Fakta on ettei ihminen ole yksiavioinen. Siksi on turha ihmetellä jos puoliso käy vieraissa, se on luonnon laki. Eikä naiset ole yhtään sen parempia. Monissa tutkimuksissa on todettu että joku muu kuin aviomies on lapsen isä 10-15% tapauksista joten se siitä naisten muka paremmasta moraalista.
Pettäminen on lajillemme ominaista
käytöstä
311682
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
..ja mitä tänään HS julkaisi esimerkiksi pääkaupunkiseudulla toimivista thaihieronta-paikoista, niin jokaisessa tarjottiin myös seksipalveluita. Ellei ole kysyntää, ei ole myöskään tarjontaa, niin se vain menee. Miksi suurinosa prostituoitujen asiakkaista on nimenomaa naimisissa olevia miehiä?
Esim. avioon/avoliittoon ja polemme heti lapsen/lapsia? Jos se "vieras pimpsa,ja kikkeli" onkin mielessä heti kohta? Ite olen 50v ja eronnu kolme vuotta sitten,kun sain lopulta tietää,että äijällä on "toinen"(petti muutenkin)mut kersat oli
"liian pieniä vielä" jaettavaksi.Nyt olen onnellinen
sinkku.Ei huolta...miehestä,ja lapset omillaan.
Varsinkin ns. paremmissa piireissä kulissin pitää olla moitteeton. On kaksi kaunista lasta (miel. tyttö ja poika), iso tiilitalo, pari kunnon autoa, hulppea kesämökki jne. Tähän kuvaan kuuluu kuin nenä päähän naimisissa olevat isä ja äiti. Tätä idylliä voi sitten sukulaisille ja tuttaville näyttää. Sivussa voi pitää salarakasta. Eroaminen on vaivalloista, omaisuus jakoon, mitä sukulaisetkin ajattelevat, lapsista puhumattakaan.
mikään kulissi. Sehän on ihmiselle tyypillinen unelma. Unelmat on vaan unelmia, todellisuus vaatii rohkeutta, sitkeyttä, anteeksiantoa, ymmärrystä ja rakkautta. Siksi heikot sortuu pettämään... itseään.
Kerroppa mitenniin?
Minusta se on oma valinta ja omista asenteista ja tahdosta kiinni onko pettävä vai ei. Tai ainakin näin minä sen olen onnistunut elämässäni elämään tuntematta itseäni pätkääkään epäominaiseksi. Ja päätellen siitä kuinka paljon henkisesti ja fyysisesti viehätän ja kerään naisia en ole lainkaan "epäonnistunut" lajityypillisesti :D
Itse en ole yksiavioinen mutten myöskään pettäjä. Lähden suhteista sitten kun sen aika mielestäni on kypsä syystä tai toisesta ilman että hyppään sänkyyn tai suhteeseen toisten kanssa suhteen aikana. En petä, vaihdan kumppania sinkkuudessa hetken vietettyäni... eipä ole koskaan tarvinnut olla jouten.
Niin, ja ilmeisesti kaksi naista kantaa minun siementäni ja kasvattaa sitä varsinaisen kumppaninsa kanssa. Käki olen tässä suhteessa - silti en pettäjä OMISSA suhteissani, toisten suhteet ja niiden kuviot eivät minulle kuulu.
Nähdäkseni olet joko pettynyt tai sitten oikeutat omaa sosiaalista sairauttasi hakemalla luonnollisia selityksiä ja unohdat että ihminen voi aina kuitenkin valita toimia oikein tai edes toisin tilanteessa kuin tilanteessa. Usein se tosin tarkoittaa että itse menettää jotain - mutta olen huomannut että samalla avautuu taas tilaisuuksia johonkin muuhun.
Ainoa lajityypillinen käytös ihmiselle vaikuttaa olevan sumeilematon typeryys ja oman järjen yliarviointi jota pohjimmiltaan naivistinen ja kapeakatseinen viestisi elämänvalintojen ja -linjojen suhteen henkii.
Mielenkiintoinen termi, onko oikein lääketieteen vakavasti ottama sairaus? Se on luonnon laki että mies jakaa siementään mahdollisimman laajalti. Nainen taasen tahtoo parhaat mahdolliset geenit jälkeläisilleen, siksi pettää sumeilematta kun hyvägeeninen mies osuu kohdalla.
