Olen "puristanut" tuon aiheen kolmeen osaan,laitan ne nyt tähän peräjulkkaa kaikki. Jos "suuri ylesö haluaa lisää voisin kirjoittaa Hillberergin näkemyksesta esim.sapattiko pedonmerkki?
Toivo Hillbergin kirjasta,miksi jätin adventismin.
LAKILIITTO JA PALKKALAINEN.
"Mutta töitä tekevälle,ei lueta palkkaa armosta,vaan ansiosta(room4:4) Vanhan testamentin uskonto oli etupäässä tuollaista palkkalaisen raadantaa,ja ansaitsemis uskontoa. Pakko,rangaistus,pelko ja tuomio olivat sille ominaisia. Kun onnistut saat palkan,mutta jos epäonnistut,niin rangaistus seuraa armotta.Hyvää suoritusta seurasi siunaus,ja palkka,mutta päinvastaisessa tapauksessa oli osana kirous,ja rangaistus. Vanhan liiton aikana oli kuoleman tuomio,joka useimmiten pantiin täytäntöön kivittämällä. Mm sapatti rikos oli kuolemalla rangaistava(2 Moos.31/13,14.Vallalla oli "sinun täytyy,ja sinä et-saa periaate--ja kaiken ytimenä oli laki ja lainteot. Ja tällaista koston,ja rangaistuksen uskontoa mm adv. yrittävät soveltaa uuteen liittoon,ja vieläpä saattavat nimittää tätä lakiliittoa ja sieltä soveltamaansa periaatetta evankeliumiksi ja suureksi valoksi,jota eivät muut omista ja ymmärrä,kuin vain tuo heidän piskuinen laumansa.Jotta tämä tulisi täysin selväksi,luemme muutamia lainauksia heidän kirjoistaan
"Hän(Jeesus)oli pitänyt isänsä käskyt,eikä hänessä ollut mitään syntiä,jota saatana olisi voinut käyttää hyväkseen.Tälläisessa tilassa TÄYTYY niiden olla,jotka tulevat pysymään vahvoina ahdistuksen aikana...Tuon koetuksen aikana täytyy jokaisen seistä yksinään Jumalan edessä(suuri taistelu 2 s.604)
"Jos ensinkään pääsemme Jumalan valtakuntaan meidän on käytävä sinne täydellisin luontein,ilman tahraa,ja ryppyä tai mitään sellaista"(Sanomia nuorisolle,kirj.E G White,s.99) Tämä viittaa palkkalaisen periaatteeseen,ja kehitys kristillisyyteen:Minä hankin tässä ajassa itselleni"täydellisen luonteen",ja palkkana tästä saan iankaikkisen elämän.
"Jumala on hyvin tarkka,ja kaikki jotka ajattelevat säästävänsä vähän aikaa tai hyötyvänsä loukkaamalla vähän Herran aikaa(kysymys on sapatin pitämisestä).tulevat ennemmin tai myöhemmin kokemaan tappioita.Hän ei voi siunata heitä,niin kuin hän mielellään tekisi,koska he häpäisevät Hänen nimeään ja suhtautuvat kevytmielisesti Hänen käskyihinsä.Jumalan kirous lepää heidän yllään ja he tulevat menettämään kymmenen tai kaksikymmentä kertaa enemmän,kuin voittavat. "(todistus aarteita"E G White s.160).Eikö juuri tälläinen ole Mooseksen,ja lakiliiton periaatetta! Lukekaamme mitä Paavali sanoo:
"Sillä kaikki,jotkaperustautuvat lain tekoihin,ovat kirouksen alaisia:Sillä kirjoitettu on:Kirottu olkoon jokainen,joka ei pysy kaikessa,mitä on kirjoitettuna lain kirjassa niin että hän sen tekee"(Gal.3:10)
Jos laki,ja lainteot ovat uskon perustana päädytään juuri tähän:Jos vähänkin poikkeat lain vaatimuksista olet kirottu,ja tuomittu,mutta jos taas pidät sen viimeistä piirtoa myöten,olet perivä siunauksen,ja autuuden. Lainaamme vielä em.kirjasta samalta sivulta,kuin edellä erään ajatuksen,joka tekee entistäkin selvemmäksi sen,että adv.todellakin lepää laintekojen perustalla:
"Mutta jos rikomme neljännen käskyn kirjainta hyötyäksemme rahallisesti olemme sapatin rikkojia,ja olemme syyllistyneet kaikkien käskyjen rikkomiseen,sillä jos rikomme yhdessä kohdin olemme syypää kaikissa kohdin"
Nyt käymme tarkastelemaan,millaiset mahdollisuudet meillä on saavuttaa iankaikkinen elämä tällä käskyjen pitämisen tiellä.VT.näemme,miten hirvittävä taakka,ja raskas ies lain pitäminen Juutalaisille oli. Mutta UT,ja vuorisaarnan valossa tulevat lain vaatimukset vielä monin kerroin tinkimättömemmiksi,ja ehdottomammaksi. Tämä vie jokaisen ihmisen,joka haluaa lain tekojen,ja lain pitämisen kautta pelastua,täydelliseen umpikujaan ja toivottomuuteen. Kuka meistä voi kerskua pystyvänsä täyttämään hetkeäkään lain vaatimuksia vuorisaarnan hengen mukaan ja kuka voi esittää katteeksi oman moitteettoman käskyjen pitämisensä tuomitakseen ja arvostellakseen toisten vaellusta? Ei kukaan.
Vielä Hillbergin
17
365
Vastaukset
- Osa 2
T.Hillbergin kirjasta,miksi jätin adventismin.
Lakiliitto,ja palkkalainen.
"Sillä joka pitää koko lain,mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan,se on syypää kaikissa kohdin".(Jaak.2:10) "Sillä kaikki jotka perustautuvat lain tekoihin,ovat kirouksen alaisia:Sillä kirjoitettu on:Kirottu olkoon jokainen,joka ei pysy kaikessa,mikä on kirjoitettuna lain kirjassa,niin että hän sen tekee (Gal.3:10)
Vuorisaarna ei tuomitse vain ulkonaista käskyjen rikkomista,tekoa,vaan vieläpä väärä ajatuskin on niiden rikkomista ja vaatii tuomiota ja sovitusta"...Jokainen joka vihastuu veljeensä,on ansainnut oikeuden tuomion---ja joka sanoo :sinä hullu.on ansainnut helvetin tulen" Jokainen,joka vihaa veljeänsä on murhaaja..."Mutta minä sanon teille:Jokainen joka katsoo naista himoiten häntä,on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssaan"(Matt.5:22,28. 1.Joh 3:15).Tässä muutamia esimerkkejä Vuorisaarnan lakikäsitteestä. Vieläkö pystymme kiivailemaan lain pitämisellämme?
Nyt olemme todenneet,miten mahdotonta meidän on pitää pyhää lakia.Olemmehan syyllisiä koko lain rikkomiseen heti,jos rikomme yhdessäkin kohden.
Johtaako tämä sitten siihen,ettei meillä olekaan mitään tekemistä Jumalan lain kanssa---saammeko sitten TAPPAA VARASTAA,TEHDÄ HUORIN,ja rikkoa sitä vastaan vapaasti?.Juuri tällaisen kysymyksen ADVENTISTIT esittävätkin hyvin mielellään.
Nyt meidän on nähtävä Jumalan lain kahtalainen merkitys, SOSIAALINEN JA HENGELLINEN. Sosiaalisena lakina Jumalan 10-käskyä on tarkoitettu säätelemään ja suojelemaan YHTEISKUNTAA,ja elämää yleensä. Tähän sosiaaliseen puoleenhan perustuu maallinen laki,ja saman oikeuskäsitteen,mikä sisältyy Jumalan lakiin,näemme hallitsevan kaikkea yhteiskunnallista elämää.
Lain SOSIAALINEN puoli on kuitenkin Jumalan lapsen kohdalla itsestään selvä asia. Eihän meidän todellakaan Jumalan lapsina tarvitse taistella siitä,että pidättyisimme tappamasta,varastamasta jne"...ja tieretään että lakia(SOSIAALISTA,koska tämä puoli on itsestään selvää)ei ole pantu vanhurskaalle,vaan laittomille ja niskoitteleville Jumalattomille,ja syntisille,epähurskaille,ja epäpyhille, isänsä tappajille,ja äitinsä tappajille,murhamiehille,haureellisille,miehimyksille
ihmiskauppiaille,valhettelijoille,valapattoisille,ja
kaikelle,mikä on tervettä oppia vastaan(1.Tim 1:9,10) Näemme selvästi,että Paavali puhuu tässä juuri lain SOSIAALISESTA puolesta.
