Kiinnostaisi tietää, kumpaan ryhmään tämän palstan lukijat katsovat itsensä kuuluviksi ja miten se käytännön elämässä ilmenee?
Itse lukeudun sottapyttyihin, mikä lienee naisilla harvinaisempaa. Kirjat sängyn vieressä levällään, vaatteita sängyn alla, tiskipöytä useimmiten notkuu likaisia astioita. Eikä nuo asiat minua häiritse, mutta ympäristöä välillä kyllä.
Itse lukeudun sottapyttyihin, mikä lienee naisilla harvinaisempaa. Kirjat sängyn vieressä levällään, vaatteita sängyn alla, tiskipöytä useimmiten notkuu likaisia astioita. Eikä nuo asiat minua häiritse, mutta ympäristöä välillä kyllä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ja laitan paikat kuntoon,sit taas saa olla!
Olet varmaan mies?
Kotiini kertyy kasoja, jotka välillä siivoan. Kohtuuton roskien määrä lattialla ärsyttää, ja nyt olen lähes onnistunut tavoitteessani siivota kerran viikossa (maton tamppaus, lattian pesu, WC:n siivous).
Laitettua, huolella sisustettua ja siistiä kotia minulle tuskin koskaan kehittyy. En tiskaa päivittäin, mutta inhoan likaista tiskipöytää, etenkin vieraassa kodissa tai työpaikalla. Ajattelen kaikkia kammottavia pöpöjä.
Puolisoni työskentelee siivousalalla, mutta hän on meistä se himpun verran vielä suurpiirteisempi ja se ärsyttää minua. Vähemmällä siivouksella pääsisin yksin asuen. Nyt joudun sietämään toisen tekemiä kasoja, jotka vaikeuttavat siivousta (kas kasan paikalla on merkitystä: pöydällä haittaa vähemmän kuin ikkunalaudalla tai lattialla).
Ps. Jos sulla on tilaa, niin hanki sellainen vaaterekki. Siihen voi laittaa puolikäyttöisiä vaatteita riippumaan, niin ei tarvitse lattialle heittää!
Siis tää ketju on nyt vähän seko - mulle. Minä haluaisin kysyä sottapyttynä sitä, että onko sekin siis pakko-oireiston jokin osahäiriö. Se että ei tee? Olen usein miettinyt tätä asiaa, kun niin paljon kuulee ja lukee, mitä on pakko-oireiset tekemiset, mutta entä tekemättömyys!? Minulle on virallisessa isommassa testauksessa tullut esiin, että olen 'jkv obsessiivis-kompulsiivinen'. Itse en löydä pakkotoimintojani enkä rituaaleja. Tosin asustelen yksin, jolloin ei ole läheistä jolta kysellä. Tietenkään en tiedolla sinänsä mitään tee, jollei se itseäni haittaa. Mutta...
...mutta siis tämä sotkuisuus ja kodin epäjärjestys haittaa itseäni. Sehän myös viheliäästi tukee kroonista depressiivisyyttäni. Aina on niin paljon tekemätöntä ympärilläni! Ai kun saisin itseäni niskasta kiinni, edes niin, että joka toinen viikko konnollinen, vanhanaikainen viikkosiivo. Ottaisinpa käyttöön semmoisenkin kuin mattojen ulkona puistelun ja pölyjen pyyhkimisen, jotka äidin opastamana hyvin olivat selkäytimessä. Oih, miks ihmiselle näin käy, käy :-( ?
Olen kauheasti yrittänyt ratkaista tätä sekaisen kotini ongelmaa. Niin ja sotkuisuus jonkun mielestä saattaa tarkoittaa, kröhömmm, epähygieenisyyttäkin. Ihmejuttuja kuulee, miten kylpyhuonettakin pitäisi hoitaa. Ja tiskipöytää. Ja tiskirättiä. Ja jääkaappia. Apua! Mä en jaksa, en pysty. - Kun vieras joskus on tulossa, saan ihan paniikkiolon enkä koskaan edes ehdi kaikkea kunnolla tehdä. Haluaisin niin kovin tietyn hyvän tason ja helpon siivottavuuden, mutten koskaan saavuta sitä. Tavoite aina pakenee. Eikös tommonen ole just masista aiheuttavaa myös.
Kyllä, olen pyrkinyt toteuttamaan ohjetta "paikka kaikille, kaikki paikallaan". Se toimii aina vähän aikaa, mutta aina on kesken sekin projekti: vieläkään ihan kaikelle ei ole paikkaa. Kyllä, kaman hävittämistä pyrin tekemään jatkuvasti, mutta sitäkään en saa loppuun saatetuksi, edes yhdeksi vuodeksi, minkä jälkeen tietenkin on jo taas jotakin ylimääräistä kertynyt. Minulle tämä teoriassa on jotenkin selvä. Se, miten tarttis, mutta minä en pysty. Jokin tökkää. Pakosti tökkää! Siinäkö se pakkoisuus ilmenee. Tosi usein olen asettanut mielessäni kysymystä, onko olemassa 'pakko olla tekemättä lähes mitään käytännön asioita kotonaan'. Siltä se tuntuu!
Voisko joku ystävällisesti antaa mulle diagnoosia ja mielellään myös neuvoa ja kuritusta. En tykkää olla tällainen... ja ain' vähä paha olokin. Voi meitä :-(