Ylisuuri joukkue

Turistimatkoja

Näin kisojen loppusuoralla viimeistään käy ilmi se mitä tuolla jo alussakin oli kirjoiteltu, että Suomesta lähetettiin taas kerran aivan liian suuri joukkue arvokisoihin vailla laajempaa menestystä.

Herrojen, narrien ja kaikenmaailman huoltojoukkojen määrä on samassa suhteessa suorastaan ylisuureellista. Kaikki ilmaista ja jopa verorahoja on näiden käytännössä turistimatkojen takeena SUL:n valtionapujen muodessa, olympiakomitean rahoin ynnä muine kuluineen.

7

481

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinulla

      Mistä päättelet, että "Herrojen, narrien ja kaikenmaailman huoltojoukkojen määrä on samassa suhteessa suorastaan ylisuureellista"? Ethän sinä edes tiedä, kuinka paljon heitä on Osakaan lähetetty. Sinulla on tuskin sen enempää tietoa MM-kisojen rahoituksen jakautumisestakaan.

      Tiesitkö, että eduskunnan 100-vuotisjuhla maksoi 2,3 miljoonaa euroa.

      Koko huippu-urheilu, kaikki lajit mukaan lukien, saa koko vuoden aikana valtiontukea noin 3,5 miljoonaa euroa. Lajiliitot laittavat kilpa- ja huippu-urheiluun itse 20 miljoonaa euroa. Lajiliitoilla, kuten Suomen Urheiluliitolla, on myös yhteistyökumppaneita, sponsoreita, joilla rahoitetaan urheilua vauvoista vaareihin.

      Näin toteaa kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU:

      "Opetusministeriön jakamasta vuosittaisesta lajiliittojen valtionavustuksesta 50 % määräytyy lasten ja nuorten liikunnan perusteella, 25 % aikuisliikunnan perusteella ja 25 % kilpa- ja huippu-urheiluperusteisesti. Vuoden 2005 valtion talousarvioesityksen mukaan tämä tarkoittaisi siis 3,5 miljoonaa euroa 72 lajiliiton kilpa- ja huippu-urheiluun.

      Tämän lisäksi lajiliitot luonnollisesti panostavat itse kilpa- ja huippu-urheiluun, jonka osuus lajiliittojen menoista vaihteleekin lajiliitoittain nollasta yli 80 prosenttiin. Vuonna 2003 67 lajiliittoa laittoi yhteensä yli 20 miljoonaa euroa kilpa- ja huippu-urheiluun. Tämä oli noin 32 % lajiliittojen kokonaismenoista."

      http://www.kihu.fi/faktapankki/huujarjestelma/huu_rakenteet.html

    • edustamaan suomea

      He sentään jaksavat nostaa sherrylasillisen huulilleen ja tietysti pikkusormipystyssä edustaa suomea!Yö elämässä on kiva poiketa geishoja katsastamassa,jos ei sihteerikkö satu maittamaan.
      Päivärahoilla pärjää mukavasti,saa jopa vaimolle tuliaiset.
      Ainoa harmi on nämä suomalaiset urheilijat,mutta kyllä heitä jotenkuten kestää,pääasia että pääsee reissuun.

      • Hyväääää

        Eiköhän äijämäinen Pauli Tarvainen osoittanut kuinka tärkeitä nämä kisaturistit sentään on, kivoja ilmaisia matkoja myös sille pää kipeissää oksentaneelle juoksijalle ja alavireiselle ottelijalle ym. ilmaismatkasta nautiskelijalle. Sen luokattoman ottelijan valmentaja Tiiu Hautalahan oli taas mukana jo vuosia vailla menestystä ilmaismatkailija tunki taas remmiin mukaan mutta mitään oikeaa hommaahan sillä ei siellä ollut ja sen näkee tuloksistakin. Ja kyllä johtajat on tärkeitä, hyvin pärjää maan hallitus vaikka yksi ministeri muiden piikkiin tekstaa Oosakassa. Hyvä yleisurheilu suurin rahan tuhlariliitto Suomessa tuloksiinkin nähden.

      • jurpo1
        Hyväääää kirjoitti:

        minutkin vois lähettää valmistautumaan ens vuoden olympialaisiin 100m vaikka ekaks 2 kuukautta autraliaan ja sit lopuiks kuukausiks johonkin muihin lämpimiin maihin ja lupaisin pärjätä yhtä hyvin kun manninen naisten 100 metrillä mm kisoissa

      • ku se menee
        jurpo1 kirjoitti:

        minutkin vois lähettää valmistautumaan ens vuoden olympialaisiin 100m vaikka ekaks 2 kuukautta autraliaan ja sit lopuiks kuukausiks johonkin muihin lämpimiin maihin ja lupaisin pärjätä yhtä hyvin kun manninen naisten 100 metrillä mm kisoissa

        OMILLA RAHOILLA. Tiiäkkö mitää näistä hommista? Jos ne menee ulkomaan leireille yleensä ne maksetaan OMILLA rahoilla tai jos mennään jonnekkin sullin järjestämään niin sori vaa ei mee teijän vero rahoja :(

      • niitä saa
        ku se menee kirjoitti:

        OMILLA RAHOILLA. Tiiäkkö mitää näistä hommista? Jos ne menee ulkomaan leireille yleensä ne maksetaan OMILLA rahoilla tai jos mennään jonnekkin sullin järjestämään niin sori vaa ei mee teijän vero rahoja :(

        Kyllä menee niin verorahoja kuin muitakin tukirahoja. Vai muka omilla rahoilla. Sanopa mistä ne urheilijat edes saisi omia rahoja kun ne ei oo töissäkään? Ingbergit, Mannisen varaslähtijät ym. elelee vain urheilulle. Kolkkalassa sentään on munaa se poliisikin ja töissä, pyöräytti jopa jälkikasvunkin. Siihen ei nämä siivellä eläjät ja selittelijät pysty.

      • Nimetön
        niitä saa kirjoitti:

        piä se pääs kiinni ja mee kattoo ketkä on suomen Urheiluliiton sponsoreita ja mannisen ja tarvaisen sponsoreita ja tuu sitte aukoo päätäs!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      240
      2734
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1144
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1121
    4. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1005
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1002
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      917
    7. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      45
      858
    8. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      851
    9. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      130
      830
    10. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      238
      825
    Aihe