olisikin hänen kauppatavaransa. Pyrin kumoamaan tämän seuraavalla "syy ja seuraus" väitteelläni.

Totesin jo orjaan vedotessani epäsuorasti, että kunnon ihminen ei pidä orjaa vaan palkaa reilun pelin säännöillä itsellensä työläisen/työläisiä ( eli tässä tapauksessa tarkoitan adoptiota ). Tuolloin palkkaaja pyrkii turvaamaan oman osansa yhteiskunnan hyvään suuntaan kehittymisessa siten, että hän auttaa työläisiänsä menestymään elämässä antamalla heille hyvän toimeentulon, ja samalla hän itse saa hyötyä työläisistä, jonka hän tietysti sijoittaa hyviin tarkoituksiin.

Tällaisen työnantajan olettaisin jokaisen myöntävän olevan onnellisuuteen pyrkivä ja ehkä myöskin jo onnellinen? Onnellisuuteehan päästään ajattelemalla yhteistä hyvää eikä vain omaa napaa.

Siiten ajatelkaamme päinvastaista. Omnistaja päättää ostaa itsellensä orjan tämän omaa tahtoa vastaan. Omistaja ajattelee tämän olevan orjalleen ja hänelle itselleen parhaaksi. Selväähän se kuitenkin on ettei kukaan halua orjaksi ( varsinkaan itserakkaan ohjaimiin ), joten mitä ihmettä tuo ostaja ajattelee? Hänelle on kehittynyt vääristynyt todellisuuden kuva, jossa hän käsittää oman napansa edun tuottavan hyvää myös toisille eli hänen universaali todellisuus pyörii halkaisialtaan 10cm ympyrän sisällä, jonka keskipiste on napa. Hän ei kykene kyseenalaistamaan näkemystään, koska hän ei ole koskaan jaksanut ajatella asiaa järkiperäisesti. Tuo taasen on tyhmyyttä ja siitähän juuri kaikki pahuus saa alkunsa.

Missä mielessä tämä tyhmyyden pahuus taas sitten lopulta ilmenee? Samalla tavalla kuin kapitalistien riistossa proletariaattia kohtaan. Porvari kieltää itselleen ettei taistelemista työväkeä vastaan synny, ja samalla he pyrkivät turvaamaan yksityisomistusoikeutensa tiukentamalla kuria työläisiä kohtaan. He eivät kuitenkaan suuressa itsekeskeisessä typeryydessään ymmärrä heidän tekemisensä vain ruokkivan konfliktin syntyä. "Porvari kaivaa omaa hautaansa." Samoin lapsen omistaja kieltää hänen metodinsa tuottavan lapsessa vastarintaa, mutta hän silti ruokkii sitä.

Toki aikuinen voi tulla järkiinsä ostettuaan lapsen, jolloin hän pyrkii turvaamaan lapsen parasta. Tämän kuitenkin uskon olevan erittäin vaikeaa ja lähes ainoastaan saavutettavissa "luokkataistelun" kautta. Vasta silloin kun lapsi on noussut kapinaan vanhemmat alkavat ihmettelemään "Miksi meidän lapsemme kapinoi meitä vastaan, vaikka olemme kasvattaneet häntä parhaamme mukaan?". Tuon miettiminen on ensimmäinen askel perheen sisäisen yhteiskunnan evoluutiossa kehittyneempään ja onnellisempaan yhteiskuntaan.

Eri mieltä olevat tulkoot kumoamaan väitteitäni.

Ps. En ole kommunisti :).