Kemiläinen hammaslääkäri

Varokaa kusetusta!

Olen ollut eräällä kemiläisellä yksityisellä hammmaslääkärillä asiakkaana kohtuu pitkän ajan. On tietokoneet, laserit yms. viimeistä huutoa olevat laitteet. No laskut ovat olleet kohtuu isot; joka kerta erittelyssä erittäin vaativa juurihoito, erittäin vaativat hampaan paikkaus, erittäin vaativa hammaskiven poisto jne.... Laskut olen maksanut vaikka välillä on tuntunut, että ehkä Kemissä voisi olla yhtä päteviä ja halvempiakin vaihtoehtoja. No, viimeínen niitti oli se, kun kävin kivun takia jälleen kerran heinäkuussä vaikka kaikki hampaat oli hoidettu kuntoon huhtikuussa. Vika löytyi ja viisauden hammas revittiin koska siinä oli reikä. Sain laskun joka oli about reilut 300 €. Ihmetelin laskun suuruutta. Laskussa olikin hoitotoimenpiteitä myös vuodelta 2006. Lääkäri kertoi että vika on ATK-ohjelmessa ja pahoitteli asiaa. Viisarin poisto maksoi sitten 104 €. No, 104 euroa hampaan poisto, kuullosti kohtuulliselta, kun kivut lakkasivat. Parin tunnin päästä lääkäri soittaa perään, että ATK-ohjelmassa on esto, että edellisen vuoden hoitoja ei voi laskuttaa tänä vuonna, eli hänen täytyy laskuttaa ne noin 200 € jälkikäteen vielä, jotka ovat jäänet laskuttamatta. Tuo kuullosti aika kummalliselta, koska olen itsekin yrittäjä. Sanoin, että laita lasku postiin. Lasku tuli sitten ja muistelen, että olin maksanut saman summan hammaslääkärille suoraan käteen, jolloin hinta oli halvempi kuin normaali taksa. Ja pienen etsiskelyn jälkeen kuitti löytyi, jossa oli samat hoitopäivät ja sama summa. Eli kyseinen hammaslekuri yritti kusettaa ja laskuttaa jo kerran maksetun laskun vielä uudeelleen. Ei ole perään pahoittelua tai anteeksipyyntöä kuulunut.

11

4902

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huijareita piisaa !!!!!

      Olkaa tarkkana hyvät ihmiset ja säilyttäkää kuittinne niin olette niskan päällä kun tulee madonluvun aika. Eli kusettajat kiikkiin !!
      Hyvä juttu sinulle että olit säilyttänyt kuittis ja sait pitää ne 200 eeroo.

      • hammasrivi

        Ihmettelen minäkin, että hammaslekuri voi tehdä tuollaista vakioasiakkaalle! Ilmeisesti on huijannut sinua ennenkin ja huomannut, että kun kaveri kiltisti maksaa, niin tämähän on helppoa rahantuloa!! Olikohan kyseessä nais- vai mieslääkäri? Nimittäin itsellänikin vähän vastaavia kokemuksia!


      • saa...
        hammasrivi kirjoitti:

        Ihmettelen minäkin, että hammaslekuri voi tehdä tuollaista vakioasiakkaalle! Ilmeisesti on huijannut sinua ennenkin ja huomannut, että kun kaveri kiltisti maksaa, niin tämähän on helppoa rahantuloa!! Olikohan kyseessä nais- vai mieslääkäri? Nimittäin itsellänikin vähän vastaavia kokemuksia!

        Mitä tilaa !!!

        Yksityisten asiakkaista suuri osa maksaa "pimeästi", pöydän alta.

        Juuri näissä tapauksissa ilmenee maksamisen ongelmat. Ilman kuittia on hankala alkaa todistamaan puolin ja toisin.


      • euroon

        oli silloin helppo kusettaa kaikkia ja kusetusta
        tehtiin häikäilemättä sanoo nyt rahakasan päällä makoileva eläkkeellä oleva kauppias.


      • ...pas
        euroon kirjoitti:

        oli silloin helppo kusettaa kaikkia ja kusetusta
        tehtiin häikäilemättä sanoo nyt rahakasan päällä makoileva eläkkeellä oleva kauppias.

        se rahakasa hulppenee tuonne vanhainkodin ylläpitoon, niin taitaa jäädä kusetuksesta paskanmaku suuhun. Että onnee vaan, eläkeläinen!


      • minusta
        saa... kirjoitti:

        Mitä tilaa !!!

        Yksityisten asiakkaista suuri osa maksaa "pimeästi", pöydän alta.

        Juuri näissä tapauksissa ilmenee maksamisen ongelmat. Ilman kuittia on hankala alkaa todistamaan puolin ja toisin.

        kyseessä pimeesti maksamisesta. Kuitit oli tallessa.Ainakin minä YMMÄRSIN niin.


      • sana virhe
        minusta kirjoitti:

        kyseessä pimeesti maksamisesta. Kuitit oli tallessa.Ainakin minä YMMÄRSIN niin.

        ei sana puuttui


    • ex-asiakas

      Onneksi hammaslääkäri on valittavissa eikä ole pakko maksaa satoja euroja uusimman tekniikan mukaan tehdystä hammasten korjauksesta.

      Minä aion vaihtaa hammaslääkäriä. Tuo sinun laskusi on muuten vielä melko pieni.

    • kilpailun

      aika tällekin alalle??

    • PLEASE

      Onkohan toi sama lekuri,jolla minäkin kuljin muutama vuosi sitten.Uskomattomalta tuntu ne laskut markka-aikanakin.En muuten kulje enään.

      • varokaa....

        En tiiä onko sama mutta miespuolinen. Ei kuitenkaan Eki, nimittäin Eki ei kuseta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4862
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3523
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2430
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1548
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      40
      1413
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1312
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1222
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1108
    9. 165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1027
    Aihe