Olen puolisen vuotta seurustellut miehen kanssa. Kuvailen joitakin piirteitä hänestä ja tapahtumia ajalta, jonka olen hänet tuntenut.
Ensitapaamisella hän puhui oikeastaan ainoastaan työurastaan, entisistä työpaikoistaan, saavutuksistaan esimiehenä jne. Lisäksi harrastuksestaan, toimimisesta yhdistysten johtokunnissa jne. Kertoi vain lyhyesti kahdesta aiemmasta avioliitostaan/-eroistaan. Ihastelin, miten työelämässä aikaansaava hän onkaan! Nykyisin yksityisyrittäjä.
Ensimmäisen tapaamisen jäljiltä jäi kuitenkin mieleeni, että puhuukohan tuo mies koskaan mistään muusta kuin itsestään. Toiseksi huomasin, että hän taitaa olla järki-ihminen. Ja mahtaako häneltä puuttua täysin taito empatiaan? Tosin mainitsi, että lapsensa ovat etusijalla, kukaan ei voi koskaan ohittaa heitä.
Jatkoimme tapailua. On tullut muutaman kerran tilanne, jossa en ole heti tajunnut mitä hän pyytää tekemään (vaikkapa veneennostossa), jolloin hän on kivahtanut hirveän tiukka ilme kasvoillaan ohjeensa. Oikeasti säikähdin sitä vihan ilmettä ja tiukkaa ilmaisua, kuin lasta olisi kieltänyt tekemästä. Näitä tilanteita oli muutama. Kunnes kerran hänen lastensa läsnäollessa taas kivahteli ja raivosi minulle, jolloin lopulta sain sanottua takaisin, kirosin pari sanaa ja sanoin inhoavani ihmisiä jotka käyttäytyvät noin, puhuvat noin töykeästi ilman mitään todellista syytä. Hän meni hiljaiseksi, mutta kahteen kertaan jälkeenpäin moitti minua siitä , että päästin ne kaksi kirosanaa lastensa aikana. Oikeasti tajusin, että hän lopulta oli huolissaan siitä, että lapsensa kuulivat isänsä käytöstä moitittavan... Itse nimittäin myös päästää kirosanan suustaan lastensa ollessa vieressä kuulemassa eli se ei olekaan "tabu".
Minusta hän ei ole koskaan sanonut mitään positiivista. Ainoastaan sen, että "kanssasi on helppo olla". Nykyään minusta on kyllä vastusta sanallisestikin. Totesinkin jossain vaiheessa, että "Sinähän opetat mut riitelemään!". Itse kun olen sellainen, että TODELLA saa loukata ennenkuin korotan ääneni.
Loukkauksia häneltä kyllä satelee. Päästelee suustaan "ohimennen" tokaisuita, jotka takuulla loukkaisivat naista kuin naista. Omat harrastuksensa ovat niin tärkeitä, ettei hän välitä vähääkään vaikka niiden takia tapaamistemme välit jäisivät kuinka pitkiksi.
Pitkä tarina, mutta mielipiteitä kaipaisin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Lisäyksenä vielä, että tuo mies harrastaa intohimoisesti metsästystä, johon liittyvissä yhdistyksissa toimii päällikkönä ja sihteerinä.
Valehtelusta on jäänyt muutaman kerran minulle kiinni. Kertoi pettäneensä ensimmäistä vaimoaan,mistä erokin seurannut. Eli luottamuksen saaminen häneen ei ole helpoin juttu.
Taidat olla aika epätoivoinen tapaus. Parin vuoden päästä saat nyrkistä.
nettifoorumia:
http://www.narsistienuhrientuki.info/