Päätin lopettaa Atrian ja HK:n makkaroiden ja lihatuotteiden syömisen viikko sitten. Hyvin on mennyt ja olo on jo nyt huomattavasti parempi. Lihaproteiinin olen korvannut kalalla, erityisen terveellistä väitetään olevan raa'an kalan. Niimpä hain tuoreita siikoja suoraan ammattikalastajalta edulliseen hintaan mutta piti kyllä ostaa 50 kg, että sai hieman edullisemmin. Onneksi naapurit olivat kiinnostuneita ja ostivat loppujen lopuksi suurimman osan tuosta määrästä, ja minulle jäi vain n. 10kg. Tein kolmesta siiasta graavisuolattua. laitan tähän hyvän reseptin jotta muutkin gm-boikottiin osallistuvat voivat sitä kokeilla:
-2 dl merisuolaa
-1 dl hienoa sokeria
-1 rkl mustapippurirouhetta, voi käyttää myös valkopippurirouhetta ja määrää voi lisätä tai vähentää makumieltymyksen mukaan.
- rkl hienonnettua tilliä.
Sekoita nämä ainekset ja ripottele fileiden alle ja päälle kerroksittain. Määrällä ei ole väliä kunhan sitä nyt on niinpaljon että sitä imeytyy, sillä kala imee sitä suolaa vain tietyllä nopeudella. Laita graavifileet jääkaappiin ja anna olla siellä 3 - 6 tuntia, 3:ssa tunnissa tulee vähäsuolaista ja 6:ssa tunnissa voimakas suolaus. Ota haluamasi ajan jälkeen fileet pois kaapista. Ravista ylimäärinen suola pois ja huuhtaise fileet kevyesti. Nyt voit aloittaa maustamisen ja siihen käy tuore tilli ja erilaiset sipulit hyvin. Itse laitan hienonnetun keskikokoisen sipulin noin 700 gr;n fileitä, lisäksi purjosipulia ja ruohosipulia myös runsaasti ja nekin hakkeluksena. ja sitten vain syömään. Nyt minulla on 2 kuukauden einekset pakastimessa ja pystyn varmasti boikotoimaan ja elämään kalatuotteiden avulla vaikka loppuelämäni ja sehän jopa pitenee kalaruoilla. Kokeilkaa tätä hyvät immeiset.
Ensimmäinen viikko ilman
moskaruokaa
3
452
Vastaukset
- moskaruokaa
Näinä boikotoinnin päivinä siirryin käyttämään Ilmajoen Osuusmeijerin valmistamaa rasvatonta maitoa joka on homogenoimatonta ja edullista eli 55 centtiä litra verrattuna tavalliseen homogenoituun joka on 79 centtiä litra.
- 86tp8
Eikös se elävä ravinto ole vielä terveellisempää, eli et sitten kuitenkaan syö niitä siikoja elävänä?
- moskaruokaa
Minun mielestä kalan syöminen elävältä menee taikauskon ja huuhaan puolelle. Kalan proteiinit ja rasvat ovat yhtä terveellisiä kuolleella ja elvällä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827086Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635185Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163457Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370