Edellä meille tuli jo parista käskystä selvästi esille lain SOSIAALINEN JA HENGELLINEN merkitys:mitä merkitsee pidättäytyä tappamasta ULKONAISESTI JA MITÄ SISÄISESTI tai,mitä merkitsee ULKONAINEN huorintekeminen,ja mitä SISÄINEN. Edellinen on SOSIAALINEN ja jälkimmäinen HENGELLINEN puoli lakia. Tämän jaon näemme koko laissa.
Ottakaamme nyt vielä lähemmän tarkastelun alaiseksi esim.adv.perin keskeinen lepopäivä käsky. Tämänkin käskyn kohdalla näemme mainitun jaotuksen. Sapatti-käskyn SOSIAALINEN puoli: Lepopäivä käskyssä korostetaan tuota seitsemän jaksoa---"seitsemäs päivä on Herran sinun Jumalasi sapatti".Jumala joka on luonut ihmisen,on nähnyt hyväksi,että tuo RYTMI---kuusi päivää työtä,yksi lepoa---sopii ihmisen fyysiselle,ja psyykkiselle rakenteelle. Historian kuluessa on tehty tehty yrityksiä muuttaa tämä jakso mm.10-päiväiseksi,mutta se ei ole sopinut ihmiselle,ja on täytynyt palata takaisin tähän Jumalalliseen jaotteluun.
Huomatkaamme nyt,että kysymyksessä ei ole vain joku päivä,milloin on levättävä,vaan nimen omaan seitsemän RYTMI. Tosi asiahan on että Juutalaiset pitivät lepopäivän lauantaina,sillä se oli erikoinen merkki Juutalaisten,ja Jumalan välillä(Hes.20:12,20).Mutta on huomattavaa,että jo alkukristityt siirtyivät pitämään sunnuntaita lepopäivänään huolimatta siitä,että se oli ihmisten muuttama,sillä he havaitsivat,että tämä seitsemän RYTMI---SOSIAALINEN---ei kärsinyt tuosta muutoksesta.He oivalsivat lain SOSIAALISEN JA HENGELLISEN merkityksen,Uudessa liitossa myös sen että"sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten(Mark2.:27). Jos adv. oivaltaisivat tämän,niin turha kiivailu ja toisten tuomitseminen jäisi pois ja hekin taipuisivat samaan yhteskunnalliseen järjestykseen,joka on sopusoinnussa SOSIAALISEN näkemyksen kanssa.- osa 3
Kirjasta miksi jätin adventismin.
Lakiliitto,ja palkkalainen.
"Millä tavalla nyt adv.jotka voimakkaasti korostavat sapatti käskyä,täyttävät ensiksikin käskyjen sosiaalisen puolen? On luonnollista,että heidän omissa yhteisöissään,ja laitoksissaan ei ole suurempaa haittaa siitä,että he pitävät lauantaita lepopäivänään,mutta niin pian kun tullaan näiden ulkopuolelle,alkaa sosiaalinen puoli säröillä. Koska yhteiskunnan lait,ja asetukset eivät mukaudu näihin Juutalaisiin muotoihin, joutuvat sapatin pitäjät useinkin vaikeuksiin. Monta kertaa hankaluudet ovat niin suuret,että adv.joutuvat rikkomaan käskyn toista puolta,"kuusi päivää työtä tee".ja vielä on huomattavaa,että he eivät saa vaikeuksiin vain itseään ja mahdollisesti perhettään,vaan muitakin lähimmäisiään. Omia siunauksia etsiessään he joutuvat lastaamaan lauantain työnsä toisille ja mikä huomattavaa,he saattavat talvikautena lähteä työstä perjantaina jo puolen päivän aikaan, koska heidän sapattinsa alkaa auringon laskusta.
Voimmekin kysyä onko oikein toisten kustannuksella etsiä omia siunauksiaan, joiden aitouskin on monta kertaa hyvin kyseen alainen,kuten tulemme huomaamaan.
Hirvittävän sisäisen sapatti jännityksen johdosta ei myöskään ihmisen fyysinen ja psyykkinen puoli saa lepoa.
Ajatelkaamme sitten adv.lapsia,jotka pakotetaan jäämään lauantaina pois koulusta(kirja painettu 1960 luvulla) Mitä sielullisia vaikeuksia he useinkin saavat sen johdosta,että joutuvat koulutovereiden ivan pilkan,ja huomion kohteeksi!
Uskonnosta voi jäädä lapselle myös hyvin ikävät muistot,kun heidät pakotetaan istumaan pitkästyttävissä kokouksissa.
Tässä muutamia seikkoja,jotka adv.tulisi huomioida. Uskonto ei saisi olla askartelua oman itsensä ja ahtaiden ja yhteiskuntaa tuhoavien näkemysten parissa,vaan elämää ja toimintaa koko yhteiskunnan kohottamiseksi.
Entä mikä on sapatin HENGELLINEN puoli? jo sapatti nimessä tulee esille sen hengellinen sisältö---sanahan merkitsee lepoa. SOSIAALISESSA puolessa tuli esille ULKONAINEN lepo,mutta HENGELLISESSÄ tulee esille...SISÄINEN lepo ja rauha Kristuksessa ja Hänen teoissaan .
"Sillä joka on päässyt Hänen lepoonsa,on saanut levon teoistaan"(Hebr.4:10)
Sapatin oikea Hengellinen sisältö onkin TÄSSÄ: Olemme päässeet täydelliseen lepoon omista yrityksistämme,pitämisistämme ja teoistamme,niin ettemme yritä niillä ansaita itsellemme erikoista Jumalan siunausta ja hyväksymistä. On hyvin suuri vaara,että juuri tässä mielessä sapatista tulee sen pitäjille mitä ankarin taakka,ja rasitus,"omien askareitten",omatekoisen vanhurskauden päivä. Yrittäessä täyttää lain kirjainta mahdollisimman tarkasti sapatti,ei suinkaan tule heille aina levoksi vaan päinvastoin siitä voi muodostua raskas ja iloton omien tekojen tarkkailun päivä.
Näin rikkoutuu sekä SOSIAALINEN ETTÄ HENGELLINEN LAKI.
Adv.korostavat mielellään,että sapatin pyhittämisellään he tuovat esille Jumalan kunniaa Luojana, mutta asia syvällisemmin ajateltuna onkin juuri päin vastoin.
Omilla yrityksillään,ponnistuksillaan ja teoillaan he himmentävätkin Jumalan ja Kristuksen valmiita luomistekoja,koska he aivan kuin paikkailevat sapatin pyhyyttä kaikella omillaan,"vaikka Hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti"(Hebr.4:3).
On aivan luonnoton yritys KELLO KÄDESSÄ määrätä jokin ajankohta jolloin erityisesti kunnioitetaan Jumalaa,sillä se vie aivan pakostakin siihen,että lähinnä ulkonaisia säädöksiä yritetään täyttää.
SISÄISTÄ elämäämme eivät voi mitkään ulkoa päin tulevat määräykset rajoittaa,sillä se on KRISTUKSEN MAAPERÄÄ.
Kun hän on sisäisesti meissä,niin jokainen hetkemme on pyhitetty hänelle. Kun me näemme,että saamme sapatin levonkin lahjana Jumalalta Jeesuksen Kristuksen täytetyssä työssä,niin pääsemme tässäkin kohdassa eroon itsestämme ja omista teoistamme. Jumalan lapsen elämä on jatkuvaa sapattia,lepoa Kristuksessa ja Hänen täytetyssä työssään.
Se oli siinä,kova homma näin yhdellä sormella naputella,mutta toivottavasta,se oli sen väärti
- tehnyt
lain suureksi ja ihanaksi!
Jeesuksen voitto on myös uskovan voitto! Ei voitto minussa vaan voitto Hänessä!- Eki...
Laki sanoo tee---Armo sanoo,se on jo tehty Kristuksessa.
- tyhä
Eki... kirjoitti:
Laki sanoo tee---Armo sanoo,se on jo tehty Kristuksessa.
Syntiin tarvitaan armoa. Synti tulee taas lain rikkomisesta. Synnin voittaja on Jeesus Kristus Jumalan poika.
- on teidän suuri
Eki... kirjoitti:
Laki sanoo tee---Armo sanoo,se on jo tehty Kristuksessa.
erehdyksenne. Luepas se 10 käskyä Raamatusta uudestaan, niin se alkaa ARMON julistuksella.
- mukaasi
Eki... kirjoitti:
Laki sanoo tee---Armo sanoo,se on jo tehty Kristuksessa.
Jumala on skitsofreeni, joka ei osaa päättää mitä haluaa, kun kerran toisaalta vaatii lain noudattamista ja sitten kuitenkin sinun mukaasi laittaa siis lakinsa ja armonsa sotimaan keskenään. Ilmankos teidän kirkoissanne ei totuutta opeteta. Teillä ei ole hajuakaan Jumalan luonteesta.
- noin tietämätön?
Eki... kirjoitti:
Laki sanoo tee---Armo sanoo,se on jo tehty Kristuksessa.
että laki ja armo kulkevat käsikädessä.
- Eki...
tyhä kirjoitti:
Syntiin tarvitaan armoa. Synti tulee taas lain rikkomisesta. Synnin voittaja on Jeesus Kristus Jumalan poika.
On Jeesuksessa täydellinen. Kaikki omat lain,ja sapatin,ja päivien täyttämiset ovat vajavaisia yrityksiä...POINTTI tulee tässä: Jumala vaatii täydellisyyttä,TÄYDELLISYYS on KRISTUKSESSA...USKOVA ON KRISTUKSESSA---PELASTUMME AINOASTAAN JEESUKSESSA.
Vai voitko sinä väittää,että olet täydellinen?
Tietysti on vaikea ymmärtää sinun ymmärtää,ellet ole kokenut näitä asioita. Tiukille,se otti Hillbergilläkin.
Kummallista,että se on joillekin vaikea tajuta,että uskovinakin ollaan "raadollisia".
Voi sitä Fariseusten määrää jotka täällä kirjoittelevat.
1 kor.1:30. Hän(Jeesus)on tullut meille vanhurskaudeksi,pyhitykseksi,ja lunastajaksi.
Ymmärsitkö tuon raamatun jakeen?. - Eki...
noin tietämätön? kirjoitti:
että laki ja armo kulkevat käsikädessä.
Hengellisyys,ja järkevyys on kaukana adv.touhuista...Ajatellaanpa vaikka Sapatti---pedonmerkki,edes pikkulapsi ei ajattelisi noin..pikkulapsikin on järkevämpi,ja hengellisempi,kuin yksikään adventisti.
Kuvitellaan,että olisi autio saari,ja vain raamattu,ja sitten tulisi uskoon...Ei olisi yhtään adventistia. Adventisti kulttiin tullaan,vain opiskelu vihkojen,ja kirjojen kautta(E G White) - että oikeita
Eki... kirjoitti:
On Jeesuksessa täydellinen. Kaikki omat lain,ja sapatin,ja päivien täyttämiset ovat vajavaisia yrityksiä...POINTTI tulee tässä: Jumala vaatii täydellisyyttä,TÄYDELLISYYS on KRISTUKSESSA...USKOVA ON KRISTUKSESSA---PELASTUMME AINOASTAAN JEESUKSESSA.
Vai voitko sinä väittää,että olet täydellinen?
Tietysti on vaikea ymmärtää sinun ymmärtää,ellet ole kokenut näitä asioita. Tiukille,se otti Hillbergilläkin.
Kummallista,että se on joillekin vaikea tajuta,että uskovinakin ollaan "raadollisia".
Voi sitä Fariseusten määrää jotka täällä kirjoittelevat.
1 kor.1:30. Hän(Jeesus)on tullut meille vanhurskaudeksi,pyhitykseksi,ja lunastajaksi.
Ymmärsitkö tuon raamatun jakeen?.Jumalaa kunnioittavia rakkauden tekoja vastaan tulee hangoitella ja heittäytyä TAHALLAAN synnin vietäväksi? Sanomalla, että "kun nyt kerran en pysty kuitenkaan lakia täyttämään, niin samapa tuo sille mitä teen, tai jätän tekemättä," NIINKÖ?
Missä se uskon kilvoitus silloin on?
Eikö Paavalikin kehoittanut taistelemaan kaikilla Hengen aseilla vääryyttä ja pahaa vastaan? Eikö Jeesus sanonut JOKA IKINEN KERTA, kun armahdi ja antoi anteeksi, mene ,äläkä enää syntiä tee? Sano esimerkki oikeasta uskovan elämästä, kun kerran olet noin viisas?
Ei Jeesus ostanut meitä synnin palvelioiksi, vaan antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niin että me hyvässä uskon kilvoituksessa eläisimme ja antaisimme Jeesuksen olla sydämemme Herrana, ja Jeesus EI VIE MEITÄ laittomuuteen, vaan antaa voiman tehdä Jumalan tahdon kaikessa mihin ryhdymme. - olen kuullut
Eki... kirjoitti:
Hengellisyys,ja järkevyys on kaukana adv.touhuista...Ajatellaanpa vaikka Sapatti---pedonmerkki,edes pikkulapsi ei ajattelisi noin..pikkulapsikin on järkevämpi,ja hengellisempi,kuin yksikään adventisti.
Kuvitellaan,että olisi autio saari,ja vain raamattu,ja sitten tulisi uskoon...Ei olisi yhtään adventistia. Adventisti kulttiin tullaan,vain opiskelu vihkojen,ja kirjojen kautta(E G White)sellaista että jollakin saarella oli ihmisillä vain Raamattu ja he tutki Raamattua, ei ollut ketään opettajaa, sitten sinne meni adventti kirkon työn tekijöitä, he ihmeeseen huomasi että ne ihmiset pitivät sapatin, he kysyivät mistä te tiedätte sapatista niin he näyttivät Raamattua ja sanoivat tästä kirjasta he löysivät sen.
Näin käy jos ei ole ihmis opettajaa, Pyhä Henki tulee silloin opettajaksi. - kun,
Eki... kirjoitti:
Hengellisyys,ja järkevyys on kaukana adv.touhuista...Ajatellaanpa vaikka Sapatti---pedonmerkki,edes pikkulapsi ei ajattelisi noin..pikkulapsikin on järkevämpi,ja hengellisempi,kuin yksikään adventisti.
Kuvitellaan,että olisi autio saari,ja vain raamattu,ja sitten tulisi uskoon...Ei olisi yhtään adventistia. Adventisti kulttiin tullaan,vain opiskelu vihkojen,ja kirjojen kautta(E G White)eräs henkilö ihmetteli uskonnon tunnilla, että viikon seitsemäs päivä on lepopäivä ja minkä takia se on sunnuntai, kun silloin oli vielä allakassa viikon seitsemäs päivä lauantai.
Se ei lapsen päähän mahtunut semmoinen ristiriita. Näin Jumala puhuttelee ihmistä jo pienenä. Kyseinen henkilö tuli n. kolmekyppisenä uskoon ja oli uskollinen myös sapatin kohdalla vaikeukseien keskellä ja kaukana kirkoista.
- Toinen Elenikö,
vai peräti Jeesus?
- lukenut täältä
palstalta että tämä Hilberkki oli adventisti, mutta sitten hän alkoi juomaan ja juovuspäissään ajo kolarin, syytti adventisteja sitten ehkä juomisestaan, jotain tälläistä se oli, tämä Eki tuntuu tykkäävän kovasti tästä miehestä, ettei vaan myöskin tykkää hänen tyylisestä elämästä.
Tulee aika ja on jo. aika jolloin ei punnita lain kautta vaan rakkauden kautta.
Jotka luulevat lakia noudattavansa, ne ovat sokeita. Ihmekös, että niiden silmät mätänevät kuoppiinsa.
Mutta ne, jotka eivät lue lakia - vaan NÄKEVÄT - ne näkevät Israelin olevan taas (yhä) Jumalan omaisuuskansa. Siksi he pääsevät mukaan samaksi laumaksi.
Mutta vielä tänään; maailman keisari saa helposti lainkiihkoilijat puolelleen ja hylkäämään Jumalan Israelin. Ei sitten auta sapatti, eikä Herran nimen lausuminenkaan. "Herra, Herra . emmekö me noudattaneet sinun lakiasi", saattaa moni puolustautua, kun ei ole nähnyt, että Jlan valtakunnassa on kyse aivan muusta.
Matt 24:14-22
14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.
15 Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa-joka tämän lukee, se tarkatkoon-
16 silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille;
17 joka on katolla, älköön astuko alas noutamaan, mitä hänen huoneessansa on,
18 ja joka on pellolla, älköön palatko takaisin noutamaan vaippaansa.
19 Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä!
20 Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina.
21 Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule.
22 Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään.
Sak 14:12
Ja tämä on oleva vitsaus, jolla Herra rankaisee niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan: hän mädättää siltä kansalta lihan, kun se vielä seisoo jaloillaan, sen silmät mätänevät kuopissansa, ja sen kieli mätänee sen suussa.
Sak 14:16
Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.- ylifariseus
Kanssasi samaa mieltä taivaassa, ja karkoitettiin alas maan päälle ja täällä hän jatkaa samaa opetustaan sinun kanssasi.
Vielä te yritätte saada Jeesuksenkin saman opetuksen piiriin ja tehdä hänestäkin lain kumoajan, mutta Jeesus sanoo: Älkää luulko.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla4011158- 641096
- 61842
- 60779
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k99698Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,15670- 71664
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49661- 26653
- 58623