Kermainen pasta

Tämä on minun herkkuni, kun tekee mieli jotain täyteläisen kermaista. Annos yhdelle:

1½ dl keltaista rakettispagettia (Myllyn Paras)
½ dl Kevyt Becel Ruoka "kermaa"
2-3 öljyssä säilöttyä aurinkokuivattua tomaattia pienenä silppuna / suikaleina
muutama persiljannuppu koristeeksi
mausteita oman maun mukaan

Keitä spagetti kypsäksi kevyesti suolatussa vedessä. Kaada spagetti siivilään, huuhtele ja kaada takaisin kattilaan. Lisää kerma ja aurinkokuivatut tomaatit, mausta oman maun mukaan esimerkiksi suolaripauksella, mustapippurilla ja/tai yrteillä. HUOM: aurinkokuivattuja tomaatteja saa myös valmiiksi mausteöljyssä. Koristele annos persiljalla. Nam.

Mainittakoon, että sekä spagetti että kerma ovat sydänmerkkituotteita, ja tomaatit säilötty tyydyttymättömään eli ns. hyvään rasvaan. Kaloreita annoksessa on noin 350, mikä ei ole kevyen kevyt mutta kermaiseksi pastaksi hyvä valinta =)
21234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Siis kerman, tomaatin ja mausteiden lisäämisen jälkeen pitää luonnollisestikin hetki "muhitella" =) Pinnoitettua kattilaa suosittelen.

Äänestä
  • pitääpä kokeilla. kuulostaa herkulliselta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aurinkokuivatuista tomaateista kirjoitti:

Tämä on minun herkkuni, kun tekee mieli jotain täyteläisen kermaista. Annos yhdelle:

1½ dl keltaista rakettispagettia (Myllyn Paras)
½ dl Kevyt Becel Ruoka "kermaa"
2-3 öljyssä säilöttyä aurinkokuivattua tomaattia pienenä silppuna / suikaleina
muutama persiljannuppu koristeeksi
mausteita oman maun mukaan

Keitä spagetti kypsäksi kevyesti suolatussa vedessä. Kaada spagetti siivilään, huuhtele ja kaada takaisin kattilaan. Lisää kerma ja aurinkokuivatut tomaatit, mausta oman maun mukaan esimerkiksi suolaripauksella, mustapippurilla ja/tai yrteillä. HUOM: aurinkokuivattuja tomaatteja saa myös valmiiksi mausteöljyssä. Koristele annos persiljalla. Nam.

Mainittakoon, että sekä spagetti että kerma ovat sydänmerkkituotteita, ja tomaatit säilötty tyydyttymättömään eli ns. hyvään rasvaan. Kaloreita annoksessa on noin 350, mikä ei ole kevyen kevyt mutta kermaiseksi pastaksi hyvä valinta =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu