aamupala

Tellu85

Hei!
olen aikeissa aloittaa vhh dietin ja tässä nyt pähkäillen olen lukennut näitä palstoja, koska tietoa minulla on hyvin vähän kyseisitä aineista että mitä saa syödä jne mitä pitää välttää!
ymmärrän että leipä/pastat/peruna jne ovat pannassa.
Olisiko joku ystävällinen ja kertoisi minulle esimerkiksi että mitä syön aamupalaksi tämän nykyisen puuron sijasta? pekonia en pysty heti aamutuimaan vetämään;)
Toiseksi mietin myös asiaa että mitä minun on turvallista syödä esim ravintolassa, jotta hiilihydraatit pysyvät kurissa!
entäpä hedelmien syönti? kuinka monta hedelmää ja mitä hedelmiä voi nauttia päivän aikana?
Olisin kiitollinen jos joku viitsisi vastata joihinkin perusjuttuihin, millä on helppo lähteä liikkeelle ettei diettini heti mene mönkään väärien ruokalajien takia
Kiitos jo etukäteen

6

3422

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kerroin kaalisalaatista, joka sopii munakkaiden ja kokkelin seuraksi aamupalalle. Kannattaa myös hyödyntää edellisen päivän ruoantähteet. Itse teen sienikastikettakin sen verran reilusti, että sitä jää aamuksi munakkaiden täytteeksi. Edellispäivän paistetut muikut tai savukala sopii myös kylmänä hyvin munakokkelin seuraksi.

      Hedelmistä kannattaa valita niitä, joissa on vähiten hiilihydraatteja. Mangoa, banaaneja ja viinirypäleitä kannattaa välttää. Finelin listasta voit tarkistaa eri hedelmien hiilihydraattimääriä.

      http://www.fineli.fi/topfoods.php?compid=2034&fuclass=frufresh&specdiet=none&items=30&from=bottom&portion=100g&lang=fi

      Tärkeintä on seurata päivän mittaan kokonaishiilarimäärää ja se kertoo, kuinka paljon hedelmiä voit syödä.

      Ravintolassa voi aina pyytää pihvin, kalan tai kanan vihanneksilla ilman perunoita tai riisejä. Salaattiakin voi lisätä.

      • jos söisin

        aamupalaksi kaalia tai jotai sienikastiketta ni luulenpa et laatta lentäs.Paras aamupala on puuro tai jos ei ole puuron ystävä,niin kahvi ja ruisleipää ja päälle juustoa,nam,eipä parenpaa löydy.


    • ettär

      joku kaalisalaatti aamuseiskalta ei oikein iske tulta!

      • pyladee

        itse olen karpannut (vhh-ruokavalio) noin pari vuotta. olen nyt aika hyvin sisäistänyt sen, että sen puuron / leivän voi unohtaa aamulla.

        itse syön yleensä aamulla vähän marjoja (yleensä mustikoita tai mitä sattuu olemaan) ja lindahlsin turkkilaista jugurttia (eli partaäijää). päälle vähän steviaa (luontainen makeutusaine, saa tilattua netistä).

        jos aamulla löytyy enemmän aikaa, niin saatan syödä munakkaan. kolme munaa-vähän kermaa / maitoa / vettä ja vihanneksia / kinkkua. jos päälle löytyy juustoa, niin avot.

        keitetyt munat joissa on vähän majoneesia punasipulia päällä alkaa olla jo sitten luksus-aamupalan puolella (joo pidän aamupaloista). samalla voi syödä vähän tapas-tyylisen aamupalan, eli pikkasen kaikkea hyvää mitä sattuu olemaan (kinkkurullia, juustoa, vihanneksia..).

        joskus teen rahkaa paljon ja syön sitä aamupalaksi. tai joskus tekee mieli paistaa ihan vaan makkaraa ja munia, varsinkin viikonloppuna.

        eipä karppauksessa hirveän kehnot aamupala vaihtoehdot ole, eikä aina joudu sitä samaa puuroa vetämään..


      • pyladee

        niin ne hedelmät. ainakin omena on melko karppi hedelmä ja muistaakseni kiiwi. pääsääntöisesti kannattaa kuitenkin mielumin syödä vihanneksia, ei peruna, bataatti tai keitetty porkkana, kuin hedelmiä.

        itse syön kyllä päivittäin marjoja, vaikka niissäkin on hiilareita. toisaalta marjat on niin terveellisiä, että en viitsi niiden kohdalla tuota tuijottaa.


      • syön
        pyladee kirjoitti:

        niin ne hedelmät. ainakin omena on melko karppi hedelmä ja muistaakseni kiiwi. pääsääntöisesti kannattaa kuitenkin mielumin syödä vihanneksia, ei peruna, bataatti tai keitetty porkkana, kuin hedelmiä.

        itse syön kyllä päivittäin marjoja, vaikka niissäkin on hiilareita. toisaalta marjat on niin terveellisiä, että en viitsi niiden kohdalla tuota tuijottaa.

        aamupalalla kreikkalaista jogurttia sokeroimattomalla mehulla "laimennettuna" tai munakasta mozzarella juustolla, tomaatilla ja suolakurkulla täytettynä ja lisäksi vihreää teetä. Toisinaan teen mikroleivän kokojyväleivästä, päälle kinkkua/metwurstia ja juustoa. Marjojen, vihannesten ja hedelmien, sekä kokojyväleivän hiilarit on niitä hyviä hiilareita jotka kuljettaa huonoja pois. Kohtuudella nautittuna edesauttavat vatsan toimintaa ja vihreä tee hidastuttaa nopeiden hiilareiden imeytymistä. Sitä kannattaa juoda kahvin ja mustan teen sijasta.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      903
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      658
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      594
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      523
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      499
    14. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      492
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      444
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe