Onko nyt

Vihreät pääsivät hallitukseen ja estävät väistämättä tapahtuvan ilmastonmuutoksen huonontamalla ihmisten ostovoimaa, mutta vain sen verran ettei se laske kulutusta bensiinin tai dieselin tahi sähkön osalta.

Nyt ennen kuin TUC-merkkinen nimi ryhtyy jakamaan propagandaansa, on todettava, että ilmastonmuutos ja ekokatastrofi tulee joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin, oli ihmistä tai ei. Lukekaa maapallon historiaa ja tajutkaa miten tämä pallo toimii.
3329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei niit voi mitää vaatia tajuumaan. Kun on lusikal annettu, ei voi kauhal vaatia.

Äänestä

Ruotsissa ollaan vuosikaupalla edellä Suomea energiansäästöhankkeissa ja päästövähennyksissä.

Kuinka paljon siellä ihmisten elintaso tai ostovoima on alentunut?

Entä Saksassa tai Tanskassa? Tanskassa tehdään todella voimakkaita ohjauskeinoja CO2-päästöjen vähentämiseksi ja silti siellä on EU:n menestyvin talous, täystyöllisyys ja ihmisillä rahaa ettei tortulle taivu.

Tanksa saa pelkästä tuulivoimateknologiasta 6 miljardia euroa vuodessa tuontituloja. Ala työllistää pitkälle kolmattakymmenettätuhatta ihmistä.

Dieselin, bensan ja sähkön osalta kulutus olisi saatava vähenemään ja nopeasti, mm. Tanskan, Saksan ja Ruotsin mallin mukaisin ohjaustoimin.

Äänestä
  • Katsos kun kiina on suurin uusiutumattomien energiavarojen käyttäjä. Päästöissä kärjessä ja lisää kivihiilivoimaloita syntyy kerran viikossa seuraavan 20 vuoden ajan jotta saadaan kiinan energiantarve tyydytettyä.

    Mene sinne meuhkaamaan ilmastonmuutoksesta.

    Toisena tulee supervalta U.S.A. Luuletko, että nämä välittävät hevon vittua muuta kuin siitä paljonko heidän elintasonsa on? Eurooppa tulee kolmantena vain sen takia, että täällä sattuu olemaan soita niin perkeleesti. Kai tiesit, että suomen soiden päästämä metaani on enemmän kuin liikenteen päästöt suomessa?

    Oletko niin tavi, että kuvittelet veronkorotusten suomessa vaikuttavan yhtään mitään? Vihreän puolueen edustajat pitäisi kaikki laittaa luomuteltan kanssa alasti keskelle erämaata tammikuussa ja katsoa huhtikuussa jäikö haaskansyöjiltä mitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvä mieli? kirjoitti:

Vihreät pääsivät hallitukseen ja estävät väistämättä tapahtuvan ilmastonmuutoksen huonontamalla ihmisten ostovoimaa, mutta vain sen verran ettei se laske kulutusta bensiinin tai dieselin tahi sähkön osalta.

Nyt ennen kuin TUC-merkkinen nimi ryhtyy jakamaan propagandaansa, on todettava, että ilmastonmuutos ja ekokatastrofi tulee joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin, oli ihmistä tai ei. Lukekaa maapallon historiaa ja tajutkaa miten tämä pallo toimii.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu