Atomien luonne

Emme voi havannoida atomin ydintä joka ajatujkseni mukaan muuttuu koko ajan vähemmän tiheäksi, sitä mukaa kun atomin ydin laajenee.

Laajenevasta atomin ytimestä avautuu koko ajan energiaa poispäin ytimestä ja näin sen massa pienenee koko ajan aivan aavistuksen verran.

Ytimeen tulee ulkoapäin koko ajan aivan aavistuksen verran enemmän ja enemmän energiaa, joka saa ytimen räjähtämään koko ajan energiaansa poispäin ytimestä enemmän ja enemmän.

Tämä selittää sen miksi esim. maapallon kolmiulotteisesti laajenevien atomien vauhti voi kiihtyä koko ajan poispäin Maapallon keskustasta ja poispäin kolmiulotteisesti laajenevasta Auringosta kaarevalla radalla.


Nyt meidän ei tarvitse yrittää selittää sitä mikä pitää elektronin "kiertoradallaan" atomin ytimen ulkopuolella.

Eikä gravitaatiota.

Eikä esim. sitä miksi galaksien ulkoreunalla kiertävät tähdet liikkuvat niin nopeasti, eivätkä sinkoudu poispäin galaksin keskustasta, jolloin voimme unohtaa pimeän aineen, jota muka on, niin että se on erilaista kuin havaittava aine, mutta omaa silti samanlaisen gravitaatiovoiman kuin havaittava aine. gravitaatiovoiman jota ei osata kuitenkaan selittää.

Onesimple

:);):)
2261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No niin, kertokaapa totuus tästä ajatusleikistä, kun teillä on sitä matematiikkaa.

Avaruusalus jonka massa pienenee koko ajan, niin että alusta eteenpäin työntävän räjähtävän energian määrä kasvaa koko ajan.

Kiihtyykö aluksen vauhti koko ajan?

Onesimple

:);):)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jukteri kirjoitti:

Emme voi havannoida atomin ydintä joka ajatujkseni mukaan muuttuu koko ajan vähemmän tiheäksi, sitä mukaa kun atomin ydin laajenee.

Laajenevasta atomin ytimestä avautuu koko ajan energiaa poispäin ytimestä ja näin sen massa pienenee koko ajan aivan aavistuksen verran.

Ytimeen tulee ulkoapäin koko ajan aivan aavistuksen verran enemmän ja enemmän energiaa, joka saa ytimen räjähtämään koko ajan energiaansa poispäin ytimestä enemmän ja enemmän.

Tämä selittää sen miksi esim. maapallon kolmiulotteisesti laajenevien atomien vauhti voi kiihtyä koko ajan poispäin Maapallon keskustasta ja poispäin kolmiulotteisesti laajenevasta Auringosta kaarevalla radalla.


Nyt meidän ei tarvitse yrittää selittää sitä mikä pitää elektronin "kiertoradallaan" atomin ytimen ulkopuolella.

Eikä gravitaatiota.

Eikä esim. sitä miksi galaksien ulkoreunalla kiertävät tähdet liikkuvat niin nopeasti, eivätkä sinkoudu poispäin galaksin keskustasta, jolloin voimme unohtaa pimeän aineen, jota muka on, niin että se on erilaista kuin havaittava aine, mutta omaa silti samanlaisen gravitaatiovoiman kuin havaittava aine. gravitaatiovoiman jota ei osata kuitenkaan selittää.

Onesimple

:);):)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu