asunut Itä-Suomessa ???
Olen miettinyt sanojen Äninen, Ääninen ja Jenisei yhtäläisyyttä. Äänisen kaikki tietää ja Lieksassa ainakin on paikka nimeltä Äninen.
Vähänkin venäjää osaava tietää, että venäläinen ei osaa lausua ä-kirjainta. Siten Jenisein nimi on alunperin varmaankin ollut samojedien kielellä Änisen joki tai Änisein joki tai jotain sinne päin. Venäläiset ovat siten korvanneet alun ä:n e:llä. Mutta koska sananalkuinen e lausutaan venäjässä je on joesta tullut Jenisein joki.
Aika looginen päättely kyseessä. Ja onhan Lieksassa myös Jamali-niminen paikka (huom. samojedien alueen Jamalin niemimaa).
Olen miettinyt sanojen Äninen, Ääninen ja Jenisei yhtäläisyyttä. Äänisen kaikki tietää ja Lieksassa ainakin on paikka nimeltä Äninen.
Vähänkin venäjää osaava tietää, että venäläinen ei osaa lausua ä-kirjainta. Siten Jenisein nimi on alunperin varmaankin ollut samojedien kielellä Änisen joki tai Änisein joki tai jotain sinne päin. Venäläiset ovat siten korvanneet alun ä:n e:llä. Mutta koska sananalkuinen e lausutaan venäjässä je on joesta tullut Jenisein joki.
Aika looginen päättely kyseessä. Ja onhan Lieksassa myös Jamali-niminen paikka (huom. samojedien alueen Jamalin niemimaa).
Vastaukset 12
Vanhimmat
Viittaan tuohon keskusteluun alla. Joku saisi varmasti aikaan näistä oikean Finno-Ugrisen tutkielman. Mitkä kaikki alueet olivat kieliperheemme asukkaiden asuttamaa ? Siis en nyt puhu geneettisyydestä, vaan kielisyydestä.
Mutta en oikein usko kielenvaihtoon Suomessakaan. Ennemmin on niin, että aikanaan täällä asui muutama kymmenen tuhatta Finno-Ugria ja puhuivat proto-suomea. Sitten tulivat germaanit suuremmalla joukolla ja sulautuivat alkuperäisiin Finno-Ugreihin. Täytyy muistaa että suomalaisten lukumäärä on ollut aivan viimevuosisatoihin todella alhainen, joten ei montaa kymmentä sukupolvea tarvitse mennä taaksepäin niin voitaisiin löytää alkuperäiset suomalaiset sukujuuret ilman germaanivaikutusta.
Mutta.. joo.. miksei samojedit olleet Suomessa. Samojedi.. verbi Samota.. substantiivi Samoilija.. Eli vaeltaja.. kyllä löytyy yhtäläisyyksiä.. Suomessahan on pääasiassa asunut vuosituhansia metsästäjä-keräilijä ihmisiä, jotka ovat siirtyneet vuodenaikojen mukaan paikoista toisiin.. aivan kuten intiaanit Ameriikassa. Ja yllätys yllätys.. Joillakin Pohjois-ja Väliamerikan intiaaneilla on hitusen samaa Geeniperimää... Mistä asti - se on vain arvaus.. Mutta jo se, että Lappalaisten eli Saamelaisten kodat ja Samojedien asumukset ovat hyvin samankaltaisia kuin Intiaanien tiipiit, todistaa että jostain alkuajoista nämä eri kansat ovat olleet yhtä kansaa.
Saamelaisten ja Samojedien, sekä Intiaanien ihon värit ovat tummahkoja ja punertavia... Noin 13 prosenttia suomalaisista omaa tummemman ihon värin, eikä se liity mitenkään afrikkalaiseen perimään tai romaaniperimään.
Samogitia tai Samland... Myös muinainen suomalainen kansa. Vielä 1800-luvulla tuon Preussin alueen kylistä Gottlund löysi suomenkielisten asukkaiden sukunimiä... Niin.. Samogitia, Samnones, Samnonii... Saamelaisia ?
Tarkoittaako Saamelainen Samojediä ? Same.. Samo.. ? Shame.. on myös yhdistetty Shäme.. Häme... eli Suuri osa suomalaisista on jotain sukua saamelaisille. Shame.. Shome.. Shoumi.. Suomi... jne...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000020&conference=4500000000000545&posting=22000000026459677
Oman käsitykseni mukaan :
1) Varsinais-suomen, Satakunnan Uusimaan, Savon ja Kymen asutukset voisivat olla alunperin indoeurooppalaista eli germaanista tai slaavilaista alkuperää..
2)Sen sijaan Pohjalaiset ovat sukua sekä Kainuulaisille (Kveeneille tai mitä he nyt olivatkaan) että Varsinais-Suomalaisille, Satakuntalaisille ja Hämäläisille.
3) Karjalaiset ovat selkeästi oma kansanryhmänsä, jonne ainesta on tullut vähäisessä määrin sekä Länsi- että Itä-Suomesta (Savosta) ja ehkä Virosta, Liivimaalta, Inkeristä, Muromasta, Merjasta, nyk. Venäjältä jne.
4) Sitten ovat Lappilaiset. He eivät ole Lappalaisia eivätkä Kainuulaisia. He ovat etelä-Lapista ja pääosin Savolaisia ja Pohjalaisia.. Myös jonkin verran Keski-suomalaisia on jäänyt asuttamaan lappia...
5) Keski-Suomalaiset.. niin.. jokapuolelta...
on tullut. Mitään yhtäläistä, omaa samojedi-nimeähän eivät samojedit itse ole itsestään käyttäneet vaan kukin s-kansa on käyttänyt itsestään ihan ikiomaa nimeä.
Koska samojedit asuvat niin laajalla alueella, tunnettu aluehan on Kuolan niemimaan itäpäästä Kiinan rajalle, niin ei olisi mikään ihme vaikka he olisivat joskus asuneet Kölin vuoristoon tai Atlantin rannalle asti. Myöhempi tiheä asutus on vain peittänyt jäljet tai sitten jälkiä ei ole osattu tulkita oikein.
Koska virallisen opin mukaan Suomessa ei ole koskaan asunut samojedeja niin silloin kaikki muinaisjäljet selitetään jonkin muun kansan jättämiksi.
Muistaakseni eräs kanadanvirolainen Andres Pääbo esitti että nimi olisi tullut viron ja suomenkielen sanoista sammujad, samoojat: tarkoittaa jaloilla kulkijaa ja ketjun aloittaja oli oikeilla jäljillä. Itämerensuomalaiset kulkivat sitten veneellä jokia pitkin ja erilaisesta tavasta muodostui sitten ihan kansalle nimi.
Enpä ole parempaakaan selitystä kuullut.
Jos saamelaiset kulkivat myös jalan, voisi myös heidän nimensä olla samaa perua. Kulkuvälineen mukaan nimeäminen ei sisällä mitään tietoa geneettisestä alkuperästä eikä kielestä: siinä mielessä samoojia on ollut suomenkin alueella ihan varmasti.
Rääkkylässä on kylä nimeltä Jaama.Sitten on Jaamankangas Joensuun pohjoispuolella,se liittyy Salpausselkämuodostelmiin.Jaama tarkoittaa venäjän kielessä kuoppaa,syvännetä.Salpauselkien alueella on paikoin runsaasti harju-ja salpausselkämaastossa suppia,eli kuoppia maastossa.Supat ovat syntyneet jääkauden tuloksena.Puhekielessä ainakin Pohjois-Karjalassa puhutaan myös Juumasta,kun tarkoitetaan esim.syvää paikkaa järvessä.Tai jos on joutunut pahaan tilanteeseen tai paikkaan,voidaan sanoa,että on sellaisessa "helkutin juumaassa".Jumiin joutuminen lienee samaa juurta.Lieko Jumala-sanakin taitaa jotenkin liittyä tähän.Eli näitä venäläisperäisiä sanoja on kyllä suomenkielessä aika paljon.Mutta kielitieteilijät varmaan osaisi tuohon antaa parempaa selvitystä.
samojedeja ei ole koskaan asunut Suomen alueella. Mihinkähän tämä väite perustuu. Kuinka kukaan pystyy sanomaan vaikkapa esim. 3000 v taakse mitä kansoja täällä asusteli ja vaelteli pieninä ryhminä, sekaisin toistensa seassa.
Ei siihen perustellusti tosiasiassa kukaan pysty.
raapustaa, että "minä samojedi kävelin tässä vuonna -3127, elokuun 24. päivä".
Mutta totta puhuen, jos se kansa on levinnyt Kiinan rajoille idässä niin miksi nykyinen Suomen itäraja olisi säilynyt jonkunlaisena ylittämättömänä rajana lännessä. Siihen oletukseen ei todellakaan ole mitään perustetta. Luonnollinen raja on Atlantti. Sitä ne tuskin ovat ylittäneet.
Monet etelä-Suomen lappalaiset ovat voineet ollakin tosiasiassa jokin samojedi-kansa. Ja saamelaiset ovatkin asuneet aina pohjoisessa.
Lieköhän kukaan vakavissaan tutkinut mahdollisia eri saamenkielien ja läntisten samojedikielien kaukaisia yhteyksiä?
Voisivatko saamelaiset olla jokin samojedi-kansa? Onkohan kukaan geneetikko tutkinut läntisimpiä samojedeja verrattuna saamelaisiin.
Samojedeissahan on mongolisia piirteitä mutta ne ovat varmaankin myöhempää perua. Johtuen ympäristön kansoista ja Pohjolassa käyneistä rosvoporukoista.
Ei ole yhteyttä. Elikkä ovat aivan eri alkuperää.
Suomalaisten N3- Y-kromosomin haplotyyppi on joidenkin mielestä samojedien levittämä ainakin näin lännessä. Tämä olisi tapahtunut pronssikaudella.
Samojedi-kansoilla ei tuota ännä kolmosta juurikaan ole. Heillä on paljon N2-ryhmää. Meidän lähialuilta esim. Vepsäläisiltä löytyy myös N2-ryhmää. Suomessa sitä ei ole ainakaan vielä tavattu.
Autosomalinen DNA (eli mistä meidät on oikeasti tehty, ei vain yksi markkeri kuten esm. N3) osoittaa että Suomalaisilla on keskimäärin noin 10-15% yhteistä perimää Samojedien kanssa.
Ei se perimä itsestään tänne ole ilmestynyt.
"Ei se perimä itsestään ole tänne tullut". Eipä, ei. Kyllähän homma on melko selvä. Nämä dna:t ovat vaan meikäläiselle maallikoille hankalia asioita. Mutta jos tuo autosomalinen perimä (10-15%) pitää paikkansa, se kyllä vahvistaa omaa teoriaani esim. saamenkansan synnystä, ja ns. "uudisasukkaista". Se "ännä kolomonen" liittyneekin näihin "uudisasukkaisiin".
Esim. Kyrö-nimi on mielenkiintoinen, sitä esiintyy Lapista-Etelä-Suomeen. Samantapaisia sukunimiä, jotka erottuvat hämäläis- ja savolais-nimistä "todellisina erisniminä", kannattaisi tutkia. Ja varsinkin niiden ikiä ja merkityksiä.
Koulutetuille nimitutkijoille voisi avautua uusia näkökulmia, jos he vertaisivat näitä "erisnimiä" suomen sukukieliin ?
Itse olen myös miettinyt Ääninen -nimen mytologiaa. Venäjänkielessä ä-kirjain transliteroidaan ja-kirjaimeksi, joten tästä syystä Ääninen nimestä voi hyvin tulla Jaaninen. Äänis -nimestä taas Jaanis, Jäänis. Muistui mieleen mummo-vainaa, joka kertoi tarinoita Jänislinnasta (siis Äänislinnasta, siis nyk. Petroskoista) =)
Ääninen olisi siis Jäänisjärvi eli Jänisjärvi? Toisaalta onko sitten sattumaa, että Ääninen näyttää muodoltaan laukkaavalta jänikseltä, pitkine korvineen...ken tietää
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:La2-demis-onega.png
Äänisjärvi voi hyvinkin olla Jänesjärvi.
Keski.Suomessa on Äänekoski,joka on paikallisella murteella Iäneskoski/Eäneskoski.Suomenkielen hallitsevat kartoittajat ovat saaneet sen muotoon Äänekoski.