Onneksi nykyään tehokkaita ehkäisyvälineitä mutta silti on uskomattoman paljon lapsia jotka ovat toisen kuin aviopuolison. Näin on myös Suomessakin.
Monissa kulttuuureissa on aivan normaalia että miehellä on useita vaimoa, sulttaaneilla ja vastaavilla saattaa olla kymmenittäin. On aivan luonnollista että länsimaissakin miehellä on useitä kumppaneita yhtä aikaan. Onneksi täällä niiden kanssa ei sentään naimisiin tarvitse mennä.
miehen siittämä nuori alkava teini.
Nimenomaan sosiaalinen sairaus, sosiaalinen - ei biologinen.
Jos lähdet hakemaan "luonnollisuudesta" oikeutusta vääryyksille - jota pettäminen on koska se on lupaus sitoomuksesat - joudut tilanteeseen jossa sinun tulee ottaa kantaa myös siihen kun jengi ottaa hengen toiseltaan. "Oman hyvän puolustaminen voi tapahtua väkivallalla ja tappamalla vastustaja".
Menee oikeasti sairaaksi. Kuitenkin sosiaalisissa suhteissa on täsmälleen sama eettisyys kuin mitä on esim. fyysisen koskemattomuuden suhteen. Vaikka pettämisestä ei jaetakaan vankeustuomioita ei se tee pettämisestä yhtään sen oikeutetumpaa.
Sulla on aika negatiivinen näkemys ihmisistä ja itsestäsi; koneellistat (biokoneellistat) ihmisen yksinomaan geenien sanelemien oikkujensa mukaan toimimiseksi. Minulle ihmisyys on korkeampaa astetta, myös eettisiä valintoja ja toisista välittämistä.
Siksi pettäminen on SOSIAALINEN sairaus joka kumpuaa primitiivisemmästä järjestelmästä jonka pitäisi olla psyykeessä hallinnassa. Pettäjällä ei ole, pettäjällä on vikaa päässä - vikaa sosiaalisessa arvoverkossaan. Sairaus.
Tautiluokitusta ei ole mutta pettäjällä on vaihtoehto toimia toisin - omien tarpeidensa mukaan - pettämättä ja menettämättä mitään samalla. Hän ei kuitenkaan toimi niin eli narsistinen sairas valinta.
Toisaalta ilmiö on toki niin laaja ettei sitä kannatakkaan alkaa tautiluokittamaan. Mutta vikaa näissä ihmisissä on - se on täysin selvää. Sairaus on sitä kaliberia että se purkautuu semi-yleisenä pettämisen hyväksyntänä. Paitsi että pettäminen ei ole oikeasti hyväksyttävää vaikka iltapäivälehdissä niitä tapauksia alleviivataankin.
"Kaikkihan sitä tekee" - ai niinkuin tupakointikin? "Mä haluan sitä" - Sekö on oikeutus? "Mullon ongelma ja ..." - Sen huomaan. "Olen laiska muuttamaan elämääni ja asioita" - Ihan varmasti, en epäile hetkeäkään. "Tää on mulle oikein." - Ihankstosi? Ja muille kans?
Perin hupaisaa moraalinen närkästymisesi. Muiden salarakkaita pidät osoituksena luonteen heikkoudesta/turmeltuneisuudesta, itsesi ylennät heidän yläpuolelleen. Silti olet siittänyt kaksi lasta eikä naisten miehillä ole mitään tietoa asiasta. Olet todellakin oiva moraalinvartija!
Rapatessa roiskuu ja tekevälle sattuu enkä minä ala ketään tuomitsemaan, sattuu sitä paremmissakin piireissä. Mutta en kyllä silloin alkaisi hirveästi muita arvostelemaan.
Jos on toisen kanssa naimisissa ei se sitä tarkoita että toinen omistaa sinut. Ihminen on täysin vapaa tekemään päätöksiä ja noudattamaan luonnon ikiaikaisia viettejä. Tämän voi hoitaa hienotunteisesti, ketään loukkaamatta.
"Silti olet siittänyt kaksi lasta eikä naisten miehillä ole mitään tietoa asiasta. Olet todellakin oiva moraalinvartija!"
Minä en valitse toisten moraalia, vain omani. Päätös heidän petoksestaan oli heidän omansa - ei minun. Suhteidenhoitoa ei voi sälyttää kolmannen osapuolen huoleksi vaan se on aina parista kiinni, vain ja ainoastaan parista.
Ja en todellakaan KUNNIOITA noita naisia heidän valintansa puolesta, mutta he ovat ihan hyviä tapauksia muuten. Ei virheetöntä ihmistä ole olemassa eikä se tarkoita että ketään sen takia alentaa pitäisi.
Olet kyllä oikeassa että nostan itseni jalustalle... Mutta ehkäpä se johtuu siitä että aihetta on? Elän vapaasti pettämättä ketään, rehellisesti. Jos se ei ole kunnioitettavaa niin mikä sitten on?
"Jos on toisen kanssa naimisissa ei se sitä tarkoita että toinen omistaa sinut. Ihminen on täysin vapaa tekemään päätöksiä ja noudattamaan luonnon ikiaikaisia viettejä. Tämän voi hoitaa hienotunteisesti, ketään loukkaamatta."
Paitsi lupaustaan ja kiinni jäädessään sitä kumppania. Järkevää on hoitaa asia niin että voi elää rehellisesti ja omien tuntemustensa mukaisesti - eli joko elää suhteessa jossa toisten kanssa kuhertaminen on ok - tai sitten elää sinkkuna - eikä käyttää toisia ihmisiä suojamuureinaan odottamassa että he saavat nuolesta.
Modernin yhteiskuntamme yksi hienoimmista piirteistä on että IHMINEN VOI ELÄÄ VAPAASTI. Ei ole mitään tarvetta sitoutua ja vannoa näennäisesti valoja - tehdä lupauksia joita ei voi pitää - tai olla kertomatta kun alkaa näyttää siltä että lupaus ei pidä.
Voi toteuttaa näitä luonnonviettejään ilman että tarvii tilanteen pakosta ottaa edes riskiä että jotakuta sattuisi (tai ainakaan että se olisi oma syy - olemalla rehellinen alusta alkaen).
Ja kuitenkin joukossa on surkeita ihmisiä jotka valehtelevat vaikkei tarvetta olisi, valehtelevat saadakseen suhteen jota sitten kohtelevat arvalla "sattuuko vai ei". Samalla - väittäisin - tuhoavat itsetuntonsa ja oikeudentajunsa kun joutuvat vielä löytämään nämä kieroutuneet oikeutuksensa toiminnalleen ja pohjimmiltaan tämä tekee kumppanista nukketalon maskotin ja pettäjästä "ylemmän olennon" jolle kaikki on oikeutettua teatteria jota ylläpidetään valheella. Sillä kun katsot asiaa niin sitä se todellakin on.
Pelkoa totuutta kohtaan, pelkoa olla oikeasti vapaa ja elää rehellisesti niinkuin tahtoo elää. Pelkoa.
Sekö sitten on se oikea tie?
Humen laki tarkoittaa sitä, että luonnosta ei voi vetää johtopäätöksiä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Miten asiat ovat, ei kerro mitään siitä miten niiden pitäisi olla.
Humen giljotiinin kumoaminen on vaikeaa. Väite "homoseksuaalisuus on luonnotonta, koska sitä ei esiinny luonnossa" on yhtä väärä kuin väite "homoseksuaalisuus on luonnollista, koska sitä esiintyy luonnossa".
Mies on luotu kulkemaan, ja astumaan! Mies ei määrää kenen kanssa sänkyyn menee vaan nainen. Nainen valitsee miehen. Kyllähän sitä joka ukko olisi naisen mukaan lähdössä mutta nainen tekee päätöksen itsenäisesti. Tietysti miehelläkin on oma tahtotilansa mutta jos nainen on kaunis, tai edes viehättävä, ei miehen tahtotilasta ole epäilystäkään. Oli mies sitten naimisissa tai ei.
Perustelut?
Ole hyvä mies onnellinen, etteivät nämä (kuvittelemasi) luonnonlait ihan tuollaisenaan sentään toimi! Jos toimisivat, valtaosa miehistä ei pääsisi edes poikuudestaan eroon.
Miten esittämäni luonnonlait johtaisivat siihen että valtaosalla miehistä ei olisi naista?
Tarkoitan, että jos ihmisluontoon - myös miehen - ei kuuluisi myös sitoutuminen ja tarve pitää huolta jälkikasvustaan, ei nainenkaan sen perään haikailisi - samaa lajia kun kuitenkin ollaan. Silloin homma menisi niin, että nainen hakisi vain vahvimpia/parhaimpia geenejä jälkikasvulleen ja viis veisaisi muusta. Ja silloin sukua pääsisi jatkamaan vain miesten "parhaimmisto".
En väitä, että ihminen on luonnoltaan puhtaasti monogaaminen, mutta ei ole myöskään puhtaasti polygaaminen. Kumpikaan sukupuoli ei ole puhtaasti kumpaakaan.
"luonnon" laki ja mikä ei? Eikös tämän saman logiikan mukaan myös tappaminen ole luonnollista toimintaa ihmiselle (tilastojen mukaan). Ei siitä pitäisi niin suurta meteliä pitää jos sattuu jonkun keljun tökkäämään hengiltä? Jos niinkuin jäykkiä "biologisia" johtopäätöksiä tehdään ihmisen käyttäytymisen mukaan
Kerroppas mistä tuo fakta on peräisin? Fakta on fakta vain, jos sen voi perustella.
ei miehet hyväky kun vaimo pettää ja miksi ei saa olla naisella useampia miehiä kanssa,jos se on niin oikein elämässä.
Lähes jokainen mies, mikäli se olisi mahdollista, tahtoisi monta kaunista naista (haaremi) mutta vain harva nainen tahtoo monta miestä puolisokseen. Sukupuolilla on siis huomattavia eroja.
Tai sitten naisilla on vain korkeampi kynnys kertoa totuus tässä asiassa (naisille on yhteiskunnassamme kovemmat moraalisäännöt). Tai sitten nainen tippaleipäaivoillaan ajattelee asian "loppuun asti". Jos mieskin tekisi niin, voisi aika usein kuitenkin päätyä yhteen naiseen. Ja moni päätyykin, vaikkei sitä ehkä näillä palstoilla huomaa.Toisaalta aika moni nainen haikailee ainakin kahden miehen perään. Toinen on se hyvä keskustelija ja hyvä isä. Toinen on seksipeto. Noin niinkuin hieman kärjistäen.
mieltä kanssasi. Ihminenhän on vain yksi eläinlaji, joka ei ole yksiavioinen. Eläinkunnassa yksiavioinen laji on KOKO ELÄMÄNSÄ uskollinen yhdelle ja ainoalle puolisolleen. Jos puoliso kuolee niin ei eläin (esim. joutsen) ota enään uutta puolisoa vaan elää yksin loppuun asti toisin kuin ihminen tekee. Miksi sitten ihmiset rakastuu ja menee naimisiin yms. niin kuin joku kysyi ketjussa aiemmin? Avioliitto ja ihmisen mieltämä ydinperhe ajattelu on ihan ihmisen omaa keksintöä eikä mikään luonnon sanelema juttu. Niinkuin monet muutkin ihmisen keksimät säännöt ja tavat yms. ovat keksittyjä eikä luonnon sanelemia niinkuin yksi- tai moniavioisuus. En nyt tarkoita tällä sitä että ihmisellä on oikeus pettää ja käydä vieraissa (jos on luvannut olla uskollinen) vaan juuri kuin ap. kirjoitti että se vain on ominaista lajillemme. Eri asia on sitten kuinka moni pystyy noudattamaan ihmisen keksimiä sääntöjä ja kuinka moni menee "viettiensä" perusteella.
Ihmiset ovat kehittäneet yhteiskuntaa siihen suuntaan, että yksilö ei pysty seuraamaan normaaleja viettejään vaan on sopeuduttava ihmiskunnan sääntöihin ja järjestykseen. Näin se vaan menee.
Eiköhän tässä pettäjät sano että "totta" ja muut sitten että ei se noin mene.
Ihmisen ominaisuuksista kaikkein karmein on se että jokainen on aina mielestään oikeassa riippumatta mistään ulkoisesta tekijästä. Omaksuttu aate koetaan aina oikeaksi ja johdonmukaiseksi ja täysin perustelluksi. Aina, olkoon älykäs tiedemies, uskovainen tai natsi - aina jokainen pitää itseään ja omaa näkemystään parhaana mahdollisena ja oikeutettuna. Riippumatta tosiasioista.
Kaikille asiasta oikeasti kiinnostuneille suosittelen Jussi Viitalan kirjaa: Vapaasta tahdosta? Käyttäytymisen evolutiivinen perusta.
Siellä todetaan mm., että "...sekä miehen että naisen uskottomuus on yksiavioisuudesta huolimatta osa ihmisen luontaista lisääntymisstrategiaa."
Mutta muistakaamme, että ihminen ei ole vain viettiensä vietävissä oleva nisäkäs, vaan valintoihin ja harkintaan kykenevä olento. Ja miehille on korostettava vielä sitä, että käyttäytymistutkimus evoluutiobiologian näkökulmasta ei todellakaan tue ajatusta, että "mies on luotu kulkemaan" ja "nainen tyytymään yhteen mieheen". Meillä molemmilla on vietit, halut ja himot - ja myös vapaa tahto päättää, miten niiden kanssa elämme. No excuses.
niin biologiaan kuin sosiologiseen kehitykseen kuuluvat perusasiat, aletaan olla vähän lähempänä (kenties) todellisuutta.
eli millään muulla nisäkkäällä ei jälkeläinen tarvitse niin pitkää hoivaa kuin ihmisellä. Siksi on jälkeläisten elinkykyyn suoranainen vaikutus sillä, kuinka varmasti tuo huolto toimii. Eli sukuaan pääsee lisämään uros, joka pystyy turvaamaan eloonjäämisen.
Mitä tulee noihin uskottomuustapauksiin, ne ovat kuitenkin poikkeus - eivät sääntö. Siksi naiset etsivät sitoutumis ja huolehtimiskykyistä miestä ja tekevät näille huomattavasti enemmän elinkykyisiä jälkeläisiä kuin uroksille, joille riittää pelkkä pariutuminen. Tällaista promiskuiteettiä ei muuten esiinny luonnonvaraisilla kansoillakaan?
Ihmisellä on todellakin järki ja tahto, jota eläimillä ei ole. Seksuaalisuus on osittain opittua eikä tahdonvastaista toimintaa (lue vaisto). Sillä on muitakin tarkoituksia kuin lisääntyminen, ihminen on harvoja niistä eläimistä jotka naivat ihan naimisen ilosta vaikkei lapsia tulisikaan.
Mitkään tutkimukset eivät tue todellakaan väitettä että miesten on saatava käydä panemassa kaikkia mahdollisia naisia, ei häntä aja siihen mikään muu pakko, kuin oma mielikuvitus!
Alfauroksilla on naisia vaikka muille jakaa. Naiset tahtovat että alfauros hedelmöittää heidät vaikka mitään takuita siitä että he jäisivät jälkeläistään huolehtimaan ei ole. Siksi nainen tarvitsee hölmön miehen joka hoivaa toisen miehen lasta omanaan.
Alfaurokset toki lupaavat vaikka mitä kunhan vain pääsevät sänkyyn. Kun naiseen on kyllästytty, on aika jatkaa kulkemista ja astumista...
" Siksi nainen tarvitsee hölmön miehen.. "
--> nii, ne onkin sitten niitä betauroksia, eli enemmistökö?
Alfauros on yleensä lauman johtaja. Tämä häätää kaikki muut urokset pois naaraiden läheltä. Tämä pitää huolen laumastaan. Ehkä joku beetta pääsee livauttamaan siementään väliin, mutta yleensä näille jälkeläisille käy huonosti.
Kyllä naiset tahtovat alfaurosta - mutta eivät niitä beeta uroksia, jotka eivät jää huolehtimaan jälkeläisistään. Nämä beeta urokset ovat niitä jotka luapailevat mitä vain, koska heillä ei ole yksinkertaiseti antaa mitään naisille. Heillä ei valitettavasti ole muuta mahdolisuutta saada naarasta.
Beetaurokset kuvittelevat että kaikki naiset haluavat häntä, vaikka asia on toisinpäin. Hyvin harva, yleensä arvoastekossa alempana oleva naaras saattaa olla suosiollinen, kun alfauroksen silmä välttää.
Mutta en usko että olet pelkkä eläin - vai oletko? Jos olet, niin kmapaa naamas niin saat banaanin. Tiesitkä että luonnossakin ilmenee sellaista, että vaikka naaras on tullut raskaaksi, se menee kesken, ellei se ole oikealle urokselle???
Kromosomipoikkeama kenties?
Niin niin, tontut, maahiset, keijut, haltiat, joulupukit ja (ihmis)alfaurokset... :D
Murhaaminen ja pedofilia on myös ihmisten geeneissä joten nekin ovat aivan hyväksyttäviä asioita! JIPPII!