Hei!
Olen reilu parikymppinen opiskelija tyttö. Tällä hetkellä sellainen tunne, ettei oikein jaksais. Miettinyt, että olisko jostain terapiasta apua, vaikka en tiedä, että uskonko siihen.
Minulla on unettomuutta, asiat vaan pyörii mielessä, en osaa päästää irti. Kuukausi sitten erään unettoman yön jälkeen sain rytmihäiriöitä, oksetti, tuli hengenahdistusta, koko keho tärisi; terveyskeskuksesta laitettiin ambulanssilla keskussairaalaan. Pääsin illalla pois, koska olo oli jo parempi. Minulla on eräs sairaus, joka rajoittaa elämääni, murehdin sitäkin koko ajan. Moni työvaihtoehto sulkeutuu pois, koska en sitä terveyteni vuoksi voi tehdä. Pinnaa kiristää koko ajan, kiukuttelen avomiehelleni jatkuvasti. Tuntuu, etten ole tarpeeksi hyvä hänelle tai ylipäätään mihinkään. Itsetunto laahaa nollassa. Pelkään sosiaalisia tilanteita. Minulla on kahvikuppineuroosi, punastelen, sydän hakkaa. Pari viikkoa sitten eräs läheiseni kuoli, nyt olo on todella lohduton. Mietin, miten jaksan, kun opiskeluissa on tulossa kiireinen syksy.
Taustoistani voin kertoa sen verran, että olin yläasteen ajan koulukiusattu. Kotonani oli myös perheväkivaltaa.
Olisiko järkevää hakeutua jonnekin terapiaan, tai juttelemaan psykologille tms.? Onko siitä apua? Onko yksityinen kovin kallis, opiskelijoiden terveydenhuoltoon saa odottaa ikuisuuden?
Olen reilu parikymppinen opiskelija tyttö. Tällä hetkellä sellainen tunne, ettei oikein jaksais. Miettinyt, että olisko jostain terapiasta apua, vaikka en tiedä, että uskonko siihen.
Minulla on unettomuutta, asiat vaan pyörii mielessä, en osaa päästää irti. Kuukausi sitten erään unettoman yön jälkeen sain rytmihäiriöitä, oksetti, tuli hengenahdistusta, koko keho tärisi; terveyskeskuksesta laitettiin ambulanssilla keskussairaalaan. Pääsin illalla pois, koska olo oli jo parempi. Minulla on eräs sairaus, joka rajoittaa elämääni, murehdin sitäkin koko ajan. Moni työvaihtoehto sulkeutuu pois, koska en sitä terveyteni vuoksi voi tehdä. Pinnaa kiristää koko ajan, kiukuttelen avomiehelleni jatkuvasti. Tuntuu, etten ole tarpeeksi hyvä hänelle tai ylipäätään mihinkään. Itsetunto laahaa nollassa. Pelkään sosiaalisia tilanteita. Minulla on kahvikuppineuroosi, punastelen, sydän hakkaa. Pari viikkoa sitten eräs läheiseni kuoli, nyt olo on todella lohduton. Mietin, miten jaksan, kun opiskeluissa on tulossa kiireinen syksy.
Taustoistani voin kertoa sen verran, että olin yläasteen ajan koulukiusattu. Kotonani oli myös perheväkivaltaa.
Olisiko järkevää hakeutua jonnekin terapiaan, tai juttelemaan psykologille tms.? Onko siitä apua? Onko yksityinen kovin kallis, opiskelijoiden terveydenhuoltoon saa odottaa ikuisuuden?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ilman muuta haet apua itsellesi mistä vain, etkä hellitä ennen kuin saat. Ole kuitenkin rehellinen ja kerro todella mitä tunnet yhtään vähättelemättä tai selittelemättä. Äläkä luovuta, jos aluksi nousee seinä vastaan. Yksityisten hinnoista en tiedä, mutta mahdollistahan on lähteä liikkeelle opisk.terveyshuollon tai terveyskeskuslääkäristä tai MTT:sta. Kukaan ei tarjoa sinulle apua, hae sitä itse. Olet vielä nuori.Elämällä on sinulle annetavanaan paljon hyvää. Uskon, että selviät kyllä!
Olisihan se järkevää hakeutua terapiaan. Pari vuotta sitten erääss suomalaisessa kaupungissa oli ainakin sellainen käytäntö, että mielenterveystoimistossa piti käydä hoitajan juttusilla tietty aika, ennen terapiaan ohjausta.
Psykoterapiasta on itselläni kokemusta nyt vajaa vuoden verran. Jo ensimmäinen kerta terapeutilla auttoi huomattavasti, eli kyllä kannattaa hakea apua.
Olisiko joitain järjestelyjä, millä pystyisit helpottaa tulevan syksyn kiireitä? Jos sinusta nimittäin tuntuu jo nyt, ettet ehkä jaksa, niin luultavasti tuntemuksessa on jotain perääkin.
Tilanteesi huomioon ottaen olisi aika outoakin jos pystyisit pirteänä jatkaa niin kuin ennenkin. Eli on täysin järkevää tehdä jotain kiirettä lieventäviä ratkaisuja. Koulussakin ihan varmasti ymmärretään tilanne ja osataan ehkä ehdottaa tilannetta helpottavia ratkaisuja.
Parempi kuitenkin ennaltaehkäistä loppuunpalaminen kuin hammasta kiristäen vain yrittää!
=)
selvittää mihin koulukuntaan terapeutti kuuluu. Itse olen ainakin psykoanaalyysistä saanut huonoja kokemuksia. Kyllähän se helpottaa aina, kun saa jonkun kanssa puhua, jos ei muuten pysty omia ajatuksiaan järjestämään.