Tämä aihe

tänne, mutta muutakaan sopivampaa ei vaihtoehdoissa ole! Eli, pyysin esimieheltä työtodistukseen arvostelun, mutta hän sanoi ettei se ole enää nykyisin yleistä. Työsuojelupiirin netti-sivuilla kuitenkin kerrotaan ihan selvästi, että työnantajan on annettava arvostelu jos työntekijä nimenomaan pyytää sitä. Kaikista aikaisemmista työpaikoista olen saanut arvostelut ja vieläpä hyvät sellaiset, joten nyt kyllä jäi "paha maku suuhun". Taidankin palata asiaan vielä uudestaan ja vaatia uuden todistuksen. Kertokaapa kokemuksianne!
83636
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hei!
Sano esimiehellesi, että haluat työtodistuksen arvosteluilla. Siinä on kyllä se riski, että suivaantuneena kirjoittaa vähemmän mairittelevan todistuksen. Mutta negatiivisa asioita ei saa työtodistukseen laittaa.

Äänestä
  • Yli 20 vuotta olen ollut esimiehenä. Päähäni on iskostunut jostain laista, että työntekijällä on oikeus saada työtodistus vielä 10 vuotta työsuhteen päättymisen jälkeen. Alkuperäinen kirjoittaja voi siis pyytää uuden todistuksen jollei arvosteluja ole laitettu.

    Arvostelu pitää antaa vain pyydettäessä. Jos työnantaja toteaa ettei se ole enää niin yleistä niin saahan sitä puhella kaikenlaista. Laki määrää arvostelun antamaan.

    Sen sijaan arvosteluasteikko voi mennä laidasta laitaan.

    Haluaisinkin nimim. "NEUVO"lta kuulla minkä lain mukaan negatiivisia asioita ei saisi laittaa.

    Mitä arviointia sitten sille huonolle ihmiselle laitettaisiin?
    Esim. asiakaspalvelutyössä ei kiukkupussi pärjää. Jos koko ajan kiukuttelee asiakkaille niin käytös on silloin huono.
    Sellaisen arvion minä laittaisin, mutta tällaisissa (harvoissa) tapauksissa kerron etukäteen työntekijälle millaiset arvostelut tulen antamaan ja silloin he eivät haluakaan arvosteluja.
    Reilu peli molemmin puolin.

    Äänestä

  • esimies. kirjoitti:

    Yli 20 vuotta olen ollut esimiehenä. Päähäni on iskostunut jostain laista, että työntekijällä on oikeus saada työtodistus vielä 10 vuotta työsuhteen päättymisen jälkeen. Alkuperäinen kirjoittaja voi siis pyytää uuden todistuksen jollei arvosteluja ole laitettu.

    Mikäli työntekijä pyytää arvosteluilla, niin laissa ei todellakaan ole mitään sellaista kohtaa,että negatiivisia asioita ei saa laittaa.
    Työsuhde: Työtodistus
    Onko työntekijällä oikeus saada työtodistus?
    Työtodistuksesta säädetään työsopimuslaissa. Se on tärkeä työntekijän työmarkkina-aseman sekä työttömyysturva- ja sosiaalietuuksien kannalta. Sen vuoksi työtodistusta koskevista säännöksistä ei saa poiketa työntekijälle epäedulliseen suuntaan.
    Työtodistus annetaan, jos työntekijä sitä pyytää. Siinä mainitaan työsuhteen kesto ja työsuhteen laatu. Jos työntekijä nimenomaisesti pyytää, siihen liitetään arvio työntekijän käytöksestä ja työtaidosta. Ne ovat työnantajan henkilökohtainen näkemys ja työntekijä ei voi vaatia niiden muuttamista, ellei arvolausetta osoiteta vääräksi. Työtodistuksen sisällön tulee ilmetä sen sanamuodosta.
    Tulkitsin väärin kohdan:ei saa poiketa työntekijälle epäedulliseen suuntaan.
    Työtodistus tulee toimittaa ilman arvosteluja vielä 10 vuotta työnteon jälkeen. Mutta jos haluaa arvosteluilla, niin siinä raja on 5 vuotta.

    Äänestä

  • esimies. kirjoitti:

    Yli 20 vuotta olen ollut esimiehenä. Päähäni on iskostunut jostain laista, että työntekijällä on oikeus saada työtodistus vielä 10 vuotta työsuhteen päättymisen jälkeen. Alkuperäinen kirjoittaja voi siis pyytää uuden todistuksen jollei arvosteluja ole laitettu.

    Arvostelu pitää antaa vain pyydettäessä. Jos työnantaja toteaa ettei se ole enää niin yleistä niin saahan sitä puhella kaikenlaista. Laki määrää arvostelun antamaan.

    Sen sijaan arvosteluasteikko voi mennä laidasta laitaan.

    Haluaisinkin nimim. "NEUVO"lta kuulla minkä lain mukaan negatiivisia asioita ei saisi laittaa.

    Mitä arviointia sitten sille huonolle ihmiselle laitettaisiin?
    Esim. asiakaspalvelutyössä ei kiukkupussi pärjää. Jos koko ajan kiukuttelee asiakkaille niin käytös on silloin huono.
    Sellaisen arvion minä laittaisin, mutta tällaisissa (harvoissa) tapauksissa kerron etukäteen työntekijälle millaiset arvostelut tulen antamaan ja silloin he eivät haluakaan arvosteluja.
    Reilu peli molemmin puolin.

    Eli se hommahan menee niin että on olemassa suppea työtodistus jossa arviointi jätetään pois ja sitten laaja jossa työntekijää arvioidaan.

    Suppeassa työtodistuksessa ei saa olla arviointia joten ei mitään negatiivista eikä positiivista.

    Laajassa taas voi olla kumpaa tahansa, mutta työntekijällä on aina oikeus vaatia se suppea jos laaja ei miellytä.

    Äänestä

Itse piti kirjoittaa minunkin, kun pomo sanoi tee sinä se kun itse osaat.
No pyysin arvosteluun häneltä kommentin, niin vastaus oli hyvähän sinä oot.
Jokainen tietää jos työtodistukseen kirjoitta hyvä työntekijä, niin enemmän arvostusta saa sana muodosta. selvitynyt annetuista tehtävistä.

No tässähän oli kysymyksessä lamanaikaisesta ajasta jolloin porukkaa pantiin kilometritehtaalle ja työnantajat luuli ettei kukaan sano itse irti mennäkseen uuteen työpaikkaan ja nyt hän joutuikin jättään sen osastolle jonka oli paripäivää sitten sanonut irti tuotannollisista syistä.

Äänestä

Kehityskeskustelu taitaa olla sama juttu kuin
YT-neuvotelut jolla ei saneerausvaiheessa ole muuta kuin informatiivinen merkitys. Laki vaatii
YT:t ja firmojen sisäinen ohjeistus kait vaatii
kehityskeskustelut.
Yt-neuvotteluja pidetäessä tiedetään ihan tarkkaan ketä "vapautuu palveluksesta", pelkkää ajan ja rahan haaskausta.

Olen ollut 17 v samassa työpaikassa ja jo 10 vuotta on puhuttu kehityskeskusteluista - 2 kertaa on tällainen pidetty.

Äänestä
  • Mitenköhän tämä juttusi liittyi alkuperäisen kirjoittajan aiheeseen työtodistuksista?

    Äänestä

  • .............................. kirjoitti:

    Mitenköhän tämä juttusi liittyi alkuperäisen kirjoittajan aiheeseen työtodistuksista?

    Tulipahan vaan mieleen kun tän osion
    otsikko on kehityskeskustelut ;-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei kuulu kirjoitti:

tänne, mutta muutakaan sopivampaa ei vaihtoehdoissa ole! Eli, pyysin esimieheltä työtodistukseen arvostelun, mutta hän sanoi ettei se ole enää nykyisin yleistä. Työsuojelupiirin netti-sivuilla kuitenkin kerrotaan ihan selvästi, että työnantajan on annettava arvostelu jos työntekijä nimenomaan pyytää sitä. Kaikista aikaisemmista työpaikoista olen saanut arvostelut ja vieläpä hyvät sellaiset, joten nyt kyllä jäi "paha maku suuhun". Taidankin palata asiaan vielä uudestaan ja vaatia uuden todistuksen. Kertokaapa kokemuksianne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu