Uusi ryhmä! -35-45kg tavoittelevat mukaan!

Hei!

Jälleen kerran olen aloittamassa laihdutamista. ELämäntapojen kokonaisvaltaisesta muutoksestahan siinä on kyse, siihen on tähdättävä.
Viime kerralla sain jo muutamia kiloja pois, osa niistä jo tullut takaisin. Nyt on korkea aika viedä tämä urakka loppuun, alan huomata merkkejä polvieni rasittumisesta, yleiskunnon jatkuvasta heikkenemisestä yms. Ja ikääkin on vasta 23!

Normaalipainoon on tavoitetta 35kg. Oma toiveeni on n.40 kg päässä. Tottakai tätä pitää totetuttaa pienempinä välietappeina kuitenkin.

Karkit, suklaa, keksit, pullat ja jäätelö ovat paheitani. Päivittäin syön makeita herkkuja. Nyt olen pikku hiljaa karkeista ja suklaista alkanut päästä eroon, muitakin makeita vähentäen.

Liikunnan vähyys on myös suuri ongelma. Sitäkin olen yrittänyt alkaa parantamaan pikku hiljaa.

Nyt toivon löytäväni muita ihmisiä mukaan tähän juttuun. Tottakai ihmisten joilla on suunnillen samat tavoitteet, on helpoin samastua tilanteeseen ja tukeminenkin kaikin puolin helpompaa.

Nyt siis kovalla tsempillä liikkeelle!


-Peippo23-
11697
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Olen jo mukana yhdessä ryhmässä, ollut tämän vuoden alkupuoliskolta saakka, mutta voipi kai sitä käydä täälläkin vierailulla välillä?

Sanotaanko näin, että normaalipainoon mulla on matkaa n. 30 kg, mutta olen tyytyväinen jos saan vielä 20 kiloa pois. Tänä vuonna on jo tippunut 23 kiloa ja suunta on alaspäin.

Osuit naulankantaan! Elämäntapojen muutos on nimittäin tärkein pointti tässä hommassa. Tiukalla kuurilla saa kilot pois nopeaa, mutta ne tulee valitettavsti myös yhtä nopeaa takaisin.

Katsotaan miten väki nappaa sun asettaman syötin:)

Innostusta ja tsemppiä!

Äänestä
  • Olet edennyt hienosti, 23kg on mahtava tulos!:) Onnittelut!
    Olen kokeillut tiukempaa jaksoa välillä, mutta se vaan päätyy siihen että tulee hurja herkuttelukausi. Nyt täytyy siis vähän rauhallisemmin ottaa ja pyrkiä pysyviin muutoksiin. Tuo karkista irtautuminen ja hedelmiin tykästyminen on jo ollut tässä iso askel minulle:) Nyt täytyy sit alkaa kaikkeen muuhun keskittymään pitäen noista kiinni edelleen.

    Kiva kun kirjottelit ja tsemppasit omalla edistymiselläsi, loit uskoa siihen että ehkä minäkin viimein onnistun:)

    Äänestä

Itsellä kanssa pudotettavaa aika paljon. Paino on pysynyt samana jo vuosia, sorrun vaan liian usein herkutteluun ja ihan järjettömään syömiseen, joka vie pahaan oloon ja järjen köyhyyttään ahtaa navan piukkaan vielä pahan olon jälkeenkin. Olen joskus pudottanut 30 kiloa, tiedän miten se tehdään, ei siinä mitään. Motivaationi vain on täysin kadoksissa ja kun herkuttelulle antaa pikkusormen niin se vie koko käden. Olen pedantti niin monissa muissa asioissa mutta ruuan suhteen annan itseni lipsua, aloitan sitten huomenna, tai ylihuomenna... Eilen havahduin toden teolla siihen, että nyt tai ei koskaan. Haluaisin tukea joltakin ihmiseltä, joltakin joka on samassa tilanteessa. En halua mennä kalliisiin ryhmiin punnittavaksi vaan haluan sen tuen täältä. Toki keskustelisin mieluummin jollakin muulla tapaa kuin tässä keskustelussa...

Äänestä
  • Heippa!

    Kiva kun löytyi joku josta saada kaveri tähän mukaan:) Vähän on kiinnostuneita nyt ollut joten en tiedä saako niinkään ryhmää kokoon. Mutta tokihan täällä on monia ryhmiä joista tsemppiä saa. Olisi kiva vaikka enempikin keskustella esim. sähköpostitse?

    [email protected]

    -Peippo23-

    Äänestä

Hei!

Voisin kanssa tulla mukaan.

Olen jo useaan otteeseen aloittanut ja aina luistanut syyllä tai toisella. Olen ollut myös mestari siirtämään aloitusta, jos sitten huomenna tai ylihuommenna. Ensi viikolla voisi tuntua paremmalta aloitaa...
Mutta näin syksyn kunniaksi olen selaillut harrastusliitteitä (eikös se selailu ole jo hyvä alku liikuntaharrastuksen etsimiselle ;-) ) ja päättänyt päästä eroon ylipainostani.

Tällä hetkellä painoa on noin 112kg ja ihannepaino jossain tuolla 75kg tietämillä. 80kg olisi jo hyvä. Mutta kunhan aluksi pääsi alle tuon maagisen 100kg:n siitä olisi hyvä jatkaa.

Olen hyvä keksimään syitä, miksi joku asia ei onnistu ja muutenkin repsahdukset ja huono itsetunto tässä asiassa kuuluu kuvaan. Joten kaipaan ryhmän painetta ja kannustusta....

[email protected]

Äänestä
  • Tervetuloa porukkaan vaan! :)
    Kivahan se että on joitakin tässä samaa urakkaa alottamassa. Saadaan sitten täällä kirjoteltua etenemisestä ja kuulumisia muutenkin.

    Itsellä perjantaina punnitus edessä, saa nähdä onko ensimmäisen viikon tulos mitään..mutta pikku hiljaa tästä eteenpäin!

    Äänestä

Moi!

Ajattelin liittyä ryhmään, joten laitoin suoraan sähköpostia teille kahdelle, jotka ilmoititte osoitteenne. Äsken tuli kuitenkin virheilmoitus takaisin tuosta pullukka75 -osoitteesta, jostain syystä se ei mennyt perille.. Mutta kuitenkin, lyhyesti: olen 21v ja laihduttaa pitäisi 30-35kg. Pienikin painonpudotus tietysti on aina hyödyksi :) Olis ihana saada tukea tähän projektiin. Voitais perustaa sähköpostirinki, kun hemppakin ilmoitti, ettei halua täällä mielellään ylläpitää tukiryhmää. Ilmoitelkaa mitä mieltä olette :)

Äänestä
  • Moi!


    Hups! Osoitteessa kirjoitusvirhe eli

    [email protected]

    nyt pitäisi toimia

    Äänestä

  • Pulluka75 kirjoitti:

    Moi!


    Hups! Osoitteessa kirjoitusvirhe eli

    [email protected]

    nyt pitäisi toimia

    Hyvä, meillähän on jo kiva pieni neljän ryhmä koossa :) Hemppa ja pullukka75, vastatkaahan tekin sähköpostiin niin päästään kertoilemaan itsestämme ja alottamaan tsemppaamisen!

    Äänestä

Heippa! voi mikä ihana helpotus oli lukea viestiäsi. minulla nimittäin on sama ongelma; on kertynyt liikakiloja ainakin 30kg ja nyt olisi aika karistaa ne pois. olen 23 vuotias ja olen aina ollut pyöreä ja kun on vuosia tullut lisää, niin kilot ovat myös kerääntyneet. olen kovin päättänyt maanataina aloittaa painon pudotuksen jälleen kerran ja tämä ryhmä on todella hyvä, että saa puhua kokemuksistaan ja purata itseään tiukan paikan tullen. viime vuonna sain noin 17kg pudotettua ja tämä kesä on tuonut parisen kiloa taas takaisin. nyt ei muuta kuin lippu korkealle ja kilot matalalle! =)
olisi kiva saada hyviä vinkkejä laihduttamiseen.

Äänestä
  • niin juu tässä on sähköpostiosoitteeni, olisi mukava päästä keskustelurinkiin kanssanne !
    [email protected]

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


iso urakka edessä... kirjoitti:

Hei!

Jälleen kerran olen aloittamassa laihdutamista. ELämäntapojen kokonaisvaltaisesta muutoksestahan siinä on kyse, siihen on tähdättävä.
Viime kerralla sain jo muutamia kiloja pois, osa niistä jo tullut takaisin. Nyt on korkea aika viedä tämä urakka loppuun, alan huomata merkkejä polvieni rasittumisesta, yleiskunnon jatkuvasta heikkenemisestä yms. Ja ikääkin on vasta 23!

Normaalipainoon on tavoitetta 35kg. Oma toiveeni on n.40 kg päässä. Tottakai tätä pitää totetuttaa pienempinä välietappeina kuitenkin.

Karkit, suklaa, keksit, pullat ja jäätelö ovat paheitani. Päivittäin syön makeita herkkuja. Nyt olen pikku hiljaa karkeista ja suklaista alkanut päästä eroon, muitakin makeita vähentäen.

Liikunnan vähyys on myös suuri ongelma. Sitäkin olen yrittänyt alkaa parantamaan pikku hiljaa.

Nyt toivon löytäväni muita ihmisiä mukaan tähän juttuun. Tottakai ihmisten joilla on suunnillen samat tavoitteet, on helpoin samastua tilanteeseen ja tukeminenkin kaikin puolin helpompaa.

Nyt siis kovalla tsempillä liikkeelle!


-Peippo23-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu