Miten saan miehen tajuamaan etten ole

Tilanne on nyt tämä että mies luulee että olen itsestäänselvyys hänelle. Luulee pitävänsä minua narussa, eikä tajua että saan sen narun kyllä halutessani poikki ja pääsen muihin maisemiin. Tahtoisin että mies vähän nykäisisi minua siitä narusta lähemmäs. Miten siis vihjata miehelle että saatan lähteä lätkimään ellei muuta asennetta?

Äijällä on kyllä niin putkiaivot, että voi olla ettei se edes tajua käytöstään. Jos ei siis tajua vihjailua, niin minähän häippäsen. Toisaalta, miten teen sen, kun toisaalta pidän miehestä mutta en minä tällaista jaksa? Hitto sentään yritän puhua vakavasti mutta aina tulee joku yllättävä meno ettei voi puhua pitkään. Sitten jos menen suoraan asiaan niin olen ylireagoiva kärttyisä nipottaja-akka joka itkee kaikesta.
101542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Olen vähän samassa tilanteessa, suunnittelen suhteen katkaisemista. Miten se tehdä, kun toisesta välittää? Olen kuitenkin ajatellut, että se kirpaisee ja on pahamieli kun sen tekee, mutta ajan myöten se helpottaa. Jos jatkaa suhteessa, jossa ei ole kunnoitusta, luottamusta yms. se tuntuu pahalta koko ajan. Joten pienempi paha on tuo kerralla poikki ja eteenpäin.

Äänestä
  • jos viel¨välität..koska sitte vasta tuskan pukkaa kun olet tuon jätön tehnyt, ei ennen.!!
    ..itse tein tuon jätön aikoinaan ja meinasin kuolla tuskaan, onneksi mies vonku takas 3kk:n päästä.

    Äänestä

  • tuota jättöä kirjoitti:

    jos viel¨välität..koska sitte vasta tuskan pukkaa kun olet tuon jätön tehnyt, ei ennen.!!
    ..itse tein tuon jätön aikoinaan ja meinasin kuolla tuskaan, onneksi mies vonku takas 3kk:n päästä.

    itselle on aina ollut päivänselvää, että kun nainen sanoo moro, niin se on sitte moro. Takaisin en ole vinkunut. Kyllä se on jättäjän otettava itse yhteyttä, jos päätöstään alkaa katumaan. Tosin turhaa se on, koska noin häilyvää persoonaa en ala uudelleen katselemaan.

    Äänestä

  • Kyllä kirjoitti:

    hänkin jätti minut aikoinaan aikoja sitten, mutta tuli silloinkin takas..nääs rakkaus on kummallista ;)))))))))))

    Äänestä

Äijä pitää sua narussa kuin vanhaa pässiä. Jos tota pitää edes kysyä niin se on varma merkki siitä että sua viedään narussa niin kuin vasikkaa teuraalle.

Äänestä

Taas yksi pelle, joka kuvittelee olevansa maailman napa. Veikkaisin, että ukko on vain tyytyväinen, jos tajuat häipyä.

Äänestä

Mistä tiedät mitä miehesi luulee?
"Minä luulen, että mies luulee".

Äänestä

itsekkäästi. Eiköhän se siitä tajua. =)

Itsekkyys kuulostaa tosi pahalta, mutta äijät eivät kunnioita epäitsekkäitä naisia.

Äänestä

Pari vuotta katoin sitä pelleilyä ja laittelin silloin tällöin viestejä yrittäen pitää yhteyttä. Silloin tällöin nähtiin ja mies lupaili yhteistä tulevaisuutta, mutta pysytteli suojamuurinsa takana ja piti minua varmana nakkina.

Yksi päivä poistin hänen numeronsa ja en enää käynyt niissä paikoissa missä nähtiin. Ihan oikein sille luuserille! Nyt onnellisesti yhdessä oikean MIEHEN kanssa :).

Äänestä

"Jos ei siis tajua vihjailua, niin minähän häippäsen."

Mikset täällä kirjoittaessasi pyri vihjeiden kautta kertomaan asiaasi, vaan kerrot asioista suoremmin? Senkö takia, että haluat että ihmiset ymmärtävät, mistä kirjoitat?

Mikset kotona vihjailujen sijaan kerro asiaasi suoraan? Senk takia, ettet halua miehesi ymmärtävän, jotta sinulla on sinulle riittävä "hyvä syy" lopettaa suhde?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

itsestäänselvyys kirjoitti:

Tilanne on nyt tämä että mies luulee että olen itsestäänselvyys hänelle. Luulee pitävänsä minua narussa, eikä tajua että saan sen narun kyllä halutessani poikki ja pääsen muihin maisemiin. Tahtoisin että mies vähän nykäisisi minua siitä narusta lähemmäs. Miten siis vihjata miehelle että saatan lähteä lätkimään ellei muuta asennetta?

Äijällä on kyllä niin putkiaivot, että voi olla ettei se edes tajua käytöstään. Jos ei siis tajua vihjailua, niin minähän häippäsen. Toisaalta, miten teen sen, kun toisaalta pidän miehestä mutta en minä tällaista jaksa? Hitto sentään yritän puhua vakavasti mutta aina tulee joku yllättävä meno ettei voi puhua pitkään. Sitten jos menen suoraan asiaan niin olen ylireagoiva kärttyisä nipottaja-akka joka itkee kaikesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu