Jos saastepäästöt on ongelma, mitä pitäisi tehdä?
Koska ilmastonmuutos on edennyt jo niin pitkälle että tyhmimmätkin sen huomaa, puhun lähinnä siitä, vaikka saastumisesta kärsii muukin kuin ilmasto.
Monenlaista on ehdotettu, mm. verotusta.
Poliitikoille mieluisin tapa reagoida ilmastonmuutokseen, on nostaa veroja. Sitä ne tekee joka tapauksessa, mutta uusi tekosyy on aina tervetullut. Varsinkin kun rikkaille on entisten lisäksi luvattu uusia verohelpotuksia. Verotuksen painopistettä vain siirretään hyväosaisten eduksi, siinä kaikki.
Ilmastonmuutoksen torjuminen kulutusta verottamalla on aika Jesuiittamaista touhua.
Ensin on hampaat irvessä kammettu taloutta kulutukseen perustuvaksi ja sitten muka aletaan rankaisemaan kulutusta. Kaikkein köyhimmät kyllä saavat siipeensä oikein kunnolla, mutta kulutus senkun jatkaa kasvuaan, sillä kaikkihan tietävät että ”talouskasvu on välttämätöntä”.
Tässä muutamia muita kuolleina syntyneitä ehdotuksia:
”””””””””””””””””””””””””””””””””””
Näkökulma, nimimerkki pensador on lainannut nämä Tieteen kuvalehdestä.
Alankomaalainen ilmastontutkija Paul Crutzen, (kemian Nobel 1995)
Viedään ilmakehän yläosaan rikkiä aurinkovarjoksi. Joka vuosi stratosfääriin päästettäisiin miljoonia rikkidioksiidilla täytettyjä ilmapalloja (=kaksi miljoonaa tonnia rikkihöyryä). Rikkidioksiidista muodostuisi ilmassa sulfaattihiukkasia, jotka heijastaisivat osan Maahan suuntautuvasta aurinkosäteilystä takaisin avaruuteen.
Heijastetaan auringonsäteilyä pois maapallon pinnalta joillakin kalvoilla tai suurilla peileillä.
Huomattava osa maapallon aavikoista on asumattomia. Niitä voisi käyttää tähän.
On myös ehdotettu merialueiden peittämistä vaaleilla muovilevyillä 90 % lämpösäteilystä imeytyy meriin.
Ihmisen tuottamien hiilidioksiidipäästöjen aiheuttaman lämmönnousun kompensoimiseksi koko maapallon pinnasta pitäisi peittää yksi prosentti.
Liian auringonsäteilyn pääsy Maahan pitäisi estää jo Maan ulkopuolella.
"Yhdysvaltojen tiedeakatemian tutkijat ovat laskeneet, että aurinkosuoja, joka koostuisi 55000:sta Maata kiertävästä sadan neliökilometrin kokoisesta peilistä, viilentäisi ilmakehää saman verran kuin hiilidioksidimäärän 50 prosentin kasvu lämmittäisi. Tosin peilihankkeen hinta olisi tähtitieteellinen."
”””””””””””””””””””””””””””””””””””
Noita ei kannata kommentoida muuten kuin niin, että niiden kaikkien tarkoitus on mahdollistaa talous- ja saastepäästöjenkasvun jatkuminen.
Tuo on hyvin tyypillistä ihmisen toiminnalle. Esim. joku on liian lihava ylensyönnin takia. Mitä hän tekee? Vähentääkö hän syömistä? Ei, hän maksaa itsensä kipeäksi kaikenmaailman humpuukilaihdutuslääkkeistä, ja jatkaa mässäilyä.
Itse mahtuisin rautakangen taakse piiloon, mutta tiedän että laihduttaminen on vaikeaa. Joku siinä silti aina onnistuu, useimmat ratkeavat uudestaan.
Aivan vastaavasti, jos saastepäästöt on ongelma, pitäisi tietysti vähentää päästöjä eikä saastuttaa lisää viemällä ”ilmakehän yläosaan rikkiä aurinkovarjoksi”. Se on humpuukilaihdutuslääke ja luultavasti tuhoisampi kuin sairaus jota sillä yritetään parantaa.
