Mokkapalat!!!

Auttakaa, oisko kellään hyvää reseptiä
mokkapaloille tai mokkaruuduille? oon etsinyt
kaikkialta, viimeinen toivo!
31303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No tässähän se olisi,hyviä leipomisia ja
varsinkin syömisiä ;))

Mokkapalat

5 munaa
4 dl sokeria
200 g voita tai margariinia
4 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 rkl kaakaota

Kuorrutus:
50 g voita tai margariinia
1 rkl kaakaota
1 tl pikakahvijauhetta
1-1½ rkl vettä
2½ dl tomusokeria

Pinnalle:
värikkäitä makeisia (nonparelli)
valkuais-sokerikuorrutusta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää paloiteltu
rasva. Jäähdytä.
Sekoita vehnä-perunajauhot ja leivinjauhe
keskenään.
Siivilöi kaakaojauhe joukkoon.
Sekoita jauhoseosta vuorotellen veden kanssa muna-
ja sokerivaahtoon ja kaada se pellille.
Paista kakkua uunin alaosassa 200 asteessa n.15
min. Jäähdytä vuoassa.
Sekoita sillä aikaa kuorrutus. Sulata rasva.
Lisää haaleaan veteen sekoitettu kaakao ja kahvi
sekä tomusokeri. Sekoita sileäksi.
Levitä kuorrutus kakun pinnalle ja anna kovettua.
Leikkaa kakku vinoiksi neliöiksija korista
seoksella, jossa on ½ munanvalkuaista
ja 1½ dl tomusokeria sileänä, pursotettavana
tahnana.
Lisää värikkäitä makeisia koristeeksi. Säilytä
viileässä.

Äänestä

Kokeilin Googlea ja heti löytyi useita ohjeita!

Äänestä

Kiitos ohjeesta, kuulosti maukkaalta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hanna kirjoitti:

Auttakaa, oisko kellään hyvää reseptiä
mokkapaloille tai mokkaruuduille? oon etsinyt
kaikkialta, viimeinen toivo!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu