Niin, siis mitäköhän kieltä ja mitä tarkoittaa tuo "Dolos pia chente" En tiedä kirjoitetaanko se noin, mutta olen kuullu jostain ja jääny päähän tuo termi vaivaamaan, että mitä se tarkoittaakaan?
Dolos pia chente
Mitä tarkoittaa?
9364
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Siis kuulon perusteella olet kirjoittanut? Aika vaikea on sanoa mitään, kun ei voi yhtään tietää, minkälaisia äänteitä yrität kirjaimilla kuvata etkä kerro mitään minkälaisessa yhteydessä olet kuullut ja mihin tuo voisi liittyä.
Televisiosta tai jostain biisistäköhän mä sen nyt olen kuullut. Se varmaankin on aika tuttu lause, kun se kerta on jäänyt mullekin mieleen. Tietäskö joku?
Tarkoitta että minua vetelehdittää.
Tuttu hokema
Herää kysymys, mitä sinä sillä tiedolla sitten teet, kun et edes tiedä mistä tuo lause (jonka luultavasti muistat melko lailla väärin) on peräisin, tai edes mistä asiayhteydestä.
Oikein se ei ainakaan ole, koska Google ei anna ainuttakaan osumaa.
Kunhan vaan olisin halunnut tietää, kun se on jäänyt mun päähän vaivaamaan. Luulis sun sen psykiatrina (?) ymmärtävän.
Sono spiacente = olen pahoillani
Dolo on petos, mutta jos siihen lisätään vielä tuo s loppuun, siis dolos, niin sitten puhutaankin jo kreikkaa, mutta kuitenkin samasta asiasta eli petoksesta.
yhdet tyypit heitteli frisbietä ja se toinen niistä huuti koko ajan että TUE MUA TUE MUA. Mitäköhän se tarkoitti?
Kiitti! Tuo se varmasti on. MItenköhän mä oon kuullu siinä ikäänkuin D:n. Ei siinä taideta D:tä lausua, vai?