Lalofobia

Ihmiset ovat erilaisia ja kannattaa olla ylpeä omasta itsestään juuri sellaisena kuin on!

.
l a l i o-f o b i a,

lalo-fobia (kr. lalia rupattelu, lalein rupatella; -lal-, -lalia sanan osana tarkoittaa puheeseen liittyvää), puhumisen pelko tai viheiden pelko puhuessa.

Oscar Parlandin puhe oli välillä puuroa, mutta kun mies kirjoitti, kaikki oli kristallia.
.

Niin, olen minäkin sitä mieltä ettei ihmisen "kuulu" olla sosiaalinen, vaan suurin osa ehkä on sosiaalisempia kuin minä, mutta ihan yhtä normaaleja ja "terveitä".
Ajattelevaisuuskin on hyvä ominaisuus, mutta toivoisin vain voivani ajatella nopeammin.
Mitä mieltä olette, suurin osa heistä jotka vastailevat nopeasti, kykenevätkö he vain punnitsemaan sanansa mielessä paljon nopeammin, vai sanovatko he vain asioita harkitsemattomammin? Suurin osa siis?
Sinänsä minussa ei siis ole vikaa, mutta näin on aika vaikea elää. Pelkää joutumista sosiaalisiin tilanteisiin ja puhumista.
Varsinkin haastattelut ovat aivan kauheita joissa kysytään henkilökohtaisia monimutkaisempia kysymyksiä (vieläpä kun itsekin olen niin monimutkainen) että on vaikea kuvailla itseäni kirjallisestikin, puhumisesta puhumattakaan... Etenkin haastatteluissa pitää miettiä tarkasti, mutta ei kun sinulta odotetaan suoraa vastausta.
Ja JOS jostain syystä haluaisin joskus puhua psykogolille, niin en kykenisi siihenkään, ainoastaan kirjallisesti, EHKÄ.
Noh, joidenkin elämä on aina vaikeampaa kuin toisten, ei sille mitään voi...

-^- kirjoitti:

Niin, olen minäkin sitä mieltä ettei ihmisen "kuulu" olla sosiaalinen, vaan suurin osa ehkä on sosiaalisempia kuin minä, mutta ihan yhtä normaaleja ja "terveitä".
Ajattelevaisuuskin on hyvä ominaisuus, mutta toivoisin vain voivani ajatella nopeammin.
Mitä mieltä olette, suurin osa heistä jotka vastailevat nopeasti, kykenevätkö he vain punnitsemaan sanansa mielessä paljon nopeammin, vai sanovatko he vain asioita harkitsemattomammin? Suurin osa siis?
Sinänsä minussa ei siis ole vikaa, mutta näin on aika vaikea elää. Pelkää joutumista sosiaalisiin tilanteisiin ja puhumista.
Varsinkin haastattelut ovat aivan kauheita joissa kysytään henkilökohtaisia monimutkaisempia kysymyksiä (vieläpä kun itsekin olen niin monimutkainen) että on vaikea kuvailla itseäni kirjallisestikin, puhumisesta puhumattakaan... Etenkin haastatteluissa pitää miettiä tarkasti, mutta ei kun sinulta odotetaan suoraa vastausta.
Ja JOS jostain syystä haluaisin joskus puhua psykogolille, niin en kykenisi siihenkään, ainoastaan kirjallisesti, EHKÄ.
Noh, joidenkin elämä on aina vaikeampaa kuin toisten, ei sille mitään voi...

Lue lisää

En ole mitenkään vakuuttunut siitä, että ajattelusi olisi hidasta. Päinvastoin, se voi olla hyvinkin intuitiivista (välitöntä tajuamista) - et ole vielä vain tiedostanut itseäsi riittävästi, kykysi taitavat olla piilossa.

Nopea reagointi tilanteisiin puhumalla ei mitenkään korreloi ajattelun nopeutta.

vielä... kirjoitti:

En ole mitenkään vakuuttunut siitä, että ajattelusi olisi hidasta. Päinvastoin, se voi olla hyvinkin intuitiivista (välitöntä tajuamista) - et ole vielä vain tiedostanut itseäsi riittävästi, kykysi taitavat olla piilossa.

Nopea reagointi tilanteisiin puhumalla ei mitenkään korreloi ajattelun nopeutta.

Lue lisää

varma, onko se "hidasälyisyyttä" vai jotain muuta.
Voi olla että sosiaalisissa tilanteissa pikemminkin tavallaan lamaannun kun pelkään vastata nopeasti, ja pelkään ilmeisesti mokaamista, siksi yritän ajatella nopeasti ja pian en enää kykene ajattelemaan järkevästi ja mutisen vastaukseksi jonkin ehkä täysin paikkaansapitämättömän lauseen, koska täytyy vain vastata nopeasti.
Voisi sanoa että silloin kun minun "pitää" ajatella jotain tiettyä asiaa en pysty keskittymään tai muuten ajattelemaan niin hyvin, kuin jos ajattelen saman asian silloin jos se pälkähtää päähän itsestään. Joskus sen jälkeen kun puhun jonkun kanssa ihmettelen oikeasti puhuuko joku muu suullani ja kuka oikein käyttää aivojani sosiaalisissa tilanteissa.
En kuitenkaan ole edes varma että lalofobiani johtuu tällaisesta "ajatteluongelmasta". Vältän muutenkin tuttujen tapaamista, edes sellaista 10 minuutin yhdessäoloa, jossa puhutaan ehkä jotain ihan tavallista mitä kuuluuta mitä olen tehnyt jne.. Pelkkä puhuminen kauhistuttaa, vaikka olisin suunnitellut ennastaan mitä kaverilleni" sanoisin.
Luulisin myös puhuvani varsin epäselvästi, ja ehkä hiljaa.

Olen jossain joskus kuullut että kaksikielisillä voi olla jotain mielenterveysongelmia tai muuta (minulla on melko vakavia "mielenterveysongelmia" joista en voi edes kertoa täällä ja se tuskin on tarpeen) ja muutin Suomeen 4-vuotiaana ja opin puhumaan suomea 5-vuotiaana. Äidinkieltäni ja suomea osaan varmaan suunnilleen yhtä hyvin, ja ajattelen vuorotellen vähän molemmilla kielillä. Joskus suomeni on parempi kuin äidinkieleni jos olen ollut pidemmän aikaa tekemisissä suomalaisten kanssa... Nykyään puhun suomea ainoastaan koulussa, ja sielläkin vältän sitä. Kotona sen sijaan puhun äidinkieltäni, mutta kotonakin olen alkanut vältellä puhumista. En siis osaa kumpaakaan kieltä (enää) "täydellisesti". Tai osaan oikeasti paremmin kuin miltä ehkä vaikuttaa puhuttaessa jonkun kaa. Suomeksi puhun ilman varsinaista aksenttia.
En kyllä oikein usko että kaksikielisyys voi johtaa lalofobiaan, pikemminkin pitää tutkia "luonteeni" syitä....