Kuka haluaa isokokoisen naisen?

Tuolta kuinka mies isketään-ketjusta lainattu teksti, jonka kysymyykseen olisi kiinnostava kuulla vastauksia;

"Kyllä on vaikeaa myös olla iso nainen. Aina menee miesten toiveet sinne siron suuntaan. Ei pituudelleen mitään voi ja ruumiin perusrakenne tulee myös perimässä. En koe itseäni lihavaksi, silti en ole kelleen kelvannut.

Itselleni kelpaisi itseäni lyhempikin mies, eikä lievä ylipaino mitään haittaa, jos on terve ja huolehtii muuten itsestään."

Todellisuudessa 175/80 mitoilla varustettu liikuntaa harrastava nainen ei varmasti näytä pätkääkään ylipainoiselta.

Miehillä on joku ihmeen fiksaatio siitä, että nainen ei saisi painaa ainakaan 70kg enempää (hui kauhistus) Ottakaa miehet huomioon, että naisella paino usein jakautuu paljon tasaisemmin kuin miehillä.

Ikinä en kyllä haluaisi itselleni kumppania, jolle on tärkeämpää, että olen vaakalukemiltani joku tietty, kuin se että näytän hänen silmiinsä sopivan kokoiselta. Oli sitten painoa yli tai alle 80kg.
91660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

olettaen että paino ei tule lihavuudesta. Itse en oikein uskalla olla kovin pienten ja sirojen naisten kanssa, nehän voi mennä vahingossa rikki. :p

Äänestä
  • SELLAINEN JOSSA ON TYYLIKKYYTTÄ.MUN UNELMATYTTÖYSTÄVÄ OIS JUST 175-183 CM...
    VAALEA JA KOIRAIHMINEN

    Äänestä

varsinkin jos on kurvit kohdallaan!Ennen pikkasen yli kuin alipainoinen,varsinkin pitkässä naisessa.Itellä tuota "vartta" siunaantunut 192/90.Kelpaa ainakin harteikas mies naisille.Mistä tämä harteikkuuden ja pituuden ihannointi miehissä johtuu?Halutaanko jotenkin "turvaan"?

Äänestä

Siis tarkalleen ottaen.


Niin, ja kyllä minulle isokokoinen nainen kelpaa, jos isokokoisuus ei tarkoita lihavuutta. :)

Äänestä

Miesten enemmistö kai tykkää pienehköistä naisista, mutta aika iso vähemmistö kyllä arvostaa isompaa naista.
Tuohan ei nyt kovin iso edes ole. Kun miehetkin, nuoremmat alkaa järjestään olla lähempänä 190 cm, niin suhteessahan tuo on normaalikoko.

Sehän aina vaikuttaa, millaiseksi itsensä tuntee: jos tuntee olevansa iso ja romuluinen, sen viestittää tahtomattaan myös ympäristöön.

Äänestä

Olen yhden naisen mies ja olen oman 170/80 pehmeänlämpöisen tosinaisen sylin löytänyt jo toista vuotta sitten.:)

Äänestä
  • Onnellista! Ihanaa kuultavaa!

    Äänestä

Meidän työpaikalla on just joku tuon kokoinen nainen, joka on tosin ihan nätti. Tuntuis kelpaavan varsin monelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


175/80 kirjoitti:

Tuolta kuinka mies isketään-ketjusta lainattu teksti, jonka kysymyykseen olisi kiinnostava kuulla vastauksia;

"Kyllä on vaikeaa myös olla iso nainen. Aina menee miesten toiveet sinne siron suuntaan. Ei pituudelleen mitään voi ja ruumiin perusrakenne tulee myös perimässä. En koe itseäni lihavaksi, silti en ole kelleen kelvannut.

Itselleni kelpaisi itseäni lyhempikin mies, eikä lievä ylipaino mitään haittaa, jos on terve ja huolehtii muuten itsestään."

Todellisuudessa 175/80 mitoilla varustettu liikuntaa harrastava nainen ei varmasti näytä pätkääkään ylipainoiselta.

Miehillä on joku ihmeen fiksaatio siitä, että nainen ei saisi painaa ainakaan 70kg enempää (hui kauhistus) Ottakaa miehet huomioon, että naisella paino usein jakautuu paljon tasaisemmin kuin miehillä.

Ikinä en kyllä haluaisi itselleni kumppania, jolle on tärkeämpää, että olen vaakalukemiltani joku tietty, kuin se että näytän hänen silmiinsä sopivan kokoiselta. Oli sitten painoa yli tai alle 80kg.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu