kasvisgrillattavaa

voi että kasvissyöjää jurppii kesäisin kun ei ole
mitään niin kätevää grillattavaa kuin makkara ja
pihvit. Kesäkurpitsa-kirsikkatomaatti-
sienivartaisiin ja maissiin alkaa kyllästyä ja
kasvispihvit hajoaa aina tuhannen päreiksi.
Soijanakit taas on kalliita. Jos teillä on hyviä
ideoita kasvissyöjän grilliin niin kertokaa
ihmeessä!
1370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Noihin vartaisiin voi lisätä fetaa (jos syöt
maitotuotteita), sillä saa kivaa vaihtelua ja
piristystä makuun. Itse kokeilin juhannuksena, ja
yllätyin iloisesti. Fetan kanssa tarvii vaan olla
tarkkana, ettei se murene vartaisiin
laitettaessa. Osta mahdollisimman kiinteää ja
pujottele sitä varovasti isoina paloina kasvisten
joukkoon. Luulisin, että tofuakin voi grillata,
en tosin ole vielä itse ehtinyt kokeilemaan.

Kasviksia voi laittaa myös nyyttiin, sinne vaan
sekaisin perunaa, porkkanaa ja vaikka vähän
anasta jos makeutta haluaa. Mausteita maun mukaan
ja mehevyyttä tuorejuustosta. (oma suosikkini on
valkosipuli) Nyytit on myös siitä mukavia, että
kypsyvät itsestään, ilman että niitä tarvii koko
ajan käännellä ja vahtia.

Muurinpohjapannulla voi tehdä vaikkapa
kasvispaellaa... Kasviksia oman mieltymyksen
mukaan (esim. herkkusieniä, paprikaa, purjoa,
valkosipulia, porkkanaa, kesäkurpitsaa,
tomaattia, oliiveja, tofua) riisiä ja mausteita.
Tulisuutta saa chilikastiketta lisäämällä...

Siinähän niitä. Mielikuvitusta peliin, niin hyvää
tulee. Hyvää kesää ja grillihetkiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


chica kirjoitti:

voi että kasvissyöjää jurppii kesäisin kun ei ole
mitään niin kätevää grillattavaa kuin makkara ja
pihvit. Kesäkurpitsa-kirsikkatomaatti-
sienivartaisiin ja maissiin alkaa kyllästyä ja
kasvispihvit hajoaa aina tuhannen päreiksi.
Soijanakit taas on kalliita. Jos teillä on hyviä
ideoita kasvissyöjän grilliin niin kertokaa
ihmeessä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu