Hei vaan,
tiedän, että tämä tarinani ja avunhuutoni olisi pitänyt laittaa mustaukkaisuus palstalle, mutta ajattelin saavani täältä paremmin ajatuksia tilanteeseeni. Joka siis on seuraavanlainen:
Olen muuttunut reilu kahden vuoden seurustelun aikana sairaalloisen mustasukkaiseksi avokistani. En kestä ajatusta, että hän näkee tv:ssä, lehdissä, kaupankassalla tai missään kauniita naisia. Olen itse hoikka ja ihan kivan näköinen nuori nainen ja avokkini pitää ulkonäöstäni. Mutta tulen hulluksi kaikesta näistä naisilla mainostamisista ja muista. Tälläkin hetkellä, avokkini on ulkona kaverinsa kanssa ja mietin kokoajan, että minkälaisia naisia siellä on liikenteessä ja kehen mieheni ihastuu. Tiedän 110% että häneen voi luottaa, mitään hän ei tee. Se ajatus vain näkemisestä.
Olen ihan umpikujassa ajatusteni kanssa. Taistelen jokaisesta pienestä asiasta itseni kanssa ja koitan toitottaa, että minua mieheni rakastaa. Mutta mikään ei auta!
Sadat miljoonat keskustelut olemme käyneet, en osaa/pysty irrottamaan otettani miehestä, rakastan valtavasti enkä halua eroon hänestä. Hän taas ei halua luovuttaa, vaan sanoo rakastavansa ja toivoo, että rauhottuisin, etten romahda kokonaan. Mitään väärää hän ei tee suhteessamme, teen itse kaikesta ongelman. Minkä mahdan tälle sairaudelle! Olisiko viisasta vain luovuttaa ja antaa rauha itselleni sekä miehelle, vaiko vain koittaa jokin (mikä???) ratkaisua löytää? Mitä jos eroamisen jälkeen huomaan, että kaipaan mielettömästi eikä sinkkuus ole mitään. En ehkä koskaan saa miestä takaisin päätöksen jälkeen. Hajoan kappaleiksi.
tiedän, että tämä tarinani ja avunhuutoni olisi pitänyt laittaa mustaukkaisuus palstalle, mutta ajattelin saavani täältä paremmin ajatuksia tilanteeseeni. Joka siis on seuraavanlainen:
Olen muuttunut reilu kahden vuoden seurustelun aikana sairaalloisen mustasukkaiseksi avokistani. En kestä ajatusta, että hän näkee tv:ssä, lehdissä, kaupankassalla tai missään kauniita naisia. Olen itse hoikka ja ihan kivan näköinen nuori nainen ja avokkini pitää ulkonäöstäni. Mutta tulen hulluksi kaikesta näistä naisilla mainostamisista ja muista. Tälläkin hetkellä, avokkini on ulkona kaverinsa kanssa ja mietin kokoajan, että minkälaisia naisia siellä on liikenteessä ja kehen mieheni ihastuu. Tiedän 110% että häneen voi luottaa, mitään hän ei tee. Se ajatus vain näkemisestä.
Olen ihan umpikujassa ajatusteni kanssa. Taistelen jokaisesta pienestä asiasta itseni kanssa ja koitan toitottaa, että minua mieheni rakastaa. Mutta mikään ei auta!
Sadat miljoonat keskustelut olemme käyneet, en osaa/pysty irrottamaan otettani miehestä, rakastan valtavasti enkä halua eroon hänestä. Hän taas ei halua luovuttaa, vaan sanoo rakastavansa ja toivoo, että rauhottuisin, etten romahda kokonaan. Mitään väärää hän ei tee suhteessamme, teen itse kaikesta ongelman. Minkä mahdan tälle sairaudelle! Olisiko viisasta vain luovuttaa ja antaa rauha itselleni sekä miehelle, vaiko vain koittaa jokin (mikä???) ratkaisua löytää? Mitä jos eroamisen jälkeen huomaan, että kaipaan mielettömästi eikä sinkkuus ole mitään. En ehkä koskaan saa miestä takaisin päätöksen jälkeen. Hajoan kappaleiksi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sinun kannattaa hakea asiaan ammattiapua. Toisen kahlitseminen on varmin tapa päästä tästä eroon. Mikään suhde ei loputtomasti kestä sairaalloista mustasukkaisuutta. Etkä sinä itse. Kynnys hoitoon hakeutumisessa voi olla korkea, mutta kirjoituksesi perusteella kutakuinkin ainoa mahdollisuutesi.
...mulla samaa ongelmaa... oletko minkä-ikäinen? itse oon 29
itse tiedostat tuon ominaisuuden itsessäsi. Asiat olisivat pahemmin, jos sulla ei olisi minkäänlaista sairauden tuntoa.
Kuten itse sanoit, se on, tai voi olla sairaus. Jotkut sielulliset ongelmat voi hoitaa itse - ja se tarkoittaa usein juuri ongelman tiedostamista. Tuntuu että sinä olet pakkoajatusten vallassa, eikä niitä oikein voi itse hoitaa. Käy kunnan tai seurakunnan jonkunmoisessa mielenterveysyksikössä juttelemassa. Siellä voit jutella ammattilaisen kansaa, joka myös kertoo, millaisesta (ehkä) terapiasta olisi apua ja myös, olisiko se sun yksityinen vai ehkä sun ja miehesi yhteinen hoito.
Älä sano että ei sun miehesi kuulu asiaan, kun se on täydellinen. Monet parisuhteessa esiintyvät ongelmat ovat nimenomaan parisuhdeongelmia, vaikka vain toinen puoli oireilee. En väitä siis, että näin on, mutta usein on. Ammattilaisen näkemys olisi siinäkin paikallaan.
Suuri kiitos asiallisista vastauksistanne! Olen miettinyt tätä terapiaan menoa tai ylipäätään ammattilaisen apua. Niinkuin ensimmäinen vastaaja kirjoittikin, on kynnys kovin korkea. Mutta tässä vaiheessa se todella taitaa olla ainut apu. Parempi hakea apua, kuin menettää mies ja surkutella jälkeenpäin, kun en koittanut.
Olen siis 22v, todella nuori vielä. Ja olenkin pohdiskellut joskus, että ikäni saattaa olla myös yksi syy tähän sairauteen. Jos en olekaan vielä sinut itseni kanssa. Koska asiaan liittyy vielä se, että aloin kuntoilla ja laihtua - ilman syömistä. Olo oli hyvä ja ihana. Mieheni kuitenkin huomasi ruokailuni vähentyneen ja palautti normaalin rytmin. Nyt syön taas vähän milloin sattuu ja stressaan liikkumisesta. Mutta liikkumalla olonikin on parempi ja "turvallisempi". Jos olisin miehen tavannut vaikka 25vuotiaana, olisin voinut olla sinut itseni kanssa ja suhdekin toimisi paremmin. En tiedä. Mutta ammattiauttajalle siis.... pakko se on uskaltaa :)
Kiitos Teille!
pakko laittaa pari riviä: tulee mieleen että olet melko nuori vielä? eikä itsetuntemus eikä -luottamus taida olla aivan huipussaan vielä??? tunnistan nuo piirteet itsestäni, 5-10 v takaa. en enää. nyt voin kulkea selkä suorana. olen tyytyväinen itseeni (se on tärkeää!!), aina on kauniimpia naisia olemassa ja kaikkialla niitä näkyy. mutta, sinä olet sinä, ja olet (??) siihen tyytyväinen, muulla ei ole väliä. antaa miehen tehdä omat päätöksensä!! jos hän ihastuu toiseen, et siihen voi vaikuttaa. se on hänen päätöksissä...
Hyvä neuvo, sillä minä noin juuri tekisin samassa tilanteessa.
sillä tiedän kokemuksesta mitä on olla toisesta mustasukkainen. Nyt yli 30 v naimisissa oltuani ja rakastaen edelleen miestäni yli kaiken, huvittaa kuinka nuorena oli vaikeaa kulkea esim. kaupassa hänen kanssaan, kun mieheni työkaverit (naiset) tervehtivät häntä. Mieheni poloinen kun ei oikein uskaltanut tervehtiä, kun tiesi,että siitä tulee aivan kauhea keskustelu kotona. Nyt voin sanoa, että oma itsetuntoni oli nollassa tuolloin. Ja todennäköisesti se johtui lapsuudestani, äitini kasvatti meidät lapsukaiset leskenä yksin, ja jouduin tekemään kovasti kotitöitä ja palkaksi sai vaan nuhteet. Mitään en osannut tehdä oikein ja riittävän hyvin. Mutta tämänkin olen nyt myöhemmällä iällä osannut antaa äidilleni anteeksi. Ei hänkään osannut kuten ei kukaan kasvattaa lapsiaan tulevaisuutta varten oikein. Äitini on 88 v ja minä 53 nyt, joten aika parantaa haavat. Jos olisin tuolloin nuorena tiennyt kuinka ihana mieheni on, eikä hän ole juossut vieraissa, olisin säästynyt itse ja säästänyt häntä paljolta olematta mustasukkainen. Se on nimittäin niin raskasta ja kuluttavaa, et voi hetkeäkään olla ajattelematta mitä puolisosi tekee silloin kun hän ei ole silmiesi alla. Koeta saada apua ammattiauttajalta, voit saada sieltä vahvistusta omalle itsetunnollesi, ja voit siten päästä mustasukkaisuudestasi. Voimia sinulle tämänhetkisen vaikean tilanteesi kanssa!
Moi, meillä tuli sama juttu ja hassuinta oli se että auttoi kun mies muutti kaverinsa kimppakämppään asumaan. Vaikka ois luullu siitä seuraavan vielä pahempaa. Nyt mä rauhotuin ihan täysin ja kotona ollessani olen ihan omissa oloissani, ja osaan myös tehdä kaikkia muita asiota täällä niin ettei tuommoset tuu enää edes mieleen. Ja kun nähdään - on molemmilla hyvä mieli, ja osataan nauttia toisistamme sillon täysillä. Luottamus säilyi kuitenkin sit molemmilla hyvänä, eikä nykyään ole niin väliäkään enää että ilmoitteleeko se toinen ittestään vähän väliä ku kotona oli se ainainen huoli asiasta. Nyt osaan minäkin jo olla ihan rennosti, enkä enää edes muista koko juttua ellei tuu tällalailla jossain nokan eteen. Ja se ns. muuttaminen kannattaa tehdä sit sillain vähän asteittain ja yhdessä kantaa tavaraa, jottei tuu itelle mitään eroomisfiilistä. Meillä tää toimii oikein mainosti, arkinahistelutkin on jäänyt suunnilleen kokonaan pois.
tosiaankin psykologilta tuohon huonoon itsetuntoosi,voi johtua jostain aijemmasta tapahtumasta,lapsuudesta.Ei sen kummoinenkaan tartte olla,mut jospa ammattilaiselta saisit eväitä tuo ongelman käsittelyyn.Miestä vaihtamalla se ei parane vaan mustasukkaisuutesi seuraa aina suhteesta toiseen.Tee tämä jo huomenna ja ala hoitaa itseäsi,sitä henkistä kapasiteettiasi,niin tulet onnellisemmaksi :)
oletko aloittanut hormonaalisen ehkäisyn eli pillerien syömisen suhteenne aikana?
täydellisesti! Aivan kuin minä olisin kirjoittanut tuon jutun..Olisi mukava keskustella asiasta enemmänkin!