Ainoa tapa vähentää päästöjä riittävästi on luopua ikuisen talouskasvun opista. Se vain taitaa olla vielä vaikeampaa kuin laihduttaminen.
Jo ennen varsinaisen kapitalismin alkua maailma on toiminut kapitalismin sääntöjen mukaan, ne ovat varsin yksinkertaiset. Kapitalismia voi verrata koiratappeluun jossa nälkäinen kulkukoiralauma tappelee lihakimpaleesta: Voittaja määrää säännöt ja kaikki pyrkivät voittajiksi säännöistä piittaamatta.
Tällä tavalla kapitalismin sääntöjen mukaan maailma on kompastellut tuhansia vuosia katastrofista toiseen. Ennen se oli vielä mahdollista, mutta nyt tilanne on toinen. Nyt pystymme tuhomaan maailman ydinsodassa nopeasti, tai taloutta kasvattamalla vähän hitaammin.
Ydinaseita sentään vähän osataan pelätä, mutta talouskasvua suorastaan hingutaan vaikka se on yhtä tuhoisaa kuin ydinsota. Seuraava katastrofi voi olla lopullinen.
Nyt olisi jo korkea aika hylätä kapitalismi ja käyttää sen sijaan järkeä.
Jos saastepäästöt on ongelma
6
448
Vastaukset
- tuo..
Kerropa tuo vaikkapa Kiinan ja Intian väestölle, että heidän täytyy lakata tavoittelemasta talouskasvua. Onnittelut yritykseen!
- KARVINISTI
Se selviää heille ihan luonnollisesti ja normaalisti ennemmin tai myöhemmin.
Periaatteessa kaikkea ei kuitenkaan olisi ihan pakko oppia kantapään kautta.
Olen selittänyt monta kertaa miten muutos voidaan aloittaa suunnitelmallisesti, pienimuotoisesti ja rauhan oloissa eikä niin kuin muutokset yleensä tapahtuu, ensin lyödään kaikki säpäleiksi ja sitten yritetään tulla toimeen kuka mitenkin.
Parasta siinä on se, että se voidaan aloittaa koska tahansa, missä tahansa kunhan valtiovalta on siinä mukana. Mitään globaaleja sopimuksia ei tarvita.
Valitettavasti pääosa maailman väestöstä on sellaisia luupäitä että ainoa tie sinne hermokeskukseen kulkee kantapään kautta.
- lukea
noin pitkää viestiä, mutta sen tiedän, että Smart Fortwo on maailman paras auto. Lisäksi edullinen. Suosittelen kaikille.
- KARVINISTI
Olethan sinä lukenut kaikki ilmastoasiantuntijoidenkin tuotokset ja kumonnut ne kaikki perusteellisesti.
Sehän on minun pikku juttuuni verrattuna aivan mammuttimainen urakka ja vaatii äärimmäisen terävän älyn lisäksi tosi paljon ilmastoalan asiantuntemusta. Siihen ei kukaan pysty ilman valtavaa lukeneisuutta, niin että älä sinä yritä jekuttaa minua. KARVINISTI kirjoitti:
Olethan sinä lukenut kaikki ilmastoasiantuntijoidenkin tuotokset ja kumonnut ne kaikki perusteellisesti.
Sehän on minun pikku juttuuni verrattuna aivan mammuttimainen urakka ja vaatii äärimmäisen terävän älyn lisäksi tosi paljon ilmastoalan asiantuntemusta. Siihen ei kukaan pysty ilman valtavaa lukeneisuutta, niin että älä sinä yritä jekuttaa minua.aivan varma, että muistit ottaa ne pillerisi lääkärin ohjeen mukaan? Siis aivan varma?
- KARVINISTI
sitroen kirjoitti:
aivan varma, että muistit ottaa ne pillerisi lääkärin ohjeen mukaan? Siis aivan varma?
Harva pystyy moiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064572Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293393No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452380- 391418
- 361343
- 381196
- 141102
- 1591026
- 27978
- 6944