Olen elänyt kaukosuhteessa tämän kesän ja se on sujunut ihan ok. Molemmat asuu toistaiseksi Suomessa, joten yhteydenpidossakaan ei ole ollut vaikeuksia.
Mutta
Enemmän kuin vähän mieltä painaa se, kun nyt on edessä vuoden mittainen kaukosuhde. Tällä kertaa mies lähtee ulkomaille, ei vain yhteen paikkaan vaan ympäri maailman.
Tässä tilanteessa en enää erota tunteita järjestä. Pelkään, että petyn. Pelkään, että menetän hänet. Rakastan häntä, mutta pelkään etten saakaan enää vastarakkautta. Pelkään, että tunteet haalenee. Pelkään, että emme pysty pitämään tarpeeksi yhteyttä. Pelkään, että hänelle sattuu jotain. En haluaisi hänen lähtevän.
Kuitenkin ymmärrän, että on hänen kannaltaan upeaa saada mahdollisuus lähteä maailmalle. Ymmärrän miksi hän sinne lähtee. Ymmärrän, että tulevaisuutta ei voi ennustaa. Ymmärrän, että hän ei halua luvata minulle liikoja. Ymmärrän myös sen, että minun on jatkettava omaa elämääni eteenpäin.
Tuntuu jotenkin toivottomalta, että tämä kaukosuhde toimisi. Kuitenkin haluan, että se toimisi.
Jos jättäisin hänet, olisin yksin ja onneton. Jos olemme kaukosuhteessa, olisin yksin ja vähän vähemmän onnettomampi. En haluaisi luovuttaa, mutta tuntuu niin vaikealta uskoa onnistumiseen, kun ei tiedä mitä kaikki tulee olemaan. Vai enkö vain uskalla luovuttaa?
Lisäksi minulle tulee epävarma olo siitä, että poikaystäväni haluaisi tosissaan seurustella kaukosuhteen ajan. En saa hänestä totuutta irti! Tuntuu, että rakastamme toisiamme erilailla.
Olemme puhuneet asiasta useasti. Aina jää se epävarma olo toisesta. Hän pelkää sitä, että itken aina tästä asiasta.Hän ei ehkä ymmärrä miksi itken. Minä pelkään, että kohta hän sanoo että antaa sitten olla koko suhteen.
Äh, miten tästä selviää? Mitä teen? Miten luon uskoa suhteeseen? Kokemuksia, neuvoja! Taidan olla aika hukassa :(
Mutta
Enemmän kuin vähän mieltä painaa se, kun nyt on edessä vuoden mittainen kaukosuhde. Tällä kertaa mies lähtee ulkomaille, ei vain yhteen paikkaan vaan ympäri maailman.
Tässä tilanteessa en enää erota tunteita järjestä. Pelkään, että petyn. Pelkään, että menetän hänet. Rakastan häntä, mutta pelkään etten saakaan enää vastarakkautta. Pelkään, että tunteet haalenee. Pelkään, että emme pysty pitämään tarpeeksi yhteyttä. Pelkään, että hänelle sattuu jotain. En haluaisi hänen lähtevän.
Kuitenkin ymmärrän, että on hänen kannaltaan upeaa saada mahdollisuus lähteä maailmalle. Ymmärrän miksi hän sinne lähtee. Ymmärrän, että tulevaisuutta ei voi ennustaa. Ymmärrän, että hän ei halua luvata minulle liikoja. Ymmärrän myös sen, että minun on jatkettava omaa elämääni eteenpäin.
Tuntuu jotenkin toivottomalta, että tämä kaukosuhde toimisi. Kuitenkin haluan, että se toimisi.
Jos jättäisin hänet, olisin yksin ja onneton. Jos olemme kaukosuhteessa, olisin yksin ja vähän vähemmän onnettomampi. En haluaisi luovuttaa, mutta tuntuu niin vaikealta uskoa onnistumiseen, kun ei tiedä mitä kaikki tulee olemaan. Vai enkö vain uskalla luovuttaa?
Lisäksi minulle tulee epävarma olo siitä, että poikaystäväni haluaisi tosissaan seurustella kaukosuhteen ajan. En saa hänestä totuutta irti! Tuntuu, että rakastamme toisiamme erilailla.
Olemme puhuneet asiasta useasti. Aina jää se epävarma olo toisesta. Hän pelkää sitä, että itken aina tästä asiasta.Hän ei ehkä ymmärrä miksi itken. Minä pelkään, että kohta hän sanoo että antaa sitten olla koko suhteen.
Äh, miten tästä selviää? Mitä teen? Miten luon uskoa suhteeseen? Kokemuksia, neuvoja! Taidan olla aika hukassa :(
Vastaukset 14
Vanhimmat
on vähän samanlainen tilanne, mutta se olen minä joka on lähdössä. olen siis pysymässä kyllä suomessa mutta 300 kilometriä sieltä missä mies asuu ja mies on vielä sitten 100 kilsaa etelämpänä intissä. me ei tulla näkemään usein koska mä en lemmikkien takia pääse ollenkaan käymään poikakaverini luona kun en voi ottaa niitä sinne mukaan. minä uskon tähän suhteeseen ja poikakaverinikin uskoi aina eiliseen asti. eilen hän sai jonkun paniikkikohtauksen tapaisen ja sanoi ettei me voida onnistua ja juuri niinkuin sinäkin sanoit, hän pelkää että tunteet haalenee ja ajan kanssa yhteydenpito vähenee. sanoin hänelle että ei sitä voi tietää ennenkuin kokeilee... mutta jokatapauksessa se että kyselet jatkuvasti mieheltäsi onko hän varma että kannattaa yrittää niin käy hermoille. koska minun poikakaverini tekee niin. minä eikä varmasti sinun poikakaverisikaan lähde sen takia ettetkö olisi tärkeä ja etteikö hän haluaisi olla sinun kanssasi. joskus on vaan pakko mennä... suosittelen ettet lopeta suhdetta nyt koska se voi jäädä vaivaamaan myöhemmin kun ette yrittänyt. kaukosuhteet ovat todella raskaita... mutta koita jaksaa, toivon että minun miehenikin tulee järkiinsä ja jaksaa edes yrittää :)
Hei...
Mun on nyt ihan pakko kysyä jotain kongreettista koska tuntuu että olisin itse kirjoittanut tuon tekstin. Juttusi oli niin samanlainen kuin oma tilanteeni että alkoi jo mielikuvitus hyppimään että mikäs tämä juttu oikeen on...kerro vaikka missäpäin suomea asutte että en sekoa kun sitä alkaa miettimään kaikenlaista.
Itselläni siis täysin sama tilanne, TÄYSIN sama, mitään eroavaisuuksia en tekstistäsi löytänyt verrattaen omaan tilanteeseeni. Poikakaveri lähtee ympäri ämpäri kiertämään ja itsellä on aika voimaton olo kun mitään en voi tehdä....eikä suhteen jatkosta tosiaan ole tietoa...ahdistus on suunaaton ja jatkuva epävarmuus kuluttaa aikalailla....
Kuinka selvitä?
Hei, jopas sattui :)
Onko poikakaverisi lähdössä matkalle yksin vai kaverin kanssa?
Olisi kiva vaihtaa vähän ajatuksia, kirjoita sähköpostia osoitteeseen [email protected]
Moi,
Kiva kun vastasit...poikakaveri on lähdössä yksin matkaan...kirjoittelen sulle joku päivä mailia:)
Palaillaan,
Henna
eikä elämää voi ennustaa eteenpäin. Eikä elämää pidä pelätä. Kirjoituksestasi päättelisin, että olet vielä aika nuori. Tuollaiset epävarmuuden tunteet ovat aivan normaalia nuorelle ihmiselle, mutta ei pidä pelätä, että tapahtuu sitä tai tätä...asiat tapahtuvat, jos ovat tapahtuakseen. Mutta ota huomioon, että jos kaukosuhteenne poikakaverisi kanssa kestäisikin tuon vuoden erossa olon, niin hän ei ole enää se sama kaveri, joka lähti ulkomaille. Kaikki se, mitä hän näkee ja kokee tuon vuoden aikana, vaikuttaa häneen ihmisenä. Sieltä saattaa tulla takaisin kaveri, jonka ajatusmaailma on muuttunut paljon. Ja hän tarvitsee eri tavalla "ilmaa ympärilleen"
ulkomaan kokemuksen jälkeen.
Itse nuorena ulkomaille lähteneenä ja sieltä vuosien jälkeen kotimaahan palanneena puhun kokemuksesta....:-))
Sinun vain pitää päästää hänet "irti" ja katsoa, mitä elämä tuo tullessaan. Tsemppiä sinulle!
Ensinnäkin, voi olla ihan totta että poikakaverini on tuon vuoden aikana muuttunut sitten niin paljon että homma ei enää toimikaan. Mutta myös minä muutun vuoden aikana.
Olisi kuitenkin liian raskasta ja vaikeaa luovuttaa jo etukäteen, koska emme todellakaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ei se ole niin yksinkertaista "päästää irti". Rakastan sitä miestä aivan älyttömästi.
Olen yli 20 vuotias ja seurustellut nyt toista vuotta. Siinä ajassa ehtii tottumaan toiseen. Uskon että olisin sitten 30 tai 17 vuotias, tällainen asia tuo epävarmuutta kaikille.
En enää jaksaisi miettiä tulevaisuuden asioita, yritän luottaa vain siihen että asiat menee juuri niinkuin niiden pitääkin mennä. Mutta luovuta en, ainakaan helpolla, vaikka kaikki tämä pelottaa ihan helvetisti.
Hei,
Minä taisin luovuttaa eilen...yhdessä mietittiin asiaa ja nyt ero näyttää olevan ainut ratkaisu...olo on kauhea eikä mikään tunnu enää miltään,elämältä meni pohja ihan totaalisesti:(
Voi harmi. Jokainen tekee omat ratkaisunsa, toivottavasti te teitte nyt oikein. En nyt aio sanoa mitään fraasia, koska inhoan niitä itsekin.
Vaikeaa on elää kaukosuhteessa mutta ehkä vielä vaikeampaa päästä toisesta irti, luopua siitä kaikesta yhteisestä.
Tsemppiä ja pistä mailia jos siltä tuntuu!
Hei!
Täällä on kirjoiteltu paljon siitä, että suhteessa toinen osapuoli lähtee pitkäksi ajaksi ulkomaille. Omassa suhteessani oli juuri näin. Poikaystäväni lähti 6 viikkoa sitten 10 kuukaudeksi vaihtoon. Kaikki meni hyvin, olimme jopa puhuneet yhteisen asunnon hankkimisesta tuon vaihtoajan jälkeen. Kunnes muutama päivä sitten poikaystäväni pudotti pommin. Hän soitti ja sanoi haluavansa erota. En käsittänyt olleenkaan koko asiaa (enkä taida vieläkään). Luetteli vain asioita, joita minussa on vikana ja sanoi haluavansa pitää hauskaa paikallisten tyttöjen kanssa. Vaikka vielä puhelua edeltävänä iltana asiat olivat hyvin ja muutamaa päivää aiemmin hän oli puhunut siitä, että matkustan hänen luokseen käymään. Nyt erosta on kulunut siis 4 päivää ja olo on epätodellinen. Rakastan tätä miestä todella paljon ja yritin jopa saada hänet muuttamaan mieltään. Eihän sitä ole tapahtunut ja yhteydenpitomme on kärjistynyt siihen, että sanomme toisillemme todella pahasti. Mutta ainakaan vielä ero ei ole tuntunut niin pahalta kuin kuvittelin sen tuntuvan. Ehkä tuo erossa vietetty aika (6 viikkoa) jollakin tavalla helpotti asiaa kun ei ole nähnyt toista. Olimme todella onnellisia yhdessä, eikä kukaan ulkopuolinenkaan voi ymmärtää poikaystäväni ratkaisua.
Tsemppiä kaikille, joilla on samanlaisia kokemuksia.
Alkoi todella pelottaa oman suhteeni kestävyys, kun luin viestisi. En edes uskalla ajatella, miltä sinusta tuntuu :( Voimia.
Nyt siis oma kaukosuhteenikin (olen siis viestiketjun aloittaja) on alkanut. Ei ole menny vielä pitkää aikaa. Ikävä on mahdoton. Yhteyttä on pidetty kyllä, vaihtelevasti.
Miten toisen mielenkiinnon saa pysymään yllä kaukosuhteessa? Ei kai tässä voi koko aikaa pelätäkään, mutta asiat mietityttävät niin paljon.
Haluaisin todella onnistua tässä suhteessa, onko kaikki sen arvoista ja annammeko toisillemme yhtä paljon sitä mitä tarvitsemme...siinä pulma...
Älä turhaan ala pelätä mun kokemuksen vuoksi. Tottakai kaukosuhteessa on omat ikävät puolensa, kun ikävä on mahdoton ja muut. Mutta uskon, että jos molemmat tahtovat suhteen toimivan, niin ei se kaukosuhteeseen kaadu. Entinen poikaystäväni oli sellainen pelimies, että vaikka meillä olikin todella onnellinen suhde, niin hän ilmeisesti tarvitsee koko ajan jonkun naisen huomiota. Ehkä tulee joku päivä katumapäälle, kun tajuaa mitä menetti :)
Onnea teidän suhteelle! Voidaan vaikka kirjoitella joskus sähköpostiakin, jos haluat jakaa ajatuksiasi!
Molempien osapuolten mielenkiinnon ylläpitäminen on tosiaan tärkeä asia.
Riippuen nyt henkilöistä ja siitä minkä kokevat mielekkääksi on vaihtoehtoja varmasti useita.
Käyttäkää webkameraa, lähettäkää kuvia/videoita, kirjoittakaa perinteisiä kirjeita, kertokaa avoimesti miltä tuntuu. Rohkeat vedot saattavat säväyttää ;)
Pääasia kuitenkin että jaksaa uskoa ja tekee jotain sen eteen. Kun kietoo toisen tarpeeksi hyvin pikkusormen ympärille, ei se siitä mihinkään lähde.. toivottavasti =)
Ihanan kannustava viesti :) Mulle voi laittaa s-postia, osote on [email protected] :)
Ilmoittautuu jälleen eräs jolle teksti kolahti kuin omasta elämästä.
Olemme tosin olleet "erillämme" jo yli vuoden, kun poikaystävä päätti haluavansa aasiaan opiskelemaan. Eli melkoisen kaukana majailee.
Kesäloman hän pystyi viettämään täällä kotimaassa, mutta nyt syksyn tullen tuli ankea arki jälleen esiin. Seuraavaksi en tiedä koska pääsen häntä näkemään. Onko se sitten joulu, ensi vuosi, se jää nähtäväksi. Samaten hän on päättänyt jäävänsä kyseiseen maahan pidemmäksi aikaa (tästäkään ei ole tarkempia suunnitelmia tiedossa).
Useaan otteeseen hän on tosin minulle selvitellyt kuinka ei usko tulevaisuuteen yhdessä jos kerran haluamme niin eri asioita, ja samaten että kaipaa läheisyyttä siellä päässä uskoen aloittavansa seurustelun kenties jonkun paikallisen kanssa. Mutta pettämään ei rupeaisi (tämän itsekin hänestä tiedän). Se on sitten kerralla poikki, jos on.
No en minä todellakaan haluaisi välejä hänen kanssaan poikkaista. Sellaisen aarteen tunnen itselleni löytäneeni, vaikkei asiat aina yhteen menisikään. Olemme myös taivaltaneet yhdessä yli 5 vuotta, joten voi kuvitella miltä yksin jääminen tuntuisi.
Olen nyt tässä masennus-fiilistellyt parisen viikkoa ja pohtinut pääni puhki miten jatkaa. En jaksaisi ainaista kaipuuta ja pelkotilaa että sattuu löytämään sieltä "paremman" rakkaan. (Useasti on kuulemma treffeille kyselty).
Uskon että olisin valmis asumaan yhdessä hänen kanssaan, onhan sitä tullut tavallaan asuttua yhdessä ennenkuin hän opiskelemaankin lähti, mutta en silti tiedä mitä minun pitäisi tilanteessani tehdä.
Voihan hyvin olla että suhde tulee kestämään ja hän palaa suomeen joidenkin vuosien jälkeen.
Mutta kun kaipuu on suuri ja nyt. Haluaisin tietysti muutenkin oman kullan kainaloon ja vahtimaan häntä vierailta kosiskelijoilta ';)
Ongelmaksi taitaa muodostua se, kuinka jättää oma kotimaa, kaikki (vähäiset) ystäväni, elämäntapani ja tärkeimpänä kaikista lemmikkini johon olen kovin kiintynyt ja tunnen suurta vastuuta.
Joutuisin varmasti myös käymään koulutukseni loppuun täällä suomessa ennenkuin pystyisin lähtemään, että se nyt venyttää myös hieman tätä ajatustani.
Päässä pyörivät vain ajatukset siitä olisinko kuinka yksin täysin vieraassa maassa, jonka kieltäkään en hallitse (en tee ystäviä helposti). Ja kuinka kävisi rakkaan eläinystäväni, josta joutuisin ainakin jollain tasolla luopumaan. Minulla kun oli suuret suunnitelmat varallemme ja olen näihin taloudellisesti myös kamalasti sijoittanut, jotka nyt eivät lyö ollenkaan yhteen kaukorakkaani kanssa.
Pelkään että olen tullut tienhaaraan; se on joko